Havaintoja parisuhteesta

”Enkö todellakaan tiedä parisuhteesta yhtään mitään?”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”En tiedä parisuhteesta mitään, sillä pisin suhteeni kesti 10vuotta. 10 vuoteen mahtui omakotitalo, lapsi, unelmahäät. Siihen mahtui ihastumisia suhteen ulkopuolelle ja tilaisuuksia joihin ei tartuttu. Tilaisuuksia myös työelämän ja elämysten kohdalla, joihin toisen vuoksi ei tartuttu. Siihen mahtui kasvimaan laittoa ja sukujuhlia. Jaettuja suruja ja paljon naurua. Siihen mahtui likaisia sukkia lojumassa ja väärin päin asetettuja vessapaperirullia. Siihen mahtui unohdettuja ystäviä, puolison vuoksi. Uusia ystäviä puolison myötä.

10 vuoteen mahtui virheitä ja anteeksiantoa, oppimista ja kasvua. Kasvua jota toiset sanoo erilleen kasvamiseksi. Minä väitän, että lakkasin kasvamasta kieroon. Löysin sen, joka hukkui, kun kaipasi niin kovasti parisuhdetta, että olin valmis luopumaan itsestäni.

Löysin suunnan sille, mistä löydän jälleen itseni ja uskalsin ottaa askeleita siihen suuntaan. Puolison syrjähypyn jälkeenkin tehtiin töitä parisuhteen eteen. Koin jo tehneeni useita vuosia kaiken toisen tai parisuhteen eteen ja nyt vielä yritin päästä siitä yli, että toinen loukkasi mielestäni pahimmalla mahdollisella tavalla.

Mutta oli myöhäistä. Halusin muistaa kuka olen. Olin ollut parisuhteessa joka oli kaikkien mielestä itsestäänselvyys. Myös mieheni mielestä. Enkä minä halua olla itsestäänselvyys kenellekään! Varsinkaan kun en ollut sitä itsellenikään.

En tiedä parisuhteesta mitään, sillä nykyinen suhteeni on kestänyt vasta 8vuotta,josta 7 asuttu yhdessä, 6 naimisissa ja yhteisessä omakotitalossa, yhteistä yritystä pyörittäen. Yhteinen lapsi saatiin lopulta hedelmöityshoitojen kautta monien itkettyjen öiden ja riittämättömyyden tunteen kanssa painiskeltuamme ja toisiamme lohduttaneena.

En tiedä parisuhteesta mitään koska tämä on kestänyt vasta 8 vuotta, jonka aikana me molemmat olemme kasvaneet enemmän suoraan. 8 vuoden aikana olemme olleet lähellä tappaa toisemme, mutta lopulta löytäneet tiet ehyempään aikuisuuteen ja sitä myötä myös ehyempään parisuhteeseen.

8 vuoden aikana puoliso on käsitellyt lapsuuden traumaattiset kokemukset yhdessä ammattilaisen kanssa ja yhdessä näistä puhumme vieläkin usein. 8 vuoden aikana olen päässyt irti sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ja löytänyt itseluottamuksen.

Ymmärrettyäni, että minä en tarvitse puolisoa elääkseni olen pystynyt nauttimaan parisuhteesta enemmän kuin koskaan.

Ymmärrettyäni, että puolisollani on täysi vapaus tehdä omalla elämällään mitä haluaa, olen lakannut murhetimasta siitä, jos hän joku päivä haluaakin jotain muuta kuin tämän.

En edelleenkään ole, enkä halua olla kenellekään itsestäänselvyys. Eikä puolisoni ole sitä minulle. Vaikkei minun tarvitse tälläytyä häntä varten, miksen silti joskus sitä tekisi? Osaa hän laittaa ruokaakin, silti laitan sitä mielelläni myös hänelle. Kun pesen pyykkiä, pesen myös hänen likaiset kalsarit.
Joskus tuon kaupasta hänen lempikarkkia josta en tykkää pätkääkään. Ja ne on niitä arjen juttuja joita parisuhteen eteen tehdään jos halutaan tehdä.

Parasta olisi jos tarkalleen tietäisin, mitä mieheni haluaa piristykseksi. Mutta en ole ollut tarpeeksi kauan parisuhteessa kirjoittaakseni tekstin meidän molempien puolesta, häneltä kysymättä.

Toivon että voin vielä sanoa olleeni samassa suhteessa 20 vuotta. Toivon myös, että silloinkaan en kirjoita tekstejä meidän molempien puolesta toiselta kysymättä. Toivon, etten opi vastaamaan mieheni puolesta, onko hän tyytyväinen vai en. Toivon. että 20 vuoden päästäkin muistan laskeutua välillä omalta tyytyväisyystyynyltäni turvasta alas kysymään mieheltäni mitä kuuluu ja kaipaatko jotain.

Ja sen sijaan, että hoen ympäriinsä kuinka me voidaan just hyvin ja ollaan onnellinen pariskunta, kysyn välillä itseltänikin voisiko jotain uutta kuitenkin kokeilla. Onhan se ihastuminen ja huuma ihanaa. Varsinkin jos sen voi kokea saman ihmisen kanssa uudelleen ja uudelleen kaiken tavallisen, arkisen ja kiireenkin keskellä.”

 

Lue myös

X