Havaintoja parisuhteesta

”En elä kenenkään siivellä”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Julkaisin aiemmin tällä viikolla naisen kirjoittaman teksin, jonka jälkeen moni arveli naisen haluavan pitää kiinni korkeasta elintasosta ja kirkkaista kulisseista.

”Miehelläni on rakastajatar jota vastaan en voi pärjätä”

Nainen haluaa kirjoittaa jatkotarinan .

”Mies tekee ympäripyöreitä päiviä koska työntekijöitä ei ole tarpeeksi. Sen vuoksi ei lomiakaan ole saanut.

Tämä tosin on ollut toistuva kuvio jo vuosia eli johdon ongelma oletan.
Kesälomia ei ole vietetty päinvastoin silloin vasta painetaankin. Tunnollisena miehenä hän ei jätä pomoaan pulaan koska töillä on aikarajat.
Työ on kokonaisvaltaisen fyysistä. Vapaita saa joskus tipottain mutta vaikeasti.

Toki oma vika sinänsä kun suostuu, mutta puun ja kuoren välissä on paha olla.  Nämä ruokkivat toinen toisiaan, tarve, velvollisuus,hyvänahkaisuus,lojaalius,pelko työn puolesta ja yhtenä tunne jonka saa ollessaan hyvä työssään ja tarvittu ja kiitelty.

Mitä tulee minuun, en katso olevani siivellä elelijä, vaan avioliiton tasapuolinen ja -arvoinen jäsen, olen hoitanut työni, lapseni, kotini ja paljon muuta, nyt sairauden vuoksi pois työelämästä. Minulla on kyllä ihan omaa rahaa.

Mitä tulee pakollisiin muihin töihin, niin jokaisen omassa talossa ja miljöössä on niitä. Osan pystyn hoitamaan itse osaa en, niiden fyysisyyden vuoksi. Halon hakkaajaksi minusta ei ole mutta pirtin pitää silti lämmetä. Se tekee siitä pakon.

Ai niin ja vielä siitä luksuksesta elämäntyylistä ja kulutushysteriasta ja statuksista.. olemme keskiverto duunariperhe. Ajetaan 20 v vanhalla autolla, koska se on ihan hyvä. Emme matkustele koti -eikä ulkomailla. Emme syö ravintoloissa, sillä saamme samalla rahalla kaapin täyteen.

Naiseksi olen ehkä outo, mutta en käy kauneushoitoloissa enkä ostele uusia vaatteita tai meikkejä. Kirpputorit ovat minun kauppojani.

Talous on kunnossa eikä ylitöitä tehdä sen vuoksi että olisi enemmän rahaa.Vaan pakosta.
Jos ylimääräistä on ollut on tuettu lapsia ja koitettu antaa heille paremmat lähtökohdat kuin ehkä itsellä on ollut.

Eihän tällä tarinallani sen isompaa merkitystä ollut mutta ehkä joku toinen puoliso huomaa jotakin aiemmin.”

X