Havaintoja parisuhteesta

”Epäilen että nukkuvan, sammuneen tai pahasti humalaisen naisen paneminen on isolle osalle miehistä ihan ok”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta
”Tosi hienoa että nostat näitä juttuja esiin.
Veikkaan että tämä raiskausta koskeva lainmuutos on aika monelle miehelle vaikea asia.
Epäilen että nukkuvan, sammuneen tai pahasti humalaisen naisen paneminen on isolle osalle miehistä ihan ok. Eivät välitä miettiä onko homma ok, kun hei mimmi ei pysty vastustelemaan ja ne kaikki muutkin saunaillassa puhuivat kun ovat saman tehneet. Luulen myös että moni mies ei ymmärrä että paniikkitilanteessa täysi jäätyminen on normaali reaktio monelle – se että nainen/mies ei sano ei saattaakin tarkoittaa sitä että hän on vain niin paniikissa että ei pysty toimimaan. Hiljaisuus ei ole sama kuin myöntyminen, ja tämä taitaa olla monelle miehelle vaikea ymmärtää.
Mulla on melko miesvoittoiset harrastukset. Siellä päätyy välillä kuulemaan, näkemään tai valitettavasti jopa kokemaan kaikenlaista, mitä ei haluaisi. Niitten kuultujen kertomusten ja kokemusten seurauksena en henkilökohtaisesti IKINÄ olisi juovuksissa julkisella paikalla, tai edes tämän harrastusporukan illanvietossa. Katson nykyisin aika tarkkaan jopa sen, keiden seurassa niissä illanvietoissa olen, ja pyrin poistumaan ennen kuin on otettu paria olutta enempää.
Miksi? Koska muutaman oluen jälkeen miehillä karkaa järki päästä.
Selvinpäin ollessaan ne tajuavat kyllä että muhun ei auta koskea ilman lupaa, ja että olen täysin kykenevä maksamaan potut pottuina. Tästä huolimatta muutaman oluen jälkeen joku kuitenkin käy käsiksi ja kokeilee josko irtoaisi vähän jotain. Myöskin ne ukkomiehet, seurustelevat ja kolmen kuukauden päästä naimisiin menevät. Ehkä miehet ovat vain luontaisesti heikkoja ja kykenemättömiä hillitsemään itseään – ehkä syynä on kehoni – eksääni lainatakseni ”sulla on keho jota 95% miehistä haluaa, älä ikinä unohda sitä”. Niin tai näin, luotto on pitkälti mennyt ja siitä miehet saavat kollektiivisesti syyttää itseään.
Ei, en ole katkeroitunut. Olen realisti. Näiden kusipäitten lisäksi miehistä löytyy täysiä helmiä, tosin valitettavan vähän kokemusteni mukaan. Kaveri kysyi taannoin kumman valitsisin jos olisi pakko valita, miehen vai koiran. Vastasin että koiran, koska siihen pystyy luottamaan.”
X