Havaintoja parisuhteesta

Fuck you, menneisyys!

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Nouskaa ylös. Laittakaa kädet ihan rennosti sivuille. Halutessanne voitte sulkea silmänne. Tämän jälkeen ravistelkaa itseänne mahdollisimman voimallisesti. Ravistelkaa niin pitkään kuin vain mahdollista. Sen jälkeen nostakaa maasta menneisyytenne palaset. Heittäkää roskiin ja sytyttäkää roskis palamaan. Lavuaarissa tietenkin, että palo ei leviä. Jos palasia ei ole kerättäväksi, menkää terapiaan, tarvitaan järeämpiä keinoja.

Sallinette pienen ja merkityksettömän esimerkin. Televisiossa julkkiskokki kysyy naiselta, että miksi hän on hysteerisen tarkka elintarvikkeiden pilaantumisesta ja päivämääristä, että jo samana päivänä vanhaksi menevät tuotteet heitetään roskiin? Neuroottisuudellaan hän alkaa kontrolloida miehensäkin eväitä, joita hän ottaa töihinsä mukaan.

Ravitsemusta opiskellut kokki tietää kyllä, että päivämäärä tuotteen kyljessä on vain päivämäärä, jonka jälkeen tuotetta ei saa enää myydä. Syömäkelpoisena tuote saattaa säilyä vielä pitkään. Nainen vastaa mietittyään kokille, että hän on omaksunut tavan äidiltään ja äidin oppejahan ei voi kyseenalaistaa.

Halusin tuoda tämän merkityksettömän esimerkin tekstiini osoittamaan sitä, että kuljetamme usein lapsuudenkodeista saatuja naurettavia oppeja omaan elämään täysin kyseenalaistamatta. Mitä näitä nyt on? Puhumattomuuden, tunnekylmyyden, yhden ainoan oikean tavan tehdä asioita, kuriin perustuvan lastenkasvatuksen, edellisen sukupolven käsittelemättä jääneet traumat ja mallinnetut tähän aikaan sopimattomat tavat toimia.

Eikä siinä mitään, jos haluaa toistaa menneisyyttä tässä hetkessä. Silti vastoin vastalauseista huolimatta kirjoitan, että itse ajateltu polku on monin verroin parempi. Ennen kaikki oli hyvin paljon pahemmin kuin nykyään. Mitä nopeammin pääsee eroon menneisyydestä, sitä kirkkaampi on tulevaisuus. Ja vaikka se menneisyys tuntuukin siltä, että se on ollut hyvä ja turvallinen, niin silti kannattaa päivittää aika ajoin tapaansa elää ja ajatella.

Eihän se vaarallista ole olla neuroottinen päivämääristä. On niitä pahempiakin mallinnettuja tapoja kuten tunteiden tukahduttaminen viinalla ja mykkyydellä. Silti se on tapa, joka ei ole itse valittu ja ajateltu. Se on annettuna ja pyytämättä lapsena saatu, kuten kristinusko. Sitten tapaa tulee kannettua mukanaan ajattelematta hautaan asti. Kyllähän te termin tunnette, tapakristitty. Tai tapaneurootikko, jos pysytään aiheessa.

Parisuhde on vaarallinen alusta kantaa menneisyyttään mukanaan. Ollaan nyt ihan rehellisiä. Kyllähän se ahdistaa, jos puoliso kuljettaa mukanaan edellisestä suhteestaan tai suhteistaan tulleita traumoja, eikä hänellä ole aikomuksiakaan terapoida niitä pois itsestään. Siinähän tulee oltua suhteessa hänen menneisyytensäkin kanssa, joka on epäreilu tilanne itseä kohtaan.

Enkä minä sano, että uuteen suhteeseen pitäisi tulla vailla haavoja, traumoja ja menneisyyttään. Voi sentään, jos se olisi vaatimus, niin olisin elänyt jo pitkään ilman parisuhdetta, sillä haavojeni määrä on ylittänyt maailman kaikkien laastareiden määrän aloitellessani parisuhteita. Silti ei pidä olettaa, että toinen jaksaisi koko ajan ymmärtää ja hyväksyä. Tämä varsinkin siinä tapauksessa, jos minä en haluaisi käsitellä menneisyyttäni millään tavalla.

Siinä tilanteessa olisi aivan helvetin itsekästä olettaa, että toinen jaksaa ottaa kaiken vastaan. Se kun menee vain niin, että kukaan toinen ei voi haavoja parantaa kuin itse ja jos ei ole siihen valmis ja kykenevä, niin on turha odottaa jatkuvaa tukemista. Ei kai kukaan alkoholistinkaan kanssa halua loputtomiin jakaa arkeaan, jos alkoholisti ei halua riippuvuudestaan eroon ja tee lujasti töitä sen eteen. Parisuhteessakin saa ihan vaatia.

Sama koskee ihan tavallisia arkisia tapoja, jotka on joskus menneisyydestä itselleen imenyt. Kerron pienen salaisuuden. Ne eivät ole ainoita oikeita tapoja. Kannattaa kokeilla muutakin tapaa. Eihän seksikään ole kivaa, jos sen tekee aina samassa asennossa. Ja jos itse ei pääse vanhoista pinttyneistä tavoista tehdä asioita toisin, niin vihoviimeinen virhe on olettaa toisen sulautuvan niihin. Ei tarvitse. Parisuhteessa ei olla kouluttamassa toista, vaan ihan rakastamassa.

Meillä on ikävä tapa projisoida omat pelkomme ja traumamme toisen kautta. Alamme syyttelemään toista siinä vaiheessa, kun pitäisi katsoa peiliin. Alamme haukkua toisen tapaa elää, kun emme uskalla katsoa omaamme rehellisesti silmiin. Tuo kaikki näkyy erotilastoissa ja vihaisissa kommenttiketjuissa. Vika on aina jossain muualla.

Hyvä on, palatkaamme alkuun. Kuin toisintona menneisyydestä eli tekstini alusta, ottakaa tämä nyt ihan tosissanne. Älkää menkö siihen tuttuun ja turvalliseen puolustusasemaan ja alkako laukomaan niitä itsestään selviä jorinoita siitä, että kyllähän sieltä lapsuudesta on hyviäkin juttuja mallinnettavaksi.

Ette tee väärässä ole. Niin varmasti onkin, mutta nekään eivät ole teidän omianne vaan oppimianne. Enemmän sieltä tulee kuitenkin niitä elämää rajoittavia asioita.

No, kuten päivämääräneurooseja.

Sinä olet sinä, et kukaan muu.

X