Havaintoja parisuhteesta

En tarvitse parisuhdetta ollakseni onnellinen

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Parisuhde ei ole enää itseisarvo. Parisuhteessa ei olla vain sen vuoksi, että parisuhteessa pitää olla. Siksi, että se on ollut tapana ja sitä tapaa on hyvä jatkaa. Siksi, että kaiken perusta on perhe-elämä ja uusien ihmisten tekeminen yhteiskuntaamme.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2016 yli miljoona yksinasujaa. Asuntokunnista noin 42 prosenttia koostui yksinasuvista. Tänä vuonna Suomessa syntyy vähemmän lapsia kuin yli sataan vuoteen. Syntyneiden lasten määrä jää jopa alle 50 tuhannen.

Miljoonassa yksinasuvassa on tietenkin iso osa yksinäisiä ikäihmisiä, joiden hoitaminen on kaupungille halvempaa kuin siirtää heidät palvelutaloihin asumaan. Miljoonassa yksinasuvassa on paljon opiskelijoita, jotka eivät vielä edes haaveile perhe-elämästä, vaan elävät nuoruuttaan.

Miljoonassa yksinasuvassa on myös heitä, jotka kuumeisesti haluaisivat parisuhteen, perheen ja kokevat ilman niitä syvää yksinäisyyttä. Onpa yksinasuvissa myös kummajaisia, jotka elävät parisuhteessa, mutta eivät asu puolisonsa kanssa yhdessä. Näiden lisäksi miljoonassa yksinasuvassa on kasvava määrä heitä, jotka vapaaehtoisesti haluavat elää yksin ja ilman parisuhdetta.

Eräs ekonomisti kutsui heitä taannoin itsekkäiksi hedonisteiksi. Itsekkäiksi siksi, koska he eivät ole valmiita synnyttämään lisää veronmaksajia tulevaisuuden Suomeen. Sanoja oli tässä tapauksessa mies, joka kohdisti kritiikkinsä piikin naisiin, jotka ovat valinneet jotain muuta. Pieni syyllistäminen on aina hyvä tapa saada ihmiset ajattelemaan ja tekemään toisin, jopa oman tahdon vastaisesti.

Onpahan joukossamme niitäkin, jotka ajattelevat, että ei niille ikisinkuille vain kelpaa kukaan. Liian nirsoiksi ovat käyneet. Varsinkin vanhemmissa ikäpolvissa tätä kuulee jopa ääneen sanottavan. He kun itse ovat sitä ihmislajia, jotka ovat sinnitelleet pitkässä parisuhteessaan, vaikka sielu on vuotanut jo vuosikymmeniä verta.

Monelle voi tulla iloisena yllätyksenä, että ihmiset, jotka ovat päättäneet olla ilman parisuhdetta ja ilman lapsia, eivät olekaan tusinan kissan ympäröiviä yksinäisyyteen vajonneita, vaan hyvin toimeentulevia ja hyvinvoivia aikuisia. Niinhän se vain on, että hyvä sinkkuus on huomattavasti terveempi tapa ihmiselle elää kuin vuosia kroonisessa ahdistustilassa junnannut tapa- tai riippuvuussuhde, jota parisuhteeksi kehtaavat kutsua.

Eivätkä he ole edes niitä ekonomistin syyllistämiä itsekkäitä hedonisteja, sillä vapaaehtoinen lapsettomuus ja parisuhdettomuus ei ole sen itsekkäämpää kuin perustaa perhe ja tehdä lapsia. Molemmat tavat valitaan useimmiten siksi, että niin halutaan valita. Ei se niin ole, että toinen tavoista olisi jotenkin jalompi ja epäitsekkäämpi ihan vain siksi, että se helpottaa tulevaisuuden vääristynyttä yhteiskunnallista ikärakennetta.

Eräs minulle kirjoittanut yksinasuva valaisi minua sinkun elämästä. Itse hän ei halua käyttää tuota kyseistä termiä hänestä puhuttaessa, koska se leimaa liikaa ihmistä. Vähän kuin jokaista synnyttänyttä kutsuttaisiin lähtökohtaisesti vain äidiksi. Hänen sukulaisensa oli kysynyt häneltä, että eikö hänelle tule koskaan ikävä toisen ihmisen kosketusta ja läheisyyttä?

Jo kysymys sisältää rankan olettamuksen. Naisen minulle kirjoittama vastaus sukulaisensa kysymykseen saa minut vieläkin hyvälle tuulelle. Hän vastasi sukulaiselleen, että jos hänen tekee mieli toista ihmistä, niin hän saa kyllä toista ihmistä. Ei kai läheisyys ja seksi ole vain parisuhteessa elävien yksinoikeus tai että kosketus ja seksi olisi jotenkin moraalittomampaa jos sen tekee satunnaisen kumppanin kanssa.

Nainen kirjoitti minulle vielä, että saa ilman parisuhdetta enemmän toisen ihmisen läheisyyttä kuin viimeisessä suhteessa ollessaan, jossa seksin määrä vuodessa kuihtui lopulta yhden käden sormilla laskettavaksi ja lopulta vain omilla sormilla suoritettavaksi.

Kuten tekstini alussa kirjoitin, parisuhde ei enää ole meille kaikille itseisarvo. Hyvä ja toimiva parisuhde on ihana tapa olla ja elää, mutta jos parisuhteessa on vain pelkän parisuhteen vuoksi, niin siitä muodostuu pelkkä tottumus ja tapa, joka ei anna kantajilleen muuta kuin hiljaisia ja tunteettomia jatkuvia maanantai-iltoja.

Emmekä me enää tunnu tyytyvän pelkkään tapaan. Sen kertoo yksinasuvien kasvava joukko ja avioerotilastot. Jotkut meistä jaksavat kauhistella tätä ”tämän päivän ihmisten hedonismia”. Minusta on hienoa, että ihmiset uskaltavat viimeinkin elää kuten haluavat, eivätkä koe syyllisyyttä siitä, että päättävät valita jonkun muun tavan kuin sen, jota meille yritetään myydä ainoana oikeana.

X