Havaintoja parisuhteesta

”Elän hyvässä suhteessa, mutta minulla on valtava kaipuu uuteen rakkauteen”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Minulle kirjoitti nainen. Pitkässä, ensimmäisessä suhteessaan elävä nainen. Hänellä on suhteessaan kaikki ihan hyvin. Paitsi että hän haluaisi kokea jotain enemmän. Annetaan naisen ensin itse kertoa.

”Minulla on kaipuu rakkauteen, jossa yhdistyy mielet, arvot ja yhteys. Minulla on turvallisuus ja helppous. Komea mies. Ahkera ja työteliäs. Hyvä isä lapselle.

Minulla on lähes kaikki, mitä voi paperilla toivoa ja moni antaisi mitä vaan, että voisi vaihtaa paikkaa kanssani. Miksi minulla on niin suuri kaipuu rakastua ja saada kokea se vielä kerra? Lähteekö tämä tunne vain ajan kanssa. Häirisevätkö hormonit tunnesäätelyä. Mistä voin tietää, onko tämä kytevä tuli todellista?

Olemme olleet yhdessä noin 25 vuotta. Olin teini, kun aloimme seurustelemaan.
Saan seksiä, läheisyyttä ja mieheni, vaikka tuntuu hullulta jopa sanoa, mutta palvoo minua. Hän kehuu, huomioi, tekee asioita vuokseni. Hän on hyvä tuki, jos itsellä huolia tai murhetta. Osallistuu arkeen.

Koen kuitenkin, että kaipaan haastetta, kaipaan intohimoa, kaipaan hyviä keskusteluita. Kaipaan turvan ja helppouden sijaan intohimoa ja rakastumista.”

Minä en tiedä, että mitä ihminen tuntee ollessaan vuosikymmeniä ensirakkautensa kanssa. Ei ole kokemusta. Sen tiedän, että mitä minulle on kirjoitettu tai kerrottu.

Ensin omaa pohdintaa. Naisen sanoissa liikkuu rivienvälissä syyllisyys hänen tunteitansa kohtaan. Ei pitäisi. Hänen tunteensa on aivan normaaleja ja ymmärrettäviä tunteita. Tuntuisi jopa oudolta, että kyseisiä tunteita ei tulisi. Jopa itsepetokselta ja tunteiden tukahduttamiselta.

Tähän väliin tarina, jonka olen kuullut vieressä istuen. Pitkässä suhteessa ensirakkautensa kanssa oleva nainen. Päässä ajatus, että hän ei ole kokenut tarpeeksi. Hän ei haikaillut rakkautta, vaan uusia seksikokemuksia. Sanoi miehelleen haluistaan ja sai luvan lähteä toteuttamaan niitä.

Niin nainen harrasti hetken aikaa seksiä muiden ihmisten kanssa. Sai kokemuksensa. Palasi avioliittoonsa ja arkeensa. Elämä jatkui entiseen malliinsa. Hän ei pettänyt, hän teki haluamansa luvalla. Asiassa ei ole mitään moralisoitavaa.

Kaipaako pitkässä suhteessa ollut muita kokemuksia? Varmasti moni kaipaa ja moni on kaipaamatta. Siihen en usko, että mitään ulkopuolista ihastusta tai seksuaalista himoa muihin ei olisi. Se on jopa tervettä, että on. Se kun ei sinänsä tarkoita vielä mitään.

Eihän tunteitaan tarvitse pelkäämään alkaa tai ainakaan kokea niistä syyllisyyttä tai häpeää. Puhua niistä voi. Jos ei heti uskalla puolisolleen puhua, niin jollekin toiselle.

Minä olen romantikko. Siksi en ihan varmudella jaksa uskoa elämänittaiseen syväuskolliseen parisuhteeseen. Sellaisia on, mutta harvinaisuuksia. Iskelmälauluissa lauletaan kielletyistä tunteista, mutta siinä on yksi sana liikaa, nimittäin kielletty. Kyse on vain tunteista.

Mitä tunteittensa kanssa tekee, sitä ei kukaan ulkopuolinen voi toisen puolesta sanoa. Itse valinta on tehtävä. Sen jälkeen muiden on turha tulla valintaa moralisoimaan.

Vaihtoehtojahan on, parisuhdemallin muuttamisesta, uuteen rakkauteen, eroon tai paikoilleenjäämiseen.

Vihonviimeinen tapa on tukahduttaa tunteensa väkisin ja elää jossain sellaisessa, joka purkautuu ulos ahdistuksena ja katkeruutena.

Tämä kaikki toki vain yhtenä bloggarin mielipiteenä. Ei kannata kimpaantua. Teidän elämänne.

Silti sanon loppuun, että jos ei omaa ääntänsä kuuntele, niin kenen ääntä sitten?

 

Lue myös

X