Havaintoja parisuhteesta

”En ole koskaan saanut puolisoni kanssa”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olen muutaman vuoden vajaa nelikymppinen kahden lapsen äiti ja yhden miehen avovaimo. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä pian 12 vuotta, jona aikana en ole koskaan saanut seksissä orgasmia.

Minulla on asia, joka hävettää kertoa, mutta kun sen voi tehdä nimettömästi ja kun tiedän, että en ole tämän asian kanssa yksin, niin haluan tehdä aiheesta näkyvän.

Kyse ei ole siitä, että mieheni ei jotenkin osaisi. Hän on niin huomioiva kuin vain voi olla. Hän jopa kysyy minulta, että mistä minä tykkäisin eniten ja tekee sitä sitten minulle. En ole siis huonon parisuhdeseksin uhri, vaan syyt ovat jossain aivan toisaalla.

Häpeällinen asia tässä on se, että mieheni ei tiedä ongelmistani. En ole koskaan sanonut hänelle viastani. Itse asiassa olen ollut jo vuosia kierteessä, jossa minä feikkaan orgasmin. En joka kerta. Joskus sanon miehelleni, että tänään en pysty tulemaan ja mieheni ottaa sen hyvin, mutta säännöllisesti harrastan myös sitä, että teeskentelen saavani orgasmin.

Miksi teen tämän? Siksi, koska haluan olla miehelleni mieliksi. En halua sitä, että hän kokee olevansa riittämätön seksissä, jopa niin riittämätön, että ei saa omaa rakastaan tulemaan. Tein virheen siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä kertoja lähdin feikkaamisen tielle, koska siitä tulikin hetkessä vuosia kestänyt kierre.

Miten mieheni reagoisi, jos nyt vasta vuosien jälkeen, tunnustaisin tuon kaiken ääneen hänelle. Hän suuttuisi ja ihan aiheesta. Tai niin minä ainakin kuvittelen. Ehkä hän alkaisi ajattelemaan, että missä kaikessa muussa olen valehdellut hänelle tai näytellyt asioita. En tietenkään missään, mutta itselleni jäisi ainakin tuollaisesta pieni epäuskon siemen.

Haluaisin katkaista tämän kierteen. Haluaisin päästä tästä viastani eroon. Yksin en siihen pysty ja en voi salaa lähteä esimerkiksi seksuaaliterapeutille. Tiedän, että vika on minussa. Minun omassa päässäni. Saan helposti, kun teen sitä itse. Kyse ei siis ole siitä, ettenkö pystyisi koskaan saamaan.

Ennen nykyistä miestäni en ollut seurustellut kenenkään miehen kanssa. Pieniä seksisuhteista on ollut ja yhden yön suhteita, mutta ei muista, että olisin joskus nauttinut niistä niin paljon, että olin saanut orgasmin. Enemmän minä hain seksillä huomiota itselleni. Ajattelin, että jos ei ole liian vaikea, niin ei jää ainakaan yksin. Tosin sitä en ajatellut, että seksi olikin sitten se ainoa asia, jota suurin osa miehistä minusta halusi.

En tiedä, että linkittyykö ongelmani tuohon aikaan. Heikkoon itsetuntoon ja siihen, että annoin itseni ehkä liian usein miesten käytettäväksi. Toki itsekin halusin seksiä, mutta jälkikäteen ajateltuna enemmän kuin seksiä, halusin huomiota ja tunnetta, että on haluttu.

Tiedän, että näistä kaikesta asioista voisi puhua joko mieheni tai ammattilaisen kanssa, mutta se vaatisi ensin sen, että olen miehelleni rehellinen. Pelkään vain, että rehellisyys jättää minut yksin. En osaa itse arvioida, että onko tämä niin vakava valhe, että mieheni jättäisi minut.

Toisaalta tiedän, että ei tämä loppuelämän ajan voi näin mennä. Pakko minun on jossain vaiheessa kertoa. Voin kai kertoa puolitotuutena sen, että ongelma on tullut vasta viime aikoina ja jättää kokototuuden kertomatta. Haluaisin siksi kertoa, koska olisi ihana kokea tunne, joka tulee siitä, kun saa puolisonsa käsittelyssä huipentuman.

Olen kohta neljäkymmentä ja en ole kokenut sitä koskaan.”

Lue myös

X