Havaintoja parisuhteesta

Eron jälkeen lasten ehdoilla

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Mitä on lasten ehdoilla eläminen?

Sehän on sitä, että pyrkii tarjoamaan lapsille turvallisen kasvualustan. Olen viimeisten vuosien aikana saanut lukijoiltani satoja kertomuksia turvattomista kasvualustoista. Turvattomuus näyttäytyy siinä, että ihmiset harhaisesti uskovat heille myytyä fraasia, että vain ydinperheessä lapsuuden viettäminen on lapsen edun mukaista. Tämän johdosta tuhansia lapsia elää koko lapsuutensa ydinperhehelvetissä itsekkäiden vanhempiensa ja vanhemman vuoksi joka ei pääse tuosta tuhoavasta ajatusmallistaan irti. Puhuvat että ero tarkoittaa lapselle rikkinäistä kotia, vaikka ero tarkoittaisi lopulta ehjempää kotia.

Turvattomuus näyttäytyy joskus myös siinä, että eron jälkeen lapsi saatetaan repiä kokonaan irti vanhasta ympäristöstään, päiväkodistaan, koulustaan, kavereistaan ja kaikesta muusta rakennetusta tutusta ja turvasta. Lapsi raahataan mukaan uuteen perheeseen vailla mitään mahdollisuutta tottua ajatukseen uudesta aikuisesta ja uusista puolisisaruksista, koska ihmisille on syötetty myös sellainen harhainen pakkoajatus, että rakastuessaan ja aloittaessaan parisuhteen pitää muuttaa yhteen mahdollisimman nopealla aikataululla, koska niin pitää vain tehdä. Lapselle se monesti tarkoittaa ydinperhehelvetistä uusperhehelvettiin siirtymistä. Erilainen helvetti, mutta helvetti kuitenkin.

Onneksi tiedän puhuvani marginaalisista ilmiöistä. Vaikka olen toki huolissani siitä, että yhäkin on liikaa perheitä, joita pidetään vain kulisseissa pystyssä, koska ajatellaan, että lapsi on niin tyhmä, että hän ei ymmärrä vanhempien välien olevan päin helvettiä. Lapset eivät nimittäin osaa aikuisen taitoa valehdella itselleen. Se taito opitaan vasta sitten aikuisuudessa. Väitän että suurin osa meistä vanhemmista ajattelee lapsen etua. Joillakin sekin tosin lähtee niin sanotusti lapasesta ja lapsi laitetaan koko elämän ainoaksi keskipisteeksi ja sehän alkaa ahdistaa sitä lastakin myöhemmässä vaiheessa, kun hän huomaa elävänsä kuin liian suuri kala liian pienessä akvaariossa.

Me vanhemmat olemme toisinaan itsekkäitä paskiaisia. Joka väittää muuta niin valehtelee. En mene edes niihin surullisimpiin tapauksiin joissa lapsi otetaan jo koston välikappaleiksi, koska se on jo sairasta ja sellaisten ihmisten pitäisi saada välitöntä pitkäkestoista psykoterapiaa. Puhutaan silti eroista. Asian pitäisi olla itsestään selvä ja ehdoton. Jos ei ole mitään päivätyön pakkosanelemaa syytä tai vaikkapa taloudellista syytä, niin kahden vanhemman erottua parisuhteestaan ja jatkettuaan yhteistä vanhemmuutta, niin vanhemmat eivät muuta toisistaan järjettömän kauas. Tämä takaa kaksi asiaa. Se takaa sen, että lasta ei tarvitse repiä matkaamaan kohtuuttoman pitkää matkaa hänen seilatessaan kahden kodin väliä. Se takaa myös sen, että lasta ei revitä pois ympäristöstään jossa hän on tottunut olemaan. Ero lisää joka tapauksessa ainakin hetkellisesti lapsen turvattomuuden tunnetta, joten arjen pitäminen mahdollisimman muuttumattomana tasapainottaa tilannetta juuri sopivasti.

Toinen asia jonka pitäisi olla itsestään selvä on se, että lasta ei heitetä nopealla aikataululla ”uuteen perheeseen” ajatuksella, että kyllä hän siihen ajallaan tottuu. Sehän on aivan sama kuin aikuinen heitettäisiin naapurin perheen keskelle vailla mitään mahdollisuutta itse päättää asiasta ja huutaa perässä että sopeudu. No minä en muutenkaan ymmärrä pakkotoimintona suoritettavaa yhteen muuttamista, joka varsinkin uusperhekuvioissa tarkoittaa usein sitä, että pian ollaan taas muuttamassa, koska eläminen osoittautuu sietämättömäksi. Monella ihmisellä tuntuu vain olevan jatkuva tarve tehdä kaikki vaikean kautta. Jos on vaihtoehtona asua lasten kanssa omassa kodissa ja harrastaa rakkauselämää molempien lapsettomina aikoina tai asua seitsemäntuhannen lapsen ja rakkausihmisen kanssa yhteisessä kodissa ja harrastaa rakkauselämää yöllä kahden jälkeen puolituntia, niin yllättävän moni valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon, koska ei saa vain ottaa kermoja kakusta. Koko kakku pitää ottaa tai muuten tulee parisuhdejumala ja vie kuoleman jälkeen parisuhdehelvettiin eli siihen samaan paikkaan, jossa jo on.  Jos lapsen etua ajattelee, niin turha kai edes mainita, että kumpi vaihtoehdoista on lapselle mielekkäämpi. Oppikaa ihmiset olemaan parisuhteessa omista kodeistanne käsin ja vapauttakaa ajatusta parisuhteesta muillakin tekijöillä. Sekin on lopulta lapsen edun mukaista.

Minun kuplasta käsin homma toimii. Monet eronneet ovat eronneet kauniisti ja lapsen etu edellä. Tiedänpä jopa parin joka eropäätöksen jälkeen asui kolme kuukautta yhdessä, jotta saavat lapsen suhteen asia järjestettyä parhaalla mahdollisella tavalla ja tässä tapauksessa parin toisella osapuolella oli jopa uusi rakkausihminen. Siinäpä mallia sellaisille tyypeille, jotka huutavat lapsen edun perään ja ovat vastaavassa tilanteessa käyttämässä lasta koston välikappaleena, koska tärkeintä ei ole lapsen paras vaan hyvä kosto.

 

Lue myös

X