Havaintoja parisuhteesta

Elämä on yksi pitkä ihana pano

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Ihmisille eivät riitä pelkät poskisuudelmat, kaivataan myös kielisuudelmia ja hillitöntä imeskelyä. Ei riitä pelkkä kädestä pitäminen, kaivataan kunnon panoa. Himoa, joka riistäytyy käsistä, saa kouristelemaan, huutamaan ja nesteet roiskumaan.”

Näin on kirjoittanut Helsingin Sanomien kolumnisti Anna-Stina Nykänen kolumnissaan. Enkä voi olla hänen kanssaan eri mieltä. Hänen sanomansa ei liity pelkkään seksiin, vaikka siihenkin sanat ovat enemmän kuin kannatettavia. Peitto on tarkoitettu olevaksi sitä varten, että sen alla nukutaan, mutta seksin harrastamiseen peitto on usein vain tiellä.

Hänen sanansa voisi olla metafora kokonaiselle elämänasenteelle. Enkä tällä tarkoita sitä, että vuorokauden jokainen hetki meidän pitäisi olla kouristelevassa elämänhimon maanisessa otteessa, vaan tarkoitan sitä, että jos elämässä tekee mieli tehdä jotain ajatuksellisesti villiäkin, niin sitten vain tekee niin.

Suurimmalta osalta elämä on herätyskellon soittoa, vaipan vaihtamista, makaronilaatikon valmistamista ja räntäsateista tiistaita. Elämä pyörii velvoitteiden ja rutiinien ympärillä ja niin on hyvä. Ne ovat niitä kevyitä poskisuudelmapäiviä, jolloin suurinta intohimoa on laittaa makaronilaatikon päälle överimäärä ketsuppia.

Jos tämä riittää, niin kaikki on hyvin. Jos tuntuu siltä, että elämästä puuttuu Juice Leskisen sanoin ”runkkua”, niin sitten kaikki ei ole hyvin. Sen jälkeen pitää unohtaa se hiljainen hiihtely ja poskesta silittely ja panna maailmaa niin, että se on sinulle täysin avoinna ja otettavissa.

Niin kuin teki eräs seitsemääkymmentä lähentyvä nainen, joka aloitti opiskelut avoimessa yliopistossa tavoitteenaan saada akateeminen loppututkinto ennen kuin täyttää kahdeksankymmentä. Hän sanoi, että kiire hänellä ei ole, koska arvelee työnsaannin olevan haastavaa aivan kuoleman kynnyksellä. Suurimmiksi motivaatioikseen opiskeluun hän mainitsi uteliaisuuden, intohimon elämän edessä ja että kuolinilmoituksessa olisi nimen edessä maisteri.

Käsistä lähtevää himoa edusti myös juurirakastunut pariskunta, joka vuosia sitten olleessa lehtihaastattelussa sanoi suunnittelevansa kesähäitä läheisten ystävien seurassa. Tosin he mainitsivat, että häistä tulee harmillisen pienet, koska suurin osa heidän ystävistään tanssii kesävalsseja jo taivaallisilla työväentaloilla. Pariskunnan nainen nimittäin oli 89-vuotias ja mies 91-vuotias.

Mies puhuttelee morsiantaan sanalla nuorikko ja on iloinen siitä, että on saanut vierelleen viriilin alle yhdeksänkymppisen, jolla on koko elämä vielä edessä. Nainen haaveilee häämatkasta Venetsiaan, koska ei ole sanojensa mukaan koskaan suudellut intohimoisesti veneessä. Samalla reissulla nainen tahtoisi nähdä Rooman, koska on televisiosta nähnyt, että sen kaduilla kävelee syötävän komeita italialaisia miehiä. Tavoitteekseen tulevaan avioliittoonsa he ovat ottaneet, että jaksaisivat toisiansa koko loppuelämän, sillä vanhana olisi vaikea saada enää ketään uutta.

Olin ehkä kahdenkymmenen, kun olimme menossa ystävien kanssa baariin. Oikaisimme jään poikki, koska se nyt oli vain mahdollista. Kesken matkaa liukastuin ja huomasin olevani jäällä selällään. Ensin olin, että pakko nousta nopeasti, että kukaan ei huomaa kaatumistani. Kunnes olin, että onpa helvetin upea tähtitaivas. Kylmäkään ei ollut, kun verisuonissa virtasi pullollinen nautittua kyykkyviiniä.

Sanoin ystäville, että tulkaa nyt tekin tänne jäälle makaamaan ja katsomaan täydellistä kauneutta. Tyttöjä ehditään katsella senkin jälkeen. Siinä me kolme nuorta miestä makasimme jäällä ja ihastelimme maailman kauneutta eikä mikään olisi juuri sillä hetkellä voinut olla yhtään paremmin. Kun ei se haittaa, vaikka elämässä välillä kaatuukin. Se voi tuoda mukanaan jotain, mitä ei ole aikaisemmin kunnolla edes ymmärtänyt. Epäonnistumisen pelon vuoksi ei kannata jättää yrittämättä. Parempi mennä suoraan kohti. Iästä se ei ole koskaan kiinni. Jokainen meistä on pinjata, jonka sisällä on riittävä määrä karkkeja.

Onhan tämä elämä nyt yksi pitkä ihana pano!

Lue myös

X