Havaintoja parisuhteesta

”Enää en voi elää tällaisessa, sillä minulla on vain yksi elämä”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta
”Kirjoitin aiemmin, miten avasimme suhteemme miltei 30 yhdessäolovuoden jälkeen. Se toi yhteiseen elämäämme uutta virtaa, mutta lopulta vei meidät eroon. Ei ne suhteet, ei muut ihmiset, vaan se, että itse sain rohkeutta ja itseluottamusta tehdä ratkaisu, jota olin jo pitkään pohtinut. Itse asiassa pitkälti yli 10 vuotta. Mieheni, joka avointa suhdetta meille ehdotti, juurikin minun itseluottamukseni kohottamiseksi, ei uskonut minun rohkeuteeni. Hän ikään kuin kaivoi itselleen kuopan, koska luuli minun vain viestittelevän miesten kanssa – etten minä ”harmaa hiirulainen” uskaltaisi kuitenkaan muuta tehdä.

Alussa avoin suhde todella toi omaankin aviovuoteeseen vapautta ja hienoja hetkiä. Mutta kun minä aloinkin vapautumaan enemmän ja tapasin useamman miehen, joista yhden kanssa kiinnyimme hyvinkin polyamoriseen suhteeseen, ei ex-mieheni pystynytkään asiaa käsittelemään asiallisesti. Hänellä itsellään kyllä oli samoin useampia naisia, joiden luo lähtiessään olin edelleen iloinen ja toivoin heille aina mitä mukavinta aikaa. Mustasukkaisuus siis iski päälle kunnolla. Minun sanaani ei uskottu, kaikki viestittelyt olisi pitänyt nähdä, mistään en olisi saanut puhua muille. Ja kotona minulle näyttäytyi vain jurottava mies, jolle sängyssä kuitenkin piti antaa ”koska muillekin annat”. Loppuajasta seksi yhdessä oli vain antamista.

Lopullisen päätöksen tein, kun erään illan ”keskustelun” jälkeen sain vedet päälleni ja läpsäisyn vatsaani sekä itsemurhauhkailut. Silloin sen päätin. Enää en voi elää tällaisessa. Minulla on vain yksi elämä, minulla on lapset joille haluan nyt viimeistään – liian myöhään mielestäni – opettaa, että tällaista ei tarvitse sietää. Yli kuukauden kotona katselin paikkoja, mitä otan mukaani, mitä jää. Tein ajatustyötä, olin päätökseni takana. Missään vaiheessa päätöksen jälkeen en muuttanut mieltäni. Olin helpottunut, vaikka siitä ei vielä muut tienneetkään.

Sitten tuli se ilta, jolloin olin päättänyt asian sanoa. Tyynen rauhallisesti kerroin, että olen päättänyt ottaa eron. Ex-puoliso toki hermostui aluksi. Yön yli mietittyään ja itkettyään oli jo rauhallisempi. Lapsille kerrottiin seuraavana päivänä. Se ei toisaalta ollut helppoa, mutta kyllähän he olivat ilmapiiriä pitkään seuranneet. Ja tänä päivänä ymmärtävät asian oikein hyvin.

Pari viikkoa ilmoituksestani asuin lasten kanssa jo omassa asunnossa. Oli aika hengittää, ja ihmetellä. Tunnemyrsky oli valtava, mutta edelleen olen vahvasti päätökseni takana. Se henkinen kuorma on pienentynyt valtavasti. Joskus, kun hoidamme jotain asiaa kahden, tulee olo ”onneksi tein päätöksen”. Ihan hyvin olemme saaneet kaikki asiat hoidettua, vaikka joissakin asioissa samanlainen vääntö onkin kuin entisessä yhteisessä elämässä.

Ja avoimen suhteen kumppanini, polyrakkaani, on vaimonsa kanssa ollut suurena tukena ja apuna. Olen onnellinen, itsenäinen nainen. Kaikki on nyt hyvin. Sitä vain mietin, miksi en tehnyt ratkaisua jo aiemmin.

Onneksi olen kirjoittanut ylös joitakin päiväkirjamerkintöjä paskoista hetkistä. Niihin voi palata, jotta muistaa mitä oli. Mutta jossain vaiheessa nekin on vain syytä unohtaa ja antaa olla. Ja elää eteenpäin. Tätä ainutkertaista elämää.

Ja vielä, lapsille avoimesta suhteesta kerrottiin syksyllä. Asia on heille ok, toki teinityttö otti sen raskaimmin, mutta hänen elämänsä on muutenkin erilailla mullistavaa kuin muiden. Ja nyt kun poly-kumppanini on meillä 2-3 päivää viikossa, se on aivan ok kaikille. Paitsi ex tietenkin yrittää tehdä siitä välillä ongelmaa… Lapset eivät ole isänsä kanssa juuri tekemisissä, vaikka yritetään näyttää mallia ja pystyä hoitamaan asiat mallikkaasti kuitenkin. Lapsilla ei vain ole siellä hyvä olla. Valitettavasti. Ja se on ainoa surullinen asia tässä erossa.”
X