”En jaksaisi enää taistella siitä, että saan olla omien lasteni kanssa”

”Tiesin että riskit vaikeaan eroon oli olemassa. Ex-vaimoni on ehdoton ja jyrkkä. Hänen sanansa oli laki ja sitä sanaa ei mikään voima kaataisi. Siksi lähdinkin.

Meillä on kaksi lasta. Iät voit poistaa tekstistä. Alkuun kaikki sujui, jos ei jouhevasti, niin ainakin jotenkin. Sain exäni suostumaan siihen, että saan lapset joka toinen viikonloppu torstaista sunnuntaihin. Vikkoa en saanut, koska ”itsehän meidät vittu hylkäsit”.

Reilun puolen vuoden jälkeen tapasin naisen ja aloin viettää aikaa hänen kanssaan. Lapseni eivät häntä tavanneet, enkä edes puhunut hänestä. Kunnes tapahtui kaiken muuttava asia. Exäni näki meidät yhdessä käsikädessä kävelemässä.

Alkoi ensimmäinen helvetti.

Tivaamista sekä minulta että lapsilta että onko lapseni viettäneet aikaa naisen kanssa. Lapsille exäni laati säännöt, että jos nainen tulee käymään luonani niin heti soitto hänelle ja hän tulee hakemaan lapset pois. Uhkaamista siitä, että en näe enää lapsiani jos aion ”sen huoran” tuoda lasteni elämään.

Tottelin häntä, koska pelkäsin. Pelkäsin, että menetän lapseni jos alan seurustella liian tiiviisti uuden rakkauteni kanssa. Sovin naisen kanssa, että näemme vain silloin kun minulla ei ole lapsia.

Kunnes noin puoli vuotta tuosta näimme vahingossa yhdessä. Olimme kauppakeskuksessa ja törmättyämme päätimme käydä yhdessä eräässä hampurilaisravintolassa, koska olimme kaikki menossa sinne muutenkin. Tämä kantautui mitä luultavimmin exäni lasten tenttaamisen johdosta hänen korviinsa.

Alkoi rajumpi helvetti.

Monen päivän soitto- ja viestiralli. Sain kuulla olevani täysin kelvoton isä ja ihminen. Olin pilannut lapsilta turvallisen kasvuympäristön itsekkyydelläni. Mennessäni hakemaan lapsiani seuraavan kerran itselleni, exäni oli lähtenyt lasten kanssa toiselle paikkakunnalle. En saanut lapsiani. Enkä saanut seuraavallakaan kerralla. Tuli puolentoista kuukauden tauko sille, että lapseni näkivät minut ja minä heidät ja tämä exäni yksipuolisella päätöksellä.

Minua neuvottiin olemaan yhteydessä poliisiin tai sosiaaliviranomaisiin, koska exäni rikkoi tapaamissopimusta, mutta ei minulla ollut voimia. Ikävöin lapsiani liikaa ja tiesin, että hekin ikävöivät minua. Mitä olisi pitänyt tehdä? Mennä poliisien kanssa hakemaan lapset ja aiheuttaa heillä trauma.

Tämän jälkeen muutama viikonloppu meni hyvin, kunhan suostuin soittamaan videopuhelun exälleni joka ikinen ilta. Samassa puhelussa lasteni piti omin sanoin kuvata päivän kulkua äidilleen. Voitte te ajatella, että olen heikko vätys, mutta tein sen siksi, että pelkäsin jääväni ilman lapsia jälleen kerran.

Niin kuin jäinkin. Siksi koska en suostunut jättämään ”huoraani”. Olen jäänyt ilman lapsiani useaan otteeseen ja toisinaan jälleen saanut heidät. Olen väsynyt. En jaksaisi taistella siitä, että näen säännöllisesti omia lapsiani. En jaksa selittää ulkopuolisille, että miksi en heitä näe. Monen heistä silmissä olen vain välinpitämätön ja minua ei lapseni tapaamiset kiinnosta. Olen lastenhylkääjä.

Minä en tiedä mitä tehdä, koska en haluaisi alkaa tappelemaan oikeudessa, mutta ei minulla taida enää vaihtoehtoja olla.

Minulla on ikävä lapsiani joka ikinen päivä.”