Havaintoja parisuhteesta

Eläköön feminismi!

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Feminismi on röyhkeästi politisoinut sukupuolen, parisuhteen ja perhe-elämän, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.”

Yle julkaisi tänään alustallaan tutkija Jari Ehrnrootin kolumnin ”henkilökohtainen ei ole poliittista”. Kolumnissa hän kritisoi voimaakkasti feminismiä ja sanoo sen politisoivan ihmisen henkilökohtaista elämää ja parisuhteita. Hän kirjoittaa kolumnissaan muun muassa näin:

Naisaktivistien pidäkkeettömän painostuksen seurauksena poliittinen valtataistelu on ulotettu perheisiin ja läheissuhteisiin, joita aiemmin vaalittiin ei-poliittisena yksityiselämänä. Siellä missä ennen oli rakkautta ja käytännöllistä yhteiselämää kamppaillaan nyt arvovallasta ja oikeaoppisesta työnjaosta.

Nykyäänhän kukaan ei ylläty, jos feministit kommentoivat omaa ja läheistensä yksityiselämää aatteellisin perustein. Miehen ja naisen suhde nähdään ennen muuta valtasuhteena, mikä usein pilaa hankkeen jo alkumetreillä.

Nähdäkseni 1960-luvulta alkanut uuden aallon naisasialiike onkin onnistunut hyvin pitkälle politisoimaan sukupuolen ja koko henkilökohtaisen elämämme, vaikka perustuslakimme turvaa itse kunkin henkilökohtaisen vapauden ja yksityiselämän loukkaamattomuuden. 

Pehmeän totalitarismin uhka leijuu ilmassa, jos ihmiset eivät enää yksityiselämässään saa rauhaa poliittiselta valtataistelulta.

Kolumnisti kokee feminismin uhaksi, jonka likaiset lonkerot ulottuvat jo parisuhteisiimme saakka. Samalla hän romantisoi aikaa, jolloin parisuhteet perustuivat ”arvovapaaseen rakkauteen ja käytännölliseen yhteiselämään” ja vie meidät jopa 60-luvulle asti, jolloin naisaktivistit eivät vielä ehtineet pilata ihania arvovapaita parisuhteista.

Mitä helvettiä?

Ajassa, jolloin Suomi on lähisuhdeväkivallan kärkimaita ja jossa Suomi on rankattu Euroopan Unionin toiseksi vaarallisemmaksi maaksi parisuhteessa eläville naiselle, Ehrnrootin suurin uhka parisuhteille on vaade tasa-arvolle. Hän maalailee 60-luvun parisuhteet poliittisesti aatteettomiksi ja puhtaiksi rakkaudelle. Mainitsematta hän jättää muutamia tärkeitä seikkoja. Meillä oli 60-luvulla vielä lisävero ihmisille, jotka eivät olleet naimisissa 24 ikävuoden jälkeen, joten jo yhteiskunta politisoi parisuhteita niin, että niihin oli miltei pakko sännätä. Lisäksi yhteiskunta määritteli voimakkaasti sen, että kuka sai mennä ja kenenkin kanssa naimisiin.

Seuraavana suora lainaus toimittaja Tuukka Tervosen Twitteristä: ”Ennen vanhaan myös perhe oli lain silmissä sellainen oma minivaltionsa, jossa mies piti jöötä fyysisesti lain suomin kuritusvelvollisuuden avulla. Ei olut mies eikä mikään, jos ei antanut piiskaa.”

Kuten toimittaja Tervonen osuvasti kirjoittakin, niin jos tuo ei ollut millään tavalla poliittista ja ideologista, niin ei sitten mikään.

Ongelma ei tunnukaan olevan ideologiassa, vaan siinä, kuka sitä käyttää. Ehrnroot sanoo olevansa suuri vapauden ystävä, mutta tuo vapaus tuntuu olevan hyväksi vain niissä tapauksessa, jossa toisten ihmisten vapaus ei uhkaa hänen omaa valta-asemaansa. Tässä tullaan koko ongelman ytimeen. Onhan se nyt merkillistä, että ideologisena ei pidetä aikakautta parisuhteissa, joissa mies oli selvästi perheen pää ja joka omasi jopa yhteiskunnalta oikeuden rankaista fyysisesti perheenjäseniä, jotka eivät totelleet häntä. Näin pidettiin yllä kuria ja järkestystä. Samaan aikaan on heti niin kamalan poliittista, jos feminismin nimissä haetaan parisuhteisiin tasa-arvoa.

Mikä siinä onkin niin, että omaa kulahtanutta arvomaailmaa ei nähdä ideologiana, mutta kaikki, jotka uhkaavat omaa arvomaailmaa on samantien ideologista ja täten uhka jopa ihmisten väliselle rakkaudelle ja parisuhteille. Ehkä nämä ovat niitä viimeisiä avunhuutoja ja kuolinkorahduksia sille haikailulle, jossa kaivataan yhteiskuntaa, jossa mies vei ja nainen vikisi. Feminismi ei tarkoita sitä, että valta-asemaa yritetään kääntää toisinpäin, vaan feminismi on sitä, että sen avulla rakannetaan tasa-arvoa ja samalla kun feminismi ajaa naisten asemaa, se parantaa samalla miesten asemaa sillä, että miehenkään ei tarvitse elää niissä saatanan ahtaissa miehisyyden raameissa, joissa harva mies edes viihtyy, vaan miehelläkin on vapaus elää sukupuoletonta ja sukupuolellisesti arvovapaata arkeaan ilman ulkoapäin tulevia olettamuksia.

Onhan se varmasti ahdistavaa aukaista aamuisin verho ja huomata, että ulkomaailmassa on menossa 2020-luku ja että itse on herännyt 1960-luvulle. Energian voi silti käyttää siihen, että hölkkäilee edes muutaman vuosikymmenen lähemmäksi nykyaikaa eikä jää märehtimään mahdottomuutta, että aika kääntyisi taaksepäin kohti vuosikymmentä, jota eivät kaiken maailman hipit ja naisaktivistit olleet vielä pilanneet.

Tsemppiä!

Lue myös

X