”En voisi kuvitellakaan, että asuisimme yhdessä”
Liian usein me valitsemme itsellemme sopimattoman tavan elää.
Oli nainen, joka rakastui mieheen. Molemmilla lapsia edellisestä liitosta. Heidän mielessään parisuhteeseen kuului se, että jossain kohtaa olisi yhteinen koti. Heillä se tapahtui vieläpä nopeasti. Ilman sen kummempaa miettimistä, että voisiko olla parempi valita toisin.
Sen jälkeen alkoi vaikeudet. Rakkaus alkoi hiipua aivan liian haastavan arjen ympärillä. Lapset eivät sopeutuneet toisiinsa. Vanhemmilla oli oma tapansa kasvattaa. Exät pistivät kapuloita rattaisiin. Aika ja energia menivät kaikkeen muuhun paitsi kahden ihmisen väliseen rakkauteen.
Kun olisi ollut mahdollisuus valita toisin. Keksittyä kahden ihmisen väliseen rakkauteen. Valita parisuhde ja rakkaus väkisin ja pakolla yritetyn uusperheen sijaan.
Niin valitsi eräs toinen pariskunta. Sama alkutilanne. Nainen ja mies rakastuivat. Molemmilla lapsia edellisestä suhteesta. Asuivat samassa kaupungissa. He tekivät jotain poikkeuksellista. He keskustelivat, että mitä he parisuhteestaan haluavat. He halusivat ensisijaisesti toisensa.
Heillä oli omat kotinsa, jossa joka toinen viikko asui heidän lapsensa. Sen tilanteen pari päätti pitää ennallaan. Niinpä he joka toinen viikko oli omien lastensa kanssa omassa kotonaan ja joka toinen viikko yhdessä joko naisen tai miehen luona. Lapsensa he päättivät jättää suhteensa ulkopuolelle, koska lapset eivät heidän väliseen suhteeseen kuulu.
Tottakai ympäristö ihmetteli. Yhäkin heidän pitää vastata kysymykseen, että miksi ette muuta yhteen. Yhäkin ihmisten mielissä on olettamus, että niin pitää vain tehdä. Mikä suhde se sellainen on, jossa ei yhteen muuteta. Otetaan vain rusinat pullasta. Parempi olisi muuttaa yhteen ja elää keskellä mahdollisesti alkavaa uusperhehelvettiä.
Tämä oli heidän valintansa. Mutta niin se on, että aina jos valitsee niin sanotusta totutusta poikkeavan tavan, niin sitä saa selitellä. On heitä itsekkäiksikin sanottu valinta johdosta. En ymmärrä sitä. Eikö itsekästä muka ole pakottaa suhteeseen kuulumattomat sopeutumaan toisiinsa siksi koska kaksi ihmistä esimerkiksi viidestä päättää niin.
Meillä on olemassa sisäänrakennettu malli parisuhteesta. Siihen ei kuulu se, että ei edes harkita muuttaa yhteen. Kuten jälkimmäisen esimerkkisuhteen nainen asian ilmaisee, niin hän ei voisi kuvitellakaan, että he muuttaisivat miehen kanssa yhteen. Eivät he halua, että suhteeseen tulee ylimääräistä taakkaa. Hehän ovat toisilleen parisuhteessaan. Ei kenellekään muulle.
Väitän, että boksin ulkopuolinen ajattelu voisi pelastaa monia suhteita. Ei tulisi hakattua päätään kovaan parisuhdeseinään. Se vain vaatisi sen, että kaataisi päässään olevat perinteiset parisuhderakennelmat. Se vaatisi myös sen, että lakkaisi kuuntelemasta ulkopuolelta kuuluvia ääniä ja eläisi omaa elämää.
Mitä kirjoituksen kahteen eri parisuhteeseen tulee, niin toinen suhteista on päättynyt eroon. Toinen ei.
