Havaintoja parisuhteesta

”En jaksa pitää enää pystyssä tätä kulissia”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen.

En jaksa enää tätä paskaa. En jaksa enää kuunnella oletuksia, tekosyitä, selittelyjä, syyn siirtämistä muille, valehtelua ja asioiden vääristelyä. En jaksa enää odottaa sitä päivää, kun on oikeasti hyvä olla. En halua jatkuvasti vakuutella samoja asioita.
Enkä jatkuvasti pelätä samoja asioita.

En halua olla niin arvoton, että minun vuokseni ei kannata tehdä töitä. En pysty enää kulkemaan varpaillani ja olemaan koko ajan varuillani. En jaksa enää toistuvasti korjata väärinkäsityksiä tai toistaa samoja asioita kerta toisensa jälkeen, muutaman päivän välein. En pysty enää nostattamaan toiveita, vain sen takia että ne saa joku tiputtaa alas uudelleen. En voi taistella yksin sellaisen asian puolesta, johon tarvitaan kaksi.

En halua enää roikkua väkisin kiinni kenessäkään En halua enää pönkittää kenenkään itsetuntoa oman sieluni kustannuksella.
En halua enää elää jatkuvassa sotatilassa. En jaksa enää välittää siitä, että tämä meni näin minun toiveistani ja yrityksistäni huolimatta.

En halua enää aiheuttaa lapsilleni surua ja murhetta. En suostu enää kerjäämään välittämistä, rakkautta ja kumppanuutta.
En kykene enää toivoa sellaisten asioiden löytymistä, joita ei ole olemassa. En aio enää tyrkyttää itseäni tai toivetta hyvästä parisuhteesta tai onnellisesta perhe elämästä.

En suostu enää vääntämään asioista, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. En suostu enää olla mukana tässä kieroutuneessa pelissä. Enkä halua jatkaa tässä sairaassa avioliitossa. En halua tuntea itseäni turhaksi, velvollisuudeksi tai taakaksi. En halua hävitä toistuvasti kaikelle mahdolliselle.
En halua tuhlata elämääni ihmisen kanssa, joka ei osaa käyttää sanaa ”me” vaan ainoastaan ”minä”.

En voi enää kerta toisensa jälkeen kyseenalaistaa koko elämääni ja miettiä koko ajan olenko tässä vielä ensi viikolla. En halua olla ihminen, jolle sanotaan ”en kestä sinua”, ja etenkään en halua olla sellaisen ihmisen lähellä, joka katsoo oikeudekseen minulle niin sanoa, aiheutettuaan tilanteen itse.

En suostu enää vajoamaan yhtään alemmas ihmisenä. En anna rikkoa itseäni enempää. En halua olla ihmisen lähellä, joka tekee kaikkensa tuhotakseen minut ja perheensä. En voi ymmärtää elämän hukkaan heittämistä. En halua enää tuntea tätä helvetin ahdistusta, surua ja epätoivoa. En halua enää kuunnella jatkuvaa nälvimistä, pilkkaa ja huutoa, kun yritän kertoa omista tunteistani.

En halua enää kokea halveksuntaa. En jaksa elää enää jatkuvassa epävarmuudessa. Enkä ihmisen kanssa, joka ei minua arvosta. En halua elää rakkaudettomassa parisuhteessa. En halua näyttää lapsilleni tällaista esimerkkiä siitä, kuinka asioita hoidetaan ja eletään. En halua herätä aamuisin muistaen, että kaikki on taas päin helvettiä. Enkä mennä iltaisin nukkumaan peläten, mitä huominen tuo tullessaan.

En jaksa enää rakentaa jatkuvasti muureja ympärilleni, että voin tuntea olevani turvassa. En suostu enää tekemään asioita pakotettuna.

Tänä iltana minä sanon, että lähden ja huomenna lähden.”

X