”Eron jälkeen minusta tuli parempi ja osallistuvampi isä”

”Minä olen kahden lapsen yhteishuoltaja. Lasteni äidin kanssa teimme eron jälkeen sopimuksen, että lapset ovat viikon kerrallaan molempien vanhempien luona. Asumme toisiamme lähellä, mutta pyrimme pitämään sopimuksesta kiinni, koska se luo lapsillekin selkeyttä. Emme myöskään oleta, että toinen vanhempi on paikkaaja siinä tilanteessa, kun tarvitsemme omalla lapsiviikollamme lapsenvahtia. Kysymme ensin muualta.

Palataan ajassa taaksepäin. En ollut häävi vanhempi oltuani lasten äidin kanssa yhdessä. Minulla syy oli siinä, että nojasin aivan liian helposti vaimooni lastenhoitoasioissa. Vaikka hän oli hyvinkin omistautuva äiti, niin aivan varmasti hän olisi antanut minulle tilaa olla enemmän isä. Osittain tämä juontaa juurensa omasta lapsuudestani, jossa oli selkeät roolijaot äitini ja isäni välillä. Isäni oli paljon töissä ja meitä lapsia kohtaa hyvinkin poissaoleva.

Samaa kaavaa aloin minäkin toistaa. Itse asiassa lasten saamisen jälkeen aloin tehdä vieläkin pidempää työpäivää. Ei minun olisi ollut pakko niin tehdä, mutta kai se oli osittain omaa vastuun pakenemista vanhemman roolista. Tämä aiheutti kitkaa parisuhteeseenkin ja oli yksi syy siihen, että lopulta erosimme. Ei ainoa, mutta yksi syistä.

Minä ajattelin, että rooliini isänä riittää se, että käyn kerran kahdessa viikossa lasteni kanssa uimahallissa. Ennen eroani en käynyt kertaakaan lasteni kanssa leikkipuistoissa enkä viettänyt heidän kanssaan keskinäistä aikaa kuin aivan muutaman kerran. Vaimoni menojen aikaan kutsuin usein äitini luoksemme ja tällä tavoin sain sysättyä vastuun lapsista jälleen jonkun muun harteille. Yhtään yötä lasteni kanssa keskenään en ennen eroa viettänyt.

Toki on sanottava, että minulla oli muutama huono kokemus siitä, kun yritin ottaa enemmän roolia ja vastuuta isänä olemisesta ja sain kuulla tekeväni asiat väärin. Aloin pelkäämään sitä, että en osaa kunnolla ja lasten äiti osaa huomattavasti paremmin. Lakkasin yrittämästä, mutta sekin oli ihan minun oma vikani. Minun olisi pitänyt olla määrätietoisempi siinä, että saan tehdä asioita omalla tavallani.

Eron jälkeen kaikki on muuttunut. Minusta on tullut huomattavasti parempi isä. Oikeastaan minusta on nyt vasta tullut isä. Uskon että suurin syy siihen on se, että minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Olen vuoroviikoin talouden ainoa aikuinen ja minun pitää selvitä viikosta ilman toisen aikuisen tukea. Minulla ei ole ketään johon turvautua. Minulle ei enää mahdollisteta sitä, että olen ulkopuolinen. Se on ollut samalla opettavaista, hienoa ja pelottavaa. Joka päivä olen oppinut jotain uutta, olen oppinut tuntemaan lapseni aivan eri tavalla ja olen kaiken tämän jälkeen oppinut rakastamaan isyyttäni ja rooliani siinä. Tunnen jopa pienoista häpeää vanhasta toimintatavastani.

Olen keskustellut aiheesta muidenkin isien kanssa, jotka eron jälkeen ovat jakaneet vastuun lapsista. Lähes jokainen kertoo samaa tarinaa. Eron jälkeen heistä on kuoriutunut se isä, joka heissä on piilevänä elänyt. Itse en antaisi tätä tilannetta mistään hinnasta pois. Nautin isyydestäni täysillä. Voin tehdä asiat omalla tavallani ilman, että minun pitää miettiä, että teenkö ne väärällä tavalla. Pääasia on että tekee. Tämän lisäksi minulla ei ole toista aikuista, johon tukeutua tilanteissa, jotka tuntuisivat minusta liian vaikealta. Joka tilanteesta on selvitty.

Myös exäni kanssa tulemme eron jälkeen paremmin toimeen ja pystymme jakamaan vanhemmuuttamme rakentavalla tavalla. Lapset ovat selvästi myös ottaneet ilolla vastaan sen, että he ovat saaneet elämäänsä isän. Meidän tapauksessa voin avoimin mielin sanoa, että ero teki ihan meidän koko perheelle hyvää.”