”En voi! Olen 47-vuotias ja sinä puolet minun iästäni!”

”Sitä huomaa välillä ajautuneensa joihinkin ajatusten kalkkeutuneisiin kuiluihin, miten asioiden pitäisi olla, kun voisi vain antaa niiden olla sellaisina kuin ne ovat. Onneksi niistä kuiluista on päästy pois, toistaiseksi.

Sitten asiaan. Olen 47-vuotias, mielestäni ja mitä ilmeisimmin monen muunkin mielestä paljon ikäistäni nuoremman näköinen akateeminen nainen. Olin naimisissa yli 20 vuotta, mutta nyt olemme eronneet. Tunsin toista kymmentä vuotta miestäni kohtaan pelkkää platonista rakkautta, vaikka olemme kokeilleet kaikenlaisia virikkeitä, terapioita ym. Ei tästä sen enempää, tie päättyi jo ajat sitten. Tämä tuleva pohdintani koskee nuoremman miehen ja vanhemman naisen suhdetta.

Olen tuntenut erään ihanan miehen jo kolmisen vuotta. Hän lähestyi minua somessa, josta minut bongasi ja alkoi lähetellä viestejä. Pommitukseksikin sitä voisi luonnehtia. Aluksi viestit ärsyttivät minua, onhan oma poikani vain pari vuotta tätä kaveria nuorempi. Kehdon ryöstäjäksi en ole koskaan mielinyt. No, tämä 25-vuotias kaveri ei lannistunut ja on aika ajoin laittanut viestiä minulle.

Pari kuukautta sitten alkoi tapahtua vähän enemmän. Tämä mies kertoi, että haluaisi tavata minut.

– En voi! Olen 47-vuotias ja sinä puolet minun iästäni!

-Mitä sitten? Tunnen yhteyttä sinuun. Haluan olla kanssasi. Olen puhunut sinusta, unelmastani, jopa äidilleni, joka sanoi vain, että minun pitäisi kulkea kohti unelmiani. (Wau, miten ennakkoluuloton äiti! Ja kyllä, olen miettinyt, miten itse suhtautuisin äitinä vastaavaan.)

Lukuisten keskustelujen ja videopuhelujen – ja kahden minusta tehdyn biisin – jälkeen tunnen, että minussa elää jotain, joka on nukkunut ikiunta. Nyt minun tekisi mieleni päästää se jokin valloilleen niin että tanner jytisee ja kalkki pölisee! Aivan (tai ainakin melkein) sama, mitä muut ajattelevat.

En siis todellakaan tiedä, mitä tästä tulee, mutta nyt tuntuu, että aion sukeltaa siihen syvään päähän, johon en ole koskaan ennen uskaltautunut edes varpaitani kastelemaan. Sinne huuhtoutuisivat kalkitkin.”