Havaintoja parisuhteesta

”Erosin miehestäni, koska hän on vätys”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Erosin miehestäni, koska hän on vätys. Minun mielestäni parisuhteeseen kuuluu se että on valmis ilahduttamaan toista pienillä teoilla. Hän ei ollut.

Mikä siinä on niin vaikeaa että asioissa, joissa minun tapani ovat parempia, niin minua ilahduttaakseen hän olisi voinut omaksua minun tapani. Sehän on sitä toisen huomioonottamista. Eikä minua olisi sen jälkeen ärsyttänyt hänen tapansa toimia niin paljon ja olisi säilytty nalkuttamiselta, johon olin pakotettu.

Minulla on mielestäni hyvä visuaalinen silmä kauniille asioille. Hänellä ei ole. Siksi minusta tuntui ihan luontevalta tilata hänelle kauniita vaatteita netistä. Kiittikö hän minua koskaan teostani. Ei koskaan. Päin vastoin jopa suuttui. Kiitoksen sijaan sain haukut.

Hän tuntui alkuun oikealta aarteelta edelliseen puolisooni nähden, mutta kauhukseni huomasin hänen alkavan muistuttaa edellistä puolisoani päivä päivältä enemmän.

Parisuhteessa ollaan oppimassa, mutta tuntuu että miehet eivät ole valmiita oppimaan yhtään mitään. Kun se ei paljon vaatisi muuttaakseen toimintatapojaan.

Välinpitämättömyyteen tämäkin suhde lopulta päättyi. Hän ei ollut valmis sitoutumaan parisuhteen sääntöihin ja tällä tavoilla osoitti että ei kunnioita minua ihmisenä ja minun tapojani.

Ehkä vielä tulevaisuudessa löydän miehen joka on valmis parisuhteeseen.”

Lue myös

X