Havaintoja parisuhteesta

”Ettekö nyt vaan voi erota!”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Julkaisin eilen tekstin, jossa ääneen pääsi vanhempiensa eron kokenut lapsi, joka koki eron ahdistavana ja jopa hylkäämiskokemuksena. Tänään ääneen pääsee toisesta kulmasta vanhempien eroon suhtautunut lapsi.

Haluan kertoa oman tarinani vanhempieni erosta. Tai oikeastaan siitä, että he eivät eronneet, vaikka olisi pitänyt. En koko lapsuuteni aikana nähnyt vanhempieni halaavan tai suutelevan toisiaan. Riitelevän sitäkin enemmän. Isäni joi liikaa ja äitini sieti sitä aivan liikaa. Tämä johti siihen, että äitini puhui isästäni koko ajan todella alentavalla tavalla. Hän huuti, sätti, solvasi ja käytti täysin sopimatonta kieltä.

Kaikki tämä hävetti minua. En koskaan halunnut tuoda kavereitani kotiin. Pelkäsin, että vanhempani riitelevät tai nolaavat minut muuten. Vietin suurimman osan lapsuuttani yksin, ilman kavereita ja ilman vanhempieni huomioita.

Erikseen he olivat minulle enemmän. Aina kun toinen vanhempi oli poissa, niin kotona oli leppoisampi ja parempi ilmapiiri. Niissä hetkissä sain myös vanhempieni huomion. Eikä minun tarvinnut pelätä tai olla huolissaan siitä, että jos ilmapiiri lähtee kiristymään. Sukulaisten luona vanhemmat osasivat näytellä hyvin. Kodin ulkopuolella he olivat kuin eri ihmiset.

Olin ehkä noin kymmenen, kun viikonloppuyönä heräsin taas siihen samaan riitelyyn, johon olin niin monta kertaa aiemminkin herännyt. Tällä kertaa riita oli kovaäänisempi ja päättyi kuin jotain olisi mennyt rikki. Säntäsin paikalle ja näin äitini lattialla rikkinäisen tuolin kanssa. Isäni oli tönäissyt voimalla äitini lattialle. Kaikki ahdistus ja piilotetut tunteet pääsivät minusta irti. Hakkasin seinää ja huusin täysillä, että ettekö nyt vain voi erota!

Vahvasta humalasta huolimatta isäni havahtui käyttäytymiseeni ja otti minut syliinsä. Äitini nousi lattialta ylös ja sulkeutui kylpyhuoneeseen. Seuraavana päivänä he molemmat pyysivät minulta anteeksi ja lupasivat lopettaa riitelyn. Tuo lupaus kesti noin kahden viikon ajan.

Muutin kotoa pois toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ollessani noin kahdeksantoista. Muutama kuukausi tuosta äitini soitti minulle, että on eronnut isästä. Tuossa hetkessä en osannut tuntea vielä mitään, mutta seuraavina päivinä huomasin, että sisältäni alkoi kummuta viha vanhempiani kohtaan. Ei siksi, että he päättivät viimeinkin erota, vaan siksi, että he eivät itsekkyyttään tehnyt sitä aiemmin. Antoivat minun kokea kaiken heidän parisuhdepaskansa tuosta noin vain.

Miksi? Äitini selitti sen minulle myöhemmin, että he halusivat, että en joutuisi elämään lapsuuttani eroperheessä. Sanoin äidilleni, että se on maailman huonoin syy. Olisin halunnut, että he eroavat, sillä olisin selvinnyt paljon vähemmällä tuholla. Siksi minua vituttaa lukea nykyään tekstejä, jotka yksisilmäisesti julistavat sitä, että ero tuhoaa lapsen ja ero on pahinta, mitä lapsi voi lapsuudessa kokea. Voin kertoa, että ei lähellekään pahinta. Pahempaa on, että ei erota, vaikka pitäisi. Se on itsekästä.

Niin sen ajattelen. On itsekästä lasta kohtaan olla eroamatta lasten takia. Aivan kuin lapsi olisi jokin hauras lasiesine, joka menee vanhempien päätöksistä rikki. Itse menin enemmän rikki vanhempieni päättämättömyydestä. Siitä itsekkäästä ajatuksesta, että lapsen puolesta päätetään, että mikä lapselle on parasta. Kyllä lapsi tietää sen itse. Niin kuin itsekin tiesin jo silloin kymmenenvuotiaana, kun huusin keittiössä, että ettekö nyt vain voi erota.

Isälläni ja äidilläni menee nyt hyvin. Isäni on lopettanut juomisen ja äitini saanut rinnalleen uuden ihmisen. Molemmat voivat paremmin kuin koskaan. Pidän heitä esimerkkinä omaan elämääni siten, että ymmärrän nyt hyvin, että kuinka tuhoavaa jälkeä myrkyllinen parisuhde saa aikaan koko perheelle. Itse haluan jotain aivan muuta.

Mannerheimin lastensuojeluliitto:

Vanhempien ero ei väistämättä aiheuta lapselle ongelmia myöhemmin elämässä. Vaikeasta tilanteesta selviäminen yhdessä välittävien aikuisten avulla voi lopulta kasvattaa lapsesta entistä vahvemman ja kypsemmän. Se voi luoda lapselle kokemuksen siitä, että elämän vaikeita asioita voi kohdata ja niistä voi selvitä. Vaikeista tunteista huolimatta kenenkään ei tarvitse luopua omanarvontunteestaan tai itsekunnioituksestaan. Tämä kasvattaa itseluottamusta, uskoa elämään ja omaan selviämiseen muissakin elämän haasteissa. Parhaassa tapauksessa ero on lopulta lapselle kasvun mahdollisuus. On myös erotilanteita, joita lapsi toivoo ja jotka helpottavat lapsen elämää.

Lue myös

X