Havaintoja parisuhteesta

Erotkaa edes lastenne vuoksi!

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Alkuun kaksi kommenttia lukijoilta:

Antaisin toisen munuaiseni siitä, että olisin nähnyt ympärilläni aikuisia, jotka ovat onnellisia yhdessä. Halaavat ja puhuvat toisilleen kauniisti. Sen sijaan näin tunteettomia ja ilottomia aikuisia ja aloin pitämään sitä normina. Jopa siinä määrin, että aloin väkisin vääntämään itseäni sellaiseen muottiin ”että näinhän se parisuhteen kuuluu mennä ja suhteen kuuluu ns. kuivua kasaan ja muuttua tunteettomasti”. Tämä malli, jonka lapsuudesta olen saanut, on vaikuttanut suuresti oman elämäni ratkaisuihin ja jos olisin ymmärtänyt aikaisemmin mistä nämä käytösmallit johtuvat, olisi elämä saattanut viedä eri tavalla.”

”Joskus on niin vanhempien kuin lasten edun mukaista vain sanoa, että tämä oli tässä, löytää oma onni ja omat voimavarat jostain muualta. Itse odotin 9 vuotisen peruskouluni ajan vanhempien eroa. Ei niiden suhde ollut väkivaltainen tai muutakaan ”pakottavaa tarvetta” erolle, kumpikaan vaan ei ollut onnellinen ja sen aisti jokainen lapsista. Molempien elämä alkoi mennä parempaan suuntaan eron jälkeen ja voin sanoa, että se vaikutti positiivisesti meihin lapsiinkin.”

Monet ihmiset, joiden parisuhteessa ei ole jäljellä mitään, selittää eroamattomuuttaan sillä, että eivät halua rikkoa lapsiltaan perhettä ja kotia. Rakkaat aikuiset, te rikotte sitä eniten pysymällä väkisin jossain sellaisessa, joka ei ole teille itselle sopivaa.

Miksi olette niin itsekkäitä, että ajattelette lastenne olevan niin tyhmiä, että ei aisti rakkaudettomuutta välillänne? Eikö ole jopa julmaa käyttää lasta keppihevosena sille, että itse ei uskalla tehdä eroratkaisua? Jos kuvittelette, että lapset arvostavat sitä, että jatkatte kuolleessa suhteessanne, niin kuvittelette väärin. Hyvin moni lapsistanne toivoo teidän eroavan. Itse te eroa pelkäätte, ei lapsi. Lapsi haluaa ympärilleen onnellisia vanhempia.

Tämän kaiken lisäksi tarjoatte lapsillenne todella paskan mallin parisuhteesta. Katsokaa mihin se johtaa. Se johtaa siihen, että ne lapset, joilla ei ole kykyä katkaista napanuoraa teihin, toisentaa mallinne ja riutuvat itse kuolleissa suhteissaan, koska ovat mallioppineet sen teiltä.

Te ette tee palvelusta lapsillenne siten, että olette heidän vuoksenne paskassa parisuhteessa. Te tuhoatte sillä lastenne lapsuutta. On lapsia, jotka ovat joutuneet elämään koko lapsuutensa ilmapiirissä, joka on niin raskas, että sitä voisi tökkiä kepillä. Sanotte olevanne epäitsekkäitä, koska ette eroa lastenne vuoksi. Väärin, se on itsekkyyttä pahimmasta päästä.

Kuunnelkaa vielä toistona, mitä teille sanoo yksi vanhempiensa kuollutta avioliittoa koko lapsuutensa ajan todistanut ydinperhelapsi: ”Antaisin toisen munuaiseni siitä, että olisin nähnyt ympärilläni aikuisia, jotka ovat onnellisia yhdessä. Halaavat ja puhuvat toisilleen kauniisti. Sen sijaan näin tunteettomia ja ilottomia aikuisia ja aloin pitämään sitä normina.”

Tätäkö te haluatte lastenne näkevän ja tällaista rakkautta oppivan? Ihanko oikeasti? Teidän on kyllä nyt keksittävä jokin muu tekosyy sille, että haluatte olla tekemättä isoa ratkaisua, joka parantaisi teidän kaikkien hyvinvointia.

Onko tämä nyt vähän ehdotonta ja jyrkkää kerrontaa? Myönnän, kyllä se on, mutta joskus ja joissakin tilanteissa se on paikallaan.

Lue myös

X