Havaintoja parisuhteesta

”Eron myötä minusta kasvoi elämää rakastava ja itsenäinen nuori”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Olen kiitollinen isälleni, joka uskalsi tehdä päätöksen ja erota äidistäni. Hieman erikoinen piirre erossa oli kuitenkin se, että ainoana lapsena, ainoana tyttölapsena, yhdeksänvuotiaana muutin asumaan isäni kanssa.

Vanhempani hoitivat näkökulmastani eron siististi, vaikka isoja riitoja heillä on varmasti ollut useita. Minun kuullen ei koskaan tapeltu, mutta sen sijaan kärsin jäätävästä passiivisaggressiivisesta ilmapiiristä aika ajoin, milloin kotona, milloin lomamatkoilla, etenkin äitini toimesta. Ajan saatossa myös minusta kasvoi alan ammattilainen, ja konflikteissa opin käyttämään tätä erittäin hyvin hyödykseni. Riitoja vältettiin myös hyvin siitäkin syystä, että isäni oli tuohon aikaan yrittäjä ja siten paljon työmatkoilla, ja varmasti myös huonon liiton vuoksi ”työmatkoilla”.

Olen kiitollinen isälleni siksi, että hänen kanssaan sain kasvaa vapaasti lapsesta teiniksi ja aikuiseksi. Ilmapiiri isän kanssa oli aina vapautunut, koti tuntui turvalliselta ja ihanalta paikalta olla ja elää. Olin ja olen yhä vahvasti isän tyttö ja ollaan edelleen hemmetin hyvä tiimi. Asuin vakituisesti isän kanssa, vaikka vanhemmilla oli yhteishuoltajuus. Äidin kanssa oltiin yhteydessä säännöllisen epäsäännöllisesti, vaikka asuimme samalla paikkakunnalla. Oikeastaan äidin luona olin vain kun isä oli työmatkoilla tai uuden naisystävänsä luona toisella puolella Suomea eikä minua otettu aivan jokaiselle reissulle mukaan. Äidin luokse oli omat avaimet ja oma huone, mutta siellä koti ei koskaan tuntunut kodilta, aina oli tunne, että olin kylässä. Varmasti äitini on tehnyt parhaansa, omasta mielestään, mutta minulle se ei ole koskaan tuntunut siltä, että olisin hänelle ainoana lapsena niin kauhean tärkeä tai rakas, välillämme on aina ollut kylmyyttä ja on yhä.

Äiti-suhde olisi oma tarinansa erikseen, mutta jos nyt keskitytään kohdallani eron tuomiin hyviin puoliin ovat ne ehdottomasti vapaus elää ja olla ilman että tuntee tekevänsä jotain jatkuvasti väärin. Isäni kanssa olen nähnyt, millaista on olla, kun vierellä on itselle rakas ihminen, millaista on olla ilman isoja raastavia riitoja, ilman tunnetta, että joku vie tilasta kaiken hapen. Isän kanssa olen oppinut, että keskustelemalla nuokin, ennen niin vaikeat asiat, ratkeavat kyllä. Olen oppinut keskustelun tärkeyden ja asioiden selvittämisen sen sijaan että mököttäisin ja olisin hiljaa, enää en odota, että riidan aihe jotenkin vain katoaisi vaan uskallan mennä sitä kohti. Se vain vaatii vastapuolelta samaa ja tätä esimerkkiä en olisi koskaan saanut, mikäli vanhempani olisivat jatkaneet yhdessä.

Eron myötä minusta kasvoi elämää rakastava ja itsenäinen nuori, joka kantoi vastuunsa hienosti. Opin jo nuorena hoitamaan kotiasioista ja kantamaan vastuuta. Joku saattaisi ajatella, että niissä mittapuissa sellainen on teinille liikaa, mutta itse olen noista asioista vain erittäin kiitollinen – koin tulevani nähdyksi, sillä olin todella osa meidän kahden arkeamme. Arjessamme oli aitoa läsnäoloa ja rentoutta, kun sille oli vihdoin tilaa eikä tarvinnut jännittää milloin seuraava mykkäkoulu alkaa.

Nyt itse pari vuotta sitten eronneena, yhden lapsen vanhempana, koitan ottaa opiksi kaikesta menneestä. Kiitos ex-miehelleni, me vedämme niin paljon paremmin kuin omat vanhempani aikoinaan. Jotkut oppivat ja toiset ei, äitini katkaisi välimme, kun ilmoitin erostamme. Äitini jatkaa siis hyvin opittua kaavoihin kangistunutta linjaansa, enkä minäkään hänen kohdallaan käytä isäni kanssa saatuja oppeja. Olenhan jo lapsesta asti nähnyt ja kokenut etteivät nämä opit ole hyödyksi hänen kohdallaan.

Joten, kohdallani voi sanoa, että vanhempieni ero on ollut vain ja ainoastaan hyvä asia.

Lue myös

X