Kommentit
Menimme juuri naimisiin, minulla on asunto toisella paikkakunnalla ja asun siellä joka toinen viikko poikani kanssa. Toisen viikon asun sitten puolisoni luona. Niin kauan, kuin teini-ikäiseni asuu kotona, jatkamme näin. Muutamme varmaankin yhteen, kun nuorinkin lentää pesästä, mutta nyt on hyvä näin.
En voisi kuvitellakaan repiväni lastani pois tutuista maisemista ja kavereista ja myöskään riistäväni exältäni mahdollisuutta toteuttaa isyyttään. Puolisollani on turvallisen kaveriaikuisen rooli, uutta isää lapseni ei tarvitse.
Kommentit
Varmasti erittäin hyvä ja toimiva päätös ja ilmeisen tyytyväisiä ovat molemmat, hyvä niin. Mitä se kenellekään kuuluu.
Sitten jos halutaan yhteisiä lapsia, niin asia on jo eri. Sitäkin olen kyllä ihmetellyt, että miksi jokaisesta suhteesta täytyy saada lapsi. En vaan ymmärrä. Joillakin lapsia 3 suhteesta ja aina tulee ero. Syynä varmasti uusperheen kuviot, siitä syntynyt raskas arki ja päälle vielä uusi vauva.
Miettikää ihmiset, ennen kun lisäännytte.
Jos mä joskus vielä lähden parisuhteeseen. Voisin kuvitella itseni: on sun koti ja on mun koti asetelmaan. Olen ihminen, joka ei jaksa kokoaika katsoa toista. Haluan olla välillä ihan yksin. Ei ole reilua toista kohtaan, kun itsellä alkaa olemaan fiilis: haluan olla yksin. Ja toinen ei pääsisi yhteisessä kodissa ”karkuun”. Ja mulle ei välättämättä eiitä se yksi tunti.
Niin, ex-puolisoni ryntäsi uuteen suhteeseen 3kk erosta. Asuvat kahdella paikkakunnalla, välimatkaa 280km. Molemmilla lapsia edellisistä liitoista ja reilun vuoden seurustelun jälkeen syntyi yhteinen lapsi, joka asuu tietysti äitinsä kanssa eri paikkakunnalla ja exäni asuu vuoro viikoin meidän yhteisten lasten kanssa lasten kotikaupungissa. Eikä ole tarkoitustakaan vielä hetkeen muuttaa saman katon alle… meidän lapset ovat jo teini-ikäisiä eli tätä kahden perheen loukkua hänellä kestää enää vain muutama vuosi, mutta kestääkö uusi suhde tällaista kuviota edes muutamaa vuotta?
Itse en lähtökohtaisesti ymmärrä, mihin tarpeeseen yhteinen lapsi tehtiin ja säälin ex-puolisoani hänen velvoitteiden täyttämästä elämästä. Toivottavasti hän nauttii! Ja surettaa omat lapset, jotka eivät oikein koskaan opi tuntemaan pikkusisarustaan. Itse elän juurikin uudessa parisuhteessa eri asunnoissa samalla paikkakunnalla ja jos vielä eläkkeellä ollaan yhdessä, silloin voisi pohtia yhteen muuttamista 😀 Elämä on ihanaa just näin!
Menimme juuri naimisiin, minulla on asunto toisella paikkakunnalla ja asun siellä joka toinen viikko poikani kanssa. Toisen viikon asun sitten puolisoni luona. Niin kauan, kuin teini-ikäiseni asuu kotona, jatkamme näin. Muutamme varmaankin yhteen, kun nuorinkin lentää pesästä, mutta nyt on hyvä näin.
En voisi kuvitellakaan repiväni lastani pois tutuista maisemista ja kavereista ja myöskään riistäväni exältäni mahdollisuutta toteuttaa isyyttään. Puolisollani on turvallisen kaveriaikuisen rooli, uutta isää lapseni ei tarvitse.