Elämää muistisairaan rinnalla -”Milloin minulla on oikeus omaan elämään?”

”Olen naimisissa oleva mies, ikää 60, aviossa yli kolmekymmentä vuotta. Meillä on ollut hyvä liitto. Vaimolta loppui kiinnostus seksiin yli 5 vuotta takaperin. Aluksi syytin itseäni ja vaimo stressiä ja väsymystä. Tein mitä hyvänsä, asiantila ei muuttunut. Lääkäriin ei vaimoa saanut, kun ei hänessä ole mitään vikaa. Lähimuisti vaan temppuili, mutta sekin laitettiin stressin piikkiin.

Sairastuin itse vakavasti, mutta selvisin. 8kk sairaaloissa. Kun kotiuduin, alkoi vaimoni jyrkkä alamäki. Hänen käyttäytymisessään alkoi olla huolestuttavia piirteitä. Lopulta pakotteella saatiin hänet lääkäriin. Diagnoosi aggressiivisesti etenevä Alzheimer.

Suuri elämänmuutos. Yritystoiminta alas ja muutto helpompiin asuinoloihin. Uusi paikkakunta ja uusi testi. Kuvissa pikkuaivojen ja oikean otsalohkon alueet, jotka säätelevät seksuaalisuutta ja tunteita tuhoutunut lähes täydellisesti. Pikaeläke ja minusta virallinen omaishoitaja.

Nyt vuosi diagnoosista. Pystyy syömään itse, käy wc:ssä ja suihkussa itse. Tosin suihkuun saa pakottamalla kahden viikon välein. Lempivaatteet saa repiä päältä pesuun. Ei saa poistumaan huoneistosta kuin pakotteella, yhteensä seitsemän kertaa viimeisen vuoden aikana. Korona sotki omaishoitajien vapaat, viime viikkoon mennessä 4 vapaapäivää tänä vuonna.

Syy seksittömyyteen ja tunteiden katoamiseen aivojen muutoksissa eikä minussa. Ei aina tunne omia lapsiaan, eikä heidän puolisoitaan, omat, ja muiden muistot sekoittuvat. Minä teen meillä kaiken paitsi sängyn petauksen vaimo hoitaa. Tosin kun ei ymmärrä aikaa, niin voi yrittää pedata illalla juuri avaamaani vuodetta.

Lapset ovat muistuttaneet oman elämäni merkitystä tässä rinnalla, eli yllyttävät vieraisiin. Eikä se olisi minun mielestäni häneltä pois, ja minun ajatusmallini mukaan viiden vuoden selibaatti on riittävä. Vai onko sittenkään? Onko väärin, että olen käynyt treffipalstoilla yli kuukauden, esittänyt siellä asian tietenkin totuudenmukaisesti ja suoraan.

En haluaisi irtosuhteita, koska kaipaan tuntevan naisen läheisyyttä, kosketusta ja tietysti myös seksiä, mutta se edellyttää myös tunnesidettä. En kuitenkaan ole halukas hakemaan eroa, koska pysyvä laitospaikka varattu ensi vuoden alusta, mutta näyttää että se päätös pikemminkin viikkojen kuin kuukausien päässä. Elinaikaa ehkä tällä vauhdilla noin vuosi. Kuitenkin olen saanut paheksuva kommentteja olostani treffipalstoilla, kun vaimo vielä hengissä.

Milloin minulla olisi oikeus alkaa elämään, vasta sitten kun vaimo on kuollut, niinkö?

Haluan elää vaimoni rinnalla ja olla hänen tukenaan. Hän ei muista minua enää kohta. Olenko silloin hänelle vielä aviomies vai olenko vain pelkkä ihmisen kuori? Olenko minä huono ihminen, kun tämän kaiken keskellä kaipaan itse rakkautta ja ihmisen kosketusta? Olenko minä ”pettäjä”, jos haen kosketusta toisaalta, jotta en olisi niin yksin? Milloin minulla olisi oikeus siihen kaikkeen?

Vaimollani on nyt pysyvä laitospaikka. Olen edelleen hänen tukenaan loppuun saakka. Silti olen antanut itselleni luvan elää. Olen löytänytkin jotain uutta. Ihmisen, jota koskettaa. Haluan kertoa tämän julkisesti, koska tämäkin aihe koskettaa varmasti monia. Ehkä kaikkein tärkeintä on tilanteessa kuunnella itseään eikä muita, sillä muilla tuntuu olevan aina jokin mielipide sellaisissakin tilanteissa, joissa he eivät itse ole koskaan olleet.

Ehkä en ole paha ihminen, vaikka haluankin normaalia elämää ja toisen ihmisen kosketusta ja rakkautta. Enkä joidenkin mielestä olen, mutta se olkoon heidän mielipiteensä.

Olen selvinnyt elämäni vastoinkäymisistä positiivisuuden ja mustan huumorin avulla. Tein nykytilanteestani biisin, jonka sanat menevät näin.”

RAKKAUDEN TILAT

Kai myrskyissä turvaa tuo kivitalo
Kun tuulee, niin sisäll’ voi rockaa
Mut kahlita voi sut se tunne-molo
Vaik jo ulkona aurinko kokkaa.

On paikallaan joskus myös huvimaja
Siel joskus vain kylmä on hengaa
Tai kaipuussa kota tai venevaja
Ne antaa voi lämpöö tai suojaa.

Sä tarvitset ilmaa ja kavereita
Myös elämää etkä vain suojaa
Sä kaipaat myös festarii ja sen lavoja
Saat sielulle ruokaa ja juomaa.

Sä ohitsein kuljet vaik
huomaankin sut
Et silloin sä kaltaistain kaipaa
Mut tarpeeseen etsit ja
löydätkin mut
Oon rakkauden bajamaja.

On lemmellä muotoja tukuittain
Ne eri tarpeisiin silloin vain vastaa
On vanhusta, lasta tai nuorisottain
Eri looshit luo onnee tai paskaa.

Silti kaikki kai egonsa paikan valikoi
Joka sopii sen elämän pirtaan
Myös varaston hyllylle päätyä voi
Jos et uskalla heittäytyy virtaan.

En katkera oo mun kohtalostain
Vaik arvoain harvoin muut myöntää
Saa kauttani avun he sadoittain
Kun ahterin syliini työntää.