Havaintoja parisuhteesta

En todellakaan hyväksy sinua sellaisena kuin olet

5.8.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Elokuu on avioliitoille merkityksellistä aikaa. Suomalaiset nimittäin sekä menevät naimisiin, että eroavat eniten elokuun aikana. Sen tiesi kertoa eilinen Helsingin Sanomat. Solmittujen avioliittojen määrä on ollut viime vuosina tasaisessa laskussa, mutta suosituimmaksi hääkuukaudeksi on noussut elokuu, samoin kuin kolmatta vuotta peräkkäin haettujen avioerojen määrä on ollut suurinta juurikin elokuussa.

Tämän voi kiteyttää niin, että kun melkein joka toinen solmittu avioliitto päättyy eroon, niin tämän elokuun hääkellojen soitosta ja hääkakun leikkauksesta mennään keskimäärin kuusi seuraavaa elokuuta kivasti sylikkäin, niin seitsemäs elokuu on sitten se hetki, kun syli vaihtuu avioeropaperin allekirjoitukseen. Toisaalta tasapaino pysyy kunnossa, kun yhtä eroa kohden solmitaan yksi uusi avioliitto. Vähän kun puhuisi avioliittoikiliikkujasta.

Mikä siinä sitten on, että seitsemäs elokuu on jo melkein puolelle pareista liikaa? Senhän osaa tietenkin sanoa rakkausasioiden asiantuntija, Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula, joka Hesarissa olleessa artikkelissa toteaa, että monella parilla jää ennen avioliittoa puhumatta siitä, että mitä yhteiseltä parisuhteelta haluaa ja kun muutaman vuoden kestävä henkinen ja fyysinen rakkauspsykoosi on ohi ja parisuhdetta pitäisi alkaa rakentamaan muunkin kuin rakastumisen tunteen varaan, niin vaikeuksia voi olla odotettavissa, jos halut eivät kohtaakaan niin kuin romanttisen elokuvan loppukohtauksessa.

Lisäksi Osmo sanoo, että hyvässä parisuhteessa ihmisen pitäisi voida kokea, että kumppani hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on ja se on monelle pareista aivan liikaa ja pahimmassa tapauksessa alkaa kumppanin muuttaminen sellaiseksi kuin mielikuvissaan hänen haluaa olevan.

No, tuo muuttumisleikki päättyy lähes joka kerta eroamiseen.

Haluankin tässä asettua hetkeksi parisuhdejumala Osmo Kontulan asemaan ja kirjoittaa leikkimielisen vakavamielisesti tuosta sanahelinästä nimeltä ”hyväksyn sinut sellaisena kuin sinä olet”. Kirjoitin sanan sanahelinä aivan tarkoituksella, sillä me parisuhteessa olevat olemme hyviä käyttämään tuota lausetta, mutta teon asteelle vietynä se onkin jo huomattavan vaikeaa ja monen parisuhdeasiantuntijan mukaan yksi erojen suurimmista syistä.

Vastoin periaatteitani aion nyt ilman minkäänlaista ammatillista osaamista ohjeistaa ihmisiä. Käytän menetelmänä erilaisia koettuja ja kuultuja kokemuksia ja erittäin käyttökelpoista mutu-menetelmää. Parisuhde kun on siinäkin mielessä äärimmäisen kiehtova aihe ja alue, että lähes kaikki parisuhteet tottelevat samaa kirjoittamatonta kaavaa, joten siksipä siitä on tavattoman helppo amatöörinkin kirjoittaa häirtsevän yleistäviä blogikirjoituksia.

Ensimmäinen osa osmoilussani menee parisuhteessa oleville ihmisille, jotka kuvittelevat, että miellyttämällä puolisoaan ja muuttumalla sellaiseksi, mitä puoliso sinusta yrittää kouluttaa, saa osaksensa parhainta mahdollista kunnioitusta ja rakkautta. Ihan alkuun mainittakoon, että käytin sanaa kouluttaa silkasta provosoinnista. Eihän kukaan täällä oikeasti ole toisia kouluttamassa, varsinkaan parisuhteeseen sijoitettuna, mutta jotenkin tuntui kielenpäällä hyvältä kyseinen sana.

Sellaisessa loputtomassa miellyttämisessä ja matelussa käy lopulta niin, että tulet vapaaehtoisesti antaneeksi oman persoonasi ja elämäsi toisen ihmisen käsiteltäväksi ja elettäväksi. Eräänä päivänä huomaat istuvasi oman kotisi sohvalla sisustustyynyjen seassa niin, että kotiisi tulleet vieraat ei erota sinua sisustustyynyistä. Pian et erota itsekään. Sinusta on tullut oman elämäsi sisustustyyny, joka vaihtaa väriä kulloisenkin sisustusmaailman ja sohvan mukaan.

Mihin se johtaa on se, että sinua ei kunnioita enää kukaan, varsinkaan sinä itse. Tulee seitsemäs yhteinen elokuu. Se viimeinen.

Toinen osa osmoilussani menee parisuhteessa eläville ihmisille, jotka kuvittelevat, että toisen voi muuttaa haluamakseen. Tämä on lyhyempi osa, sillä tähän voi sanoa ytimekkäästi, että kuvittelu on väärää ja olette hyvin väärässä. Toista ei voi muuttaa haluamakseen.

Sitä paitsi, mitä järkeä on olla parisuhteessa ihmisen kanssa, joka tuntuu siltä, että häntä pitää loputtomasti olla muuttamassa joksikin toiseksi? Eikö kyse ole siinä tapauksessa pieleen menneestä rekrytoinnista parisuhteen alkuhaastattelussa. Sitä on tullut valinneeksi ihmisen, joka ei tunnu vastaavan yhtään omia kriteereitä puolisosta. Helpompaa ja reilumpaa molempia kohtaan on se, että muuttamisen ja kouluttamisen sijaan päästää ihmisestä irti ja valitsee seuraavalla kerralla enemmän omiin kriteereihin sopivan puolison. Säästyy aikaa ja hermoratoja. Kouluttamisvimman voi purkaa tässä tapauksessa esimerkiksi koiraan, joka nimenomaan tarvitsee omistajaltaan kouluttamista ja käskyjä. Niitä samoja asioita, joita hyvässä parisuhteessa elävä puoliso ei todellakaan tarvitse.

Näin. Kirjoitan tämän kaiken ihan hyvällä, sillä olisihan se kivaa, että tämän kuun aikana avioituvat voisivat olla sen seitsemännenkin elokuun sylikkäin ja rakastuneita. Elokuu kun on kuukausista kaunein. Hämärä ja lempeä elokuinen ilta on kuin muovailtu rakkaudellisiin tarkoituksiin. Voiko parempaa raamia ja maisemaa olla rakkauden lihallistamiseksi ajatuksesta villiin konkretiaan? Ja ajatella, kuinka helppoa se on saattaa siihen ihanaan tilaan.

Antamalla toiselle tilaa olla juuri sellainen kuin hän on.

Lue myös

Suosittelemme