Havaintoja parisuhteesta

”En halua olla yksin enkä kasvaa enää yhtään ihmisenä”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Minä olen se nainen/henkilö, joka on eronnut jo pari kertaa. Ensimmäisessä liitossa olin ihan liian pitkään onneton ja odotin muutosta. Odotin nimenomaan että toinen muuttuisi ja sitä myöten myös minun elämäni. Kaikki keinot kokeiltuani/kokeiltuamme, päätin lähteä.

Ja päätökseen olin ja olen edelleen enemmän kuin tyytyväinen. Tottakai sitä joskus miettii, että olisipa ihana kun olisi ehjä perhe, mutta siinä liitossa tämä asia ei olisi koskaan onnistunut.

Olin pitkään yksin eron jälkeen. Toki kävin treffeillä ja joitain miehiä yritin tapailla pidempäänkin, mutta yksikään juttu ei toiminut. Ja sitten kun vihdoin ja viimein kolahti niin ajan saatossa suhde luisui onnettomaksi. Sen syitä tarkemmin avaamatta… Erosin taas.

Mutta… kaipaan ihan kamalasti parisuhdetta, toista ihmistä. En jaksaisi taas aloittaa alusta ja miettiä osuuko enää ikinä kohdalleni minulle sopivaa ihmistä. Tinder on jo niiiiiin nähty ja pienestä kaupungista sopivaa kumppania on todella hanakala löytää.

Ja toisekseen, pitäisikö minun nyt vaan tyytyä kohtalooni ja olla yksin. Saanko haaveilla kaiken kattavasta rakkaudesta ja siitä, että joku rakastuisi minuun ja minä häneen palavasti, niin ettei muuta enää tarvittaisi.

Ehkä sitä näkökulmaa haluaisin myös tuoda niille, jotka miettivät eroa huonosta suhteesta. Että entä jos taas rakastuu samantyyppiseen ihmiseen. Niin kävi minullekin, mutta eroaminen helpottui, vaikka ei helppo prosessi ollut sekään. Mutta ei kestänyt niin kauaa miettiä että kannattaako erota vai ei. Kun ensimmäisestä erosta oppineena tajusi sen, että toinen ei tule muuttumaan ja minkä asioiden kanssa itse pystyy elämään ja minkä ei.

Mutta nyt kun takana on kaksi suhdetta ja taas jäi yksin, niin kyllähän sitä miettii että uskaltaako rakastua ja löytääkö sitä rakkautta enää. Ja ulkopuolinen paine siihen, että pitäisi vaan nyt olla yksin. Mutta kun en halua. Tekisi oikeasti mieli heittäytyä lattialle ja huutaa, että tuokaa minulle nyt mies, joka olisi minun rakkauden arvoinen. Että pääsisin sanomaan vihdoin, tätä olen odottanut koko aikuisikäni. Tasavertaista, tasapuolista, arvostavaa ja hyväksyvää rakkautta.

En halua olla yksin enkä kasvaa enää yhtään ihmisenä. Enkä halua ajatella että tämä sinkkuus jalostaa ja siinä oppii tuntemaan itsensä. Aika aikansa kutakin, mutta ei enää sinkkuutta. Ja jos uusi rakkauskin menisi mönkään, niin tiedän että tunnistaisin sen asian ja taas olisi helpompi siitä irrottautua. Tosin toivoisin että niin ei tarvitsisi enää tehdä.”

X