Havaintoja parisuhteesta

”En usko että kummallakaan on sen syvempiä tunteita toisiamme kohtaan, enkä usko että niitä tuleekaan”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olen lukenut blogiasi jo pitkään, ei puhuta vuosista mutta yksi vuosi taitaa tulla piakkoin täyteen. Tekstejäsi mitä julkaiset on mukava lukea ja antavat paljon näkökulmia eriaiheisiin. Yksi itseäni lähellä on pettäminen. Aikaisemmin en ole osannut sitä nähdä muuten kuin negatiiviseen sävyyn. Onhan minuakin petetty. Koskaan en ole osannut ajatella että ihmissuhteet olisivat monimutkaisia tai sitä kuinka monta erilaista suhdemuotoa on olemassa. Koskaan en olisi osannut ajatella että olisin jonkinlaisessa suhteessa henkilön kanssa joka olisi kihloissa. Kauan taistelinkin sitä tunnetta vastaan. Ajatusta seksistä hänen kanssaan. Koska se oli kiellettyä, se raja jota ei saisi ikinä ylittää. Olimme kohdanneet ennenkin ja silloin jo molemmat tunsi sen kipinän, sen intohimon, sen kiihkeyden toista kohtaan. Sen tunteen että molemmat haluavat seksiä toistemme kanssa.

Ja tässä sitä ollaan seksisuhteessa henkilön kanssa joka seurustelee toisen ihmisen kanssa. Meidän välinen suhde on pelkkää intohimoa, kiihkoa sekä kunnioitusta toisiamme kohtaan. Yksikään aikaisempi suhde mitä minulla on ollut, oli se parisuhde tai seksisuhde, ei ole ollut näin helppo. Kenenkään seurassa en ole tuntenut itseäni näin hyväksytyksi. Toki asiaan vaikuttaa myös se että olen itse sinut itseni kanssa nykyään, enkä enää mieti mitä muut minusta ajattelevat.

Saatamme harrastaa koko päivän seksiä, intohimoista, kiihkeää, nautinnollista, hikistä seksiä! Kokeilunhalua meiltä löytyy myös ja olemmekin kokeilleet ja puhuneet uusien asioiden kokeilemisesta. Kumpikaan meistä ei tuomitse toista ja hyväksymme toisemme juuri sellaisina kuin olemme. Aina kun näemme juttelemme laidasta laitaan maan ja taivaan väliltä, seksin lisäksi. Kaikki tämä on helppoa. En usko että kummallakaan on sen syvempiä tunteita toisiamme kohtaan, enkä usko että niitä tuleekaan. Tai jos tulisi sanoisimme ne ääneen ja mietittäisi jatketaanko seksisuhdetta vai ei. Tiedän että kummankaan meidän perheet tai ystävät eivät tätä hyväksyisi, harvempi ymmärtäisi tai yrittäisi ymmärtää. Tätä myötä olen avannut omia mieltäni muille suhdemuodoille. Kiinnostus niitä kohtaan on kasvanut ja tunnen itseni sen verta hyvin että jos mahdollisuus kokeilla esimerkiksi avointa suhdetta ilmaantuisi siihen tarttuisin. Ja tavallaanhan siihen olen tarttunutkin jo. Ajatuksen hyväksyminen ja ääneen sanominen on ollut vaikeaa. Mutta nyt kun sen tein tuntuu hemmetin hyvältä, vaikka nimettömänä sen teinkin. Aion nauttia tästä ihmisestä, hänen läheisyydestään, meidän jutteluhetkistä ja uskomattomasta seksistä, niin kauan kuin tämä kestää. Mietin myös että lähetänkö tekstiä sinulle, mutta aivan liikaa elämäni aikana olen jättänyt asioita tekemättä koska olen pelännyt tai miettinyt mitä muut ajattelevat. Enää en!”

X