Havaintoja parisuhteesta

”Haluan että minulla olisi taas ikävä”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Emme vielä tiedä, että mitä tämä yhäkin käsissämme oleva korona-aika on tehnyt parisuhteillemme. Olen kuullut, että lisääntynyt yhdessäoloaika on sopinut joillekin pareille ja parisuhde on muuttunut tiiviimmäksi ja paremmaksi, mutta sitten olen kuullut toistakin tarinaa. Näille toisille tarinoille annan kertojan äänen.

”Haluan vanhan maailman takaisin. Minulle ei sovi tämä jumissa oleminen. Minulle parisuhde ei ole vain arjen jakamista ja syvää kumppanuutta. Minulle se on jotain, mitä odottaa. Minulle se on arjen yläpuolella olemista, intohimoa ja tervettä erillisyyttä.

En ole koskaan ollut puolisoni kanssa näin paljon yhdessä kuin olemme vuoden aikana olleet. Teemme molemmat töitä kotonamme. Vietämme vapaa-ajan kotonamme.

Joillekin tämä tilanne olisi ihanteellinen. Meille ei. Olemme molemmat itsenäisyyttä ja vapautta rakastavia henkilöