Havaintoja parisuhteesta

”Haluaisin erota, mutta en pysty, koska en halua puolisoni kärsivän”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Viime päivien tekstit ovat puhutelleet minua, koska ne osuvat kipeästi oman tilanteeni ytimeen.

Olen pitkässä parisuhteessa ja kokenut jo muutaman vuoden ajan epämääräistä kaipuuta vapauteen. Joitakin vuosia sitten puolisoni oli alkoholisoitunut ja kärsin siitä valtavaa ahdistusta. Olin juuri saanut koottua rohkeuteni ja tahdonvoimani eroon, kun hän lopetti juomisen ja raitistui. No mitäs sitten? Ei ollut enää syytä erota.

Oloni ei kuitenkaan helpottunut enkä ole näiden parin vuoden aikana päässyt irti vapaudenkaipuustani. Miehelläni on taipumusta mustasukkaisuuteen. Hän viihtyy kotona ja haluaisi myös minun viihtyvän vain kotona hänen seurassaan. Se ei riitä minulle, vaan kaipaan sosiaalisempaa elämää. Kun menen kavereideni kanssa ulos, seurauksena on usein riita tai vähintään paha mieli.

Juovien vuosien aikana parisuhde alkoi olla minulle kuin vankila, eikä millään ollut enää väliä. Ero ei olisi haitannut, vaan ollut helpotus. Silloin petin miestäni ensimmäisen kerran. Sen jälkeen sitä on tapahtunut useamman kerran. En olisi koskaan uskonut, että kykenen elämään näin.

En haluaisi satuttaa miestäni kertomalla hänelle tästä. Haluaisin erota, mutta en pysty, koska en halua hänen kärsivän. Hän on hyvin turvallisuushakuinen ja haluaa elää kanssani hamaan loppuun saakka. Itseäni tämä tylsä ja passiivinen elämä ahdistaa.

Eroajatuksesta vaikean tekee myös se, että suhteessamme on nyt periaatteessa kaikki hyvin. Arki sujuu ja meillä on erittäin hyvää seksiä (parempaa kuin olen muilta saanut). Silti se intohimo puuttuu, jota muiden kanssa koen. Tuntuu, että olen miehelleni itsestäänselvyys eikä hän arvosta sitä, miten hyvää huolta olen pitänyt itsestäni, vaikka hän jos kuka on nähnyt, mitä teen sen eteen. Usein saan muilta miehiltä kaipaamaani huomiota ja he ihmettelevät, miten hyvässä kunnossa voi tämän ikäinen nainen olla.

Seksi ja mustasukkaisuus eivät todellakaan ole ainoat asiat, jotka vetävät minua poispäin. Olen kyllästynyt mieheni negatiivisuuteen ja passiivisuuteen. Itse olen optimisti ja elämäniloinen, mutta mieheni jatkuva valitus kaikesta sammuttaa usein iloni.

Vuosien varrella olen tottunut ja alistunut tähän tylsään elämään, jossa minun pitäisi tyytyä olemaan vain hänen kanssaan eikä haaveilla muista sosiaalisista kontakteista.

Kun on kasvanut uskonnollisessa ilmapiirissä, jossa tärkeintä on parisuhteen pituus ja ”kaiken se kestää”, on vaikea päästä siitä yli ja ajatella, että minulla on oikeus erota, jos se tuntuu minulle oikealta. Olen niin monen lajitoverini tavoin tottunut ajattelemaan aina ensin muiden etua, elää heitä varten.

Käyn nyt terapiassa ja terapeuttini on vahvasti sillä kannalla, että minun pitäisi löytää rohkeutta irtautua ja aloittaa uusi elämä. Tuntuu vain tosi vaikealta vetää matto toisen jalkojen alta.

Luulen, että suhteessamme on enemmän kyse kiintymyksestä ja turvallisuudesta kuin rakkaudesta, molemmin puolin. Tuntuu vaikealta rikkoa tätä.

Sisälläni on syttynyt haave toisenlaisesta elämästä. Voikohan sen vielä sammuttaa, vai kannattaako edes yrittää? Onko oma vapauden ja vaihtelun kaipuu riittävä syy erota ”ihan hyvästä” liitosta?”

Lue myös

X