Havaintoja parisuhteesta

Epävirallisen juuri perustetun rakkauspuolueen 15 rakkausteesiä

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tänään ajattelin perustaa epävirallisen rakkauspuolueen. Puolueen puheenjohtajana toimii allekirjoittanut ja puolueen jäseneksi pääsee täytettyään nämä seuraavat rakkauspuolueen periaatteet. Tervetuloa mukaan tekemään ympäristöstämme kauniimpi. Rakkauspuolueen epävirallisia kokouksia ei kutsuta kokouksiksi, vaan rakasteluksi. Pandemiasta johtuvan tilanteen vuoksi rakastelu tapahtuu etäyhteyksin.

15 rakkausteesiä naulattuna rakkauskirkon seinään:

  1. Vihapuheen sijaan käyttäkäämme rakkauspuhetta. Rakkauspuhe on toista kunnioittavaa, humaania ja erityistilanteissa mieltä ja vartaloa kutkuttavaa.
  2. Me emme saa syytteitä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vaan saamme kehuja kiihottamisesta toisia ihmisiä kohtaan.
  3. Rakkautemme ei tuomitse, sillä rakkautta ei ole koskaan liikaa, jotta rakkauden eri muotoja olisi syytä rajata ulkopuolelle. Lain ja itsemääräämisoikeuden puitteissa.
  4. Koronan vaiettua, ensimmäisen vuoden tavoitteemme on saada ihmiset halaamaan ja suutelemaan enemmän. Halaamisen ja suutelemisen on todettu lisäävän ihmisessä hormoneja, jotka lisäävät hyvänolon tunnetta ja kasvattaa täten ihmisen ja yhteiskunnan hyvinvointia.
  5. Jokainen omasta tahdosta harrastettu seksi on kuin laittaisi rahaa rakkauspuolueen pankkiin. Rakkauspuolue on avoimen seksimyönteinen ja seksipositiivinen.
  6. Rakkauspuolue kannattaa rakkauden monimuotoisuutta, monikulttuurisuutta ja rajat auki rakastamista. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa rakastaa tai olla parisuhteessa.
  7. Rakkauspuolueen budjetti lasketaan suudelmissa, kosketuksissa ja ihmisten välisissä kohtaamisissa.
  8. Rakkauspuolueen näkyvä aihe on armollisuus. Me emme ole nostamassa syytteitä, vaan antamassa anteeksi. Ihminen on heikko ja kesken. Joka heikkoa ja kesken olevaan ihmistä syyttävällä sormella osoittaa, osoittaa samalla itseään.
  9. Jos rakkauspuolue olisi kuva, niin kuva olisi käsittelemätön ja rehellinen. Rakkausihmisen kasvoja arpi tai ryppy ei pilaa, vaan kaunistaa. Ryppy kasvoilla kertoo ilosta. Arpi elätystä elämästä.
  10.  Rakkauspuolue ei hamua valtaa, vaan tasa-arvoa. Tasa-arvoton parisuhde ei ole rakkaussuhde, vaan valtasuhde. Tasa-arvoisessa parisuhteessa parisuhteen osapuolet ovat yksilöitä, joilla on omat toiveensa ja tarpeensa. Jokaisen pitää tulla kuulluksi ja nähdyksi.
  11.  Vaikka rakkaus on tunne, niin muissa kuin rakkausasioissa rakkauspuolue nojaa tieteeseen, eikä levitä ympärille tiedevastaista, vaarallista huuhaa-tietoutta tai uskomuksia.
  12.  Yhteiskuntaa kritisoidaan kuplautumisesta, mutta rakkauspuolue haluaa mennä suoraan omaan rakkauskuplaan. Kupla on niin iso ja kestävä, että sinne pääsee kaikki halukkaat ja kun sinne on tullut, niin sieltä ei halua lähteä pois.
  13.  Ihminen, joka huutaa kovemmin ja vihaa eniten, on ihminen, joka kompensoi kosketuksen puuteen vihanlietsonnalla. Haavoittunut ihminen on altis vihapuhemaailmaan ja vihapuheyhteisöihin. Rakkauspuolue yrittää pitää rakkaudesta niin isoa ääntä, että vihamaailman sijaan haavoittunut ihminen löytääkin tiensä rakkausmaailmaan.
  14.  Rakkauspuolue kannustaa rakastuneita ihmisiä pysymään yhdessä, rakkaudettomassa suhteessa eläviä eroamaan, yksinäisiä ihmisiä löytämään toisia ihmisiä, vapaaehtoisesti sinkkuja olemaan kuulematta yhteiskunnan pariutumisvaatimuksia ja jokaista elämään omannäköistä elämää.
  15.  Mitä lopulta jää jäljelle, jos rakkautta ei ole? Rakkaus on esimerkkinä kahden ihmisen välinen kosketus, jossa ei ole sivumerkityksiä. Rakkaus on turvallinen syli, vailla välittömiä vaatimuksia. Rakkaus on hyväksyminen, ilman ranskalaisilla viivoilla tehtyjä ehtoja. Rakkaus on välittämistä, jonka kohteena olet sinä ja hän. Rakkaus on kuiskaus, jotta sinun ei tarvitse huutaa niin lujaa. Onnellinen ihminen ei huuda vihaansa sosiaalisen median keskustelupalstoilla. Sitä tekee ihminen, joka elää ilman rakkautta, syliä tai kosketusta.

Rakkauspuolue on mielikuvituksen tuotetta, mutta jos sinusta tuntuu siltä, että haluat liittyä tähän pieneen rakkausnarniaan, niin olet syvästi tervetullut. Rakkaus on lopulta yksinkertaista. Se lähtee siitä, että valitseekin sanoa ruman sijaan jotain kaunista. Päättääkin katsoa ruman sijaan johonkin kauniiseen. Päättää vain rakastaa ja sitten rakastaa, koska rakkaus on rakastamista.

Kliseisen ja korniutta hipovan helppoa.

Lue myös

X