Havaintoja parisuhteesta

Halu, asenne ja arvostus

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Kukapa haluaisi panna ihmistä, joka istuu sohvalla pelkissä risaisissa boksereissa, pitää vatsansa päällä oluttölkkiä ja on katsonut viimeksi itseään peilistä lähtiessään edellisen kerran töihin? Lisäksi tämä oman elämänsä turhapuro ihmettelee usein ääneen, että seksin määrä on suhteessa rajusti vähentynyt. Hänen kanssaan voi juuri ja juuri harrastaa tapaseksiä niin, että pitää silmät kiinni ja ajattelee jotain toista ihmistä tai tilannetta.”

Tämän kärjistetyn viestin on minulle lähettänyt eräs turhautunut nainen muutama vuosi sitten pyytäessäni lukijoilta aiheita blogiteksteihini. Hän toivoi minun kirjoittavan aiheesta, että joskus naisen seksihalujen häviämiseen on muitakin syitä, kuin vittumaisuuttaan pihtailu.

Väestöliiton parisuhdepalvelujen johtaja, psykoterapeutti Heli Vaaranen on tänään kirjoittanut Ylen kolumnissa parisuhteen pelastusoperaation ABC:n. Hienossa kirjoituksessaan hän on kirjannut kymmenen kohdan luettelon parisuhteen pitämiseksi virkeänä. Yksi listan ohjeista on, että pidä yllä vetovoimaasi.

Tämä ohje saa usein yllättävän kovaa kritiikkiä. Kun aina vastaan iskee ihmisten joukko, joiden mielestä kotona saa kulkea tukka ja hampaat harjaamatta 80-luvulla Elloksen postimyynnistä tilattu kauhtunut oloasu päällä kokonaisen viikonlopun ja siistiytyä seuraavan kerran, kun maanantaina pitää lähteä töihin. Sen näyn vierellä lähiöpubin ruusukin näyttää kukkivalta.

Niin saakin.

Kotona saa olla juuri niin oma itsensä kuin vain haluaa olla. Viehättävänä ja vetovoimaisena itsensä pitäminen ei tarkoita sitä, että olohuoneessaan pitää kulkea tyköistuvissa, seksikkäissä kostyymeissä, huulet töröllään ja pakarat kiiltäviksi öljyttyinä. Lauantai-illan turruttavia viihdeohjelmia saa saunan jälkeen hyvällä syyllä katsoa niissä mukavilta tuntuvilta vaatteissaan ja ihan omana itsenään. Se ei ihmisen vetovoimaa vähennä.

Se taas vähentää, jos puolisonsa edessä ei koskaan halua näyttää hyvältä. Olettaa, että vähempikin riittää ja se pahimmillaan johtaa siihen, että lakkaa huolehtimasta itsestään. Tapahtuu se sama ilmiö kuin rakkauden sanoittamisessa. Kun sen kerran on sanonut, niin se saa riittää. Kun on kerran puolisonsa viehättävyydellään hurmannut, niin se saa riittää.

Ei riitä.

Kysymys on arvostuksesta tai sen puutteesta. Jos puolisonsa edessä haluaa näyttää siltä kuin olisi elämänmittaisessa kestokrapulassa, niin se kertoo siitä, että ei halua panostaa suhteeseensa. Pitää parisuhdettaan itsestäänselvyytenä. Lisäksi se kertoo siitä, että ei arvosta edes itseään. Vetovoimaisena itsensä pitäminen ei tarkoita sen enempää kuin, että pitää itsestään huolta ja sitä, että haluaa hurmata puolisonsa yhä uudestaan.

Ei kukkakaan kauan elä, jos sitä kastelee vain kerran.

Ymmärrän minulle kirjoittaneen naisen pointin. Halu koskettaa ei synny itsestään. Väitän, että ihminen, joka pitää itseään viehättävänä ja vetovoimaisena näyttää toisen ihmisen silmissä viehättävältä ja vetovoimaiselta. Viehättävyys ei tarvitse elääkseen rahaa, plastiikkakirurgiaa tai loputonta koreilua. Enemmän se tarvitsee halua, asennetta ja arvostusta itseään ja puolisoaan kohtaan.

Onhan se nyt paljon hienompaa lähestyä puolisoaan, jonka olemus suorastaan huutaa, että ota minut. Risaiset bokserit ja tölkki vatsan päällä lähinnä huutaa juoksemaan karkuun.

Elämä on valintoja.

 

Lue myös

X