”En muistele sitä aikaa kun kuvittelin olevani onnellisessa parisuhteessa”

”En muistele sitä aikaa kun kuvittelin olevani onnellisessa parisuhteessa. Läheisyyttä ja seksiä oli paljon.

En muistele sitä hetkeä kun tulin raskaaksi ja pyysit kihloihin. Totta kai suostuin. Olinko koskaan ollut näin onnellinen? Eihän tielleni koskaan ollut tullut noin ihanaa kultakimpaletta jonka kanssa asiat etenivät nopeasti -mutta miksi odottaa kun se oikea sattuu kohdalle?

En muistele tunnetta kun kerroit että myös toinen nainen on raskaana ja sairas valheiden vyyhti alkoi purkautua. Tipuin jonnekin syvälle yrittäen kuitenkin räpiköidä pinnalla etten hukkuisi kokonaan. Täytyihän minun huolehtia myös raskaudesta, synnytyksestä ja uudesta elämästä. Kokoajan taustalla on oli ”iso mörkö” raskas olo.

Halusin irti suhteesta. Salasin asian kaikilta. Pidin niin nöyryyttävänä että minulle voi käydä noin. Toivoinhan vaan onnellista ja tasapainoista perhe-elämää. Halusin kadota lapsen kanssa, kadota niin kauas että kipu ja katkeruus loppuisivat.

Mutta kaiken sen katkeruuden ja epätoivon keskellä aloin ajattelemaan sitä toista naista. Hänen toiveita ja mieheni pettämiä lupauksia. Nainen ei tiennyt oikeaa kuvioita. Aloin miettimään lapseni veljeä.

Aloin miettimään että onko minulla oikeus olla esteenä isän ja pojan väliselle suhteelle sekä sille, että sisarukset saavat tuntea toisensa ja viettää aikaa yhdessä.

Pystyn muistelemaan sitä miten toivottomuuden keskellä syntyi pikkuhiljaa toivoa. Katkeruuden keskelle tuli hiljalleen anteeksiantoa.

Anteeksiannolla on valtava voima. Se voima kukistaa katkeruuden. Se voima unohtaa vääryyden mitä on kokenut. Olen pystynyt kiittämään miestäni pettämisestä, sillä siitä seurasi jotain todella kaunista.

Tänään en muistele eilistä vaan sitä että kohta taas sisko ja sen veli menevät samalle luokalle. Saavat viettää aikaa yhdessä. Taidan laittaakin pojan äidille kohta viestiä, ystävälleni.”