”Elämäni ainoa turva satuttu minua”

”Hieno asia minkä aiheen olet blogisi alustaksi antanut. Hyväksikäytön. Se rikkovin asia ikinä. Ikinä. Ikinä.. Ikinä.

Rikkinäinen lapsuus. Olin milloin kenenkin hoidettavana. Lopulta jäin isälleni, olin ainoa lapsi. Sen pienen lapsen mielestä kaikki muut olivat hylänneet minut, jopa äiti. Oma äiti, ei edes halunnut elää ja olla minun kanssani, lähti kun olin yksivuotias.

Rakensin luottamusta ainoaan aikuiseen joka minulla arjessa oli. Luotin ja ajattelin olevani elämältä turvassa. Olin eskari-ykkös luokkalainen, kun isän kädet hivuttautuivat pikkareideni päälle ja myöhemmin allekkin. Olin valmiiksi rikki, etten uskaltanut nukkua yksin, vaan halusin isän viereen yöksi. Halusin silti, myös ensimmäisen yön jälkeen kun hän oli minuun koskenut. Ajattelin että varmempi käydä viereen kuin pelätä hylätyksi tulemista omassa pimeässä huoneessa. Tiesin että se on väärin, se tuntui väärältä. Isä, minun oma isä, sormeili minua sisältäni ja hiveli kehittymättömiä rintojani, itsellään erektio.

Aikamoinen työ ollut ja on edelleen rakentaa itseään, menneisyyttään sekä tulevaa. Olen kuitenkin ylpeä että huostaanotettuna teininä, yhtäkkiä romahdin ja kerroin kaiken.

Mentiin oikeuteen. Isä ei myöntänyt mitään, oikeus uskoi minua. Isä sai tuomion ja valtio maksoi korvaukset. Kuitenkin siinä kohtaa kun asian ilmi toin, jouduin käymään useaan otteeseen eri alan asiantuntijoilla ja psykologeilla ikäänkuin heidän varmistuakseen siitä etten vain omaa vilkasta mielikuvitusta tai ole keksinyt koko asiaa.

Keksinyt? Se että uskalsin kertoa, maailman henkilökohtaisimman asian, kyseenalaistetaan vielä. Meinasi olla liikaa, mutta hyvällä tukiverkolla selvisin. Ja selviän edelleen, mutta ilman terapiaa se ei olisi mahdollista.”