Elääkö uusperheessäsi arjen vapaamatkustaja?

Alkuun miehen yhteenottoviestistä osa:

”Olen kertaalleen eronnut mies jolla on useampi lapsi viikko viikko systeemillä elämässään mukana. Erosin entisestä vaimostani koska tunsin että olemme kasvaneet erilleen ja olimme Perhe OY.

Mutta se ei ole syy miksi otan sinuun yhteyttä, vaan:

Uudessa suhteessa on noussut kysymykseksi uuden vaimoni oman ajan tarve hiljaisuuteen ja latautumiseen. Tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että kun lapset ovat meillä minä olen lasten kanssa ruokapöydässä ja sitten tulee uusi vaimoni heidän jälkeen ja syön sitten vaimoni kanssa.

Usein viikonloppuisin hän haluaa lähteä pois yhteisestä kodistamme kun ei jaksa tai kestä tai haluaa rauhaa latautua.

Onko sinulla tullut vastaan muilta miehiltä vastaavanlaisia tilanteita?”

Olen kirjoittanut useita tekstejä uusperheistä. Olen pohtinut asiaa siltä kulmalta, että miten yleensäkään on mahdollista saada sellainen toimimaan.

Minusta on hienoa, että nykyään on suosiotaan kasvattanut se, että perheitä ei edes yritetä väkisin yhdistää. Sen sijaan parisuhteen aloittaneet lapsia omaavat vanhemmat jättävät lapset suhteensa ulkopuolelle ja ovat omien lasten kanssa omissa kodeissaan ja lapsettomina aikoina toisilleen. Täydellinen ratkaisu, jos minulta kysytään.

Se on täysin ymmärrettävää olla haluamatta olla puolison lasten arjessa mukana. Eihän parisuhdetta lasten kanssa aloiteta, vaan sen aikuisen. Tämä tosin pitää rehellisesti osata suhteen alussa sanoa, jotta suhteen toinen osapuoli ei suotta haihattele perhe-elämää ajatuksissaan.

Sitten kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen. Jos tekee päätöksen muuttaa yhteen ihmisen kanssa, jolla on lapsia ja jotka asuvat säännöllisesti esimerkiksi viikon kerrallaan vanhenpiensa luona, niin samalla sen kuuluisi olla päätös siitä, että hän tulee sitoutuneeksi osallistumaan uusperheensä arkeen.

Tuossa vaiheessa on epäreilua vedota siihen, että ei ole hänen lapsiaan, en puutu, en osallistu. Tuntuuhan se lapsestakin oudolta, että perheen yksi jäsenistä ei huomio häntä tai heitä millään tavalla.

Toiseksi, puolisona tuntisin itseni petetyksi, jos on päättänyt jakaa arkea samassa taloudessa jonkun toisen kanssa, niin lopulta ei sitä sitten tee kuin niissä asioissa, jossa itseltä tuntuu hyvältä. Eihän se niin saa mennä.

Loppuun bloggarin tanakka mielipide. Miettikää edes vaihtoehtoa sille, että ette väkisin yritä yhdistää perheitänne. Se on joskus liian ison palan työntämistä aivan liian pieneen reikään. Väkisin ehkä onnistuu, mutta kuka sellaisessa ilmapiirissä haluaa loputtomiin elää.

Rakkaus sellaisessa paineessa ainakin haalistuu.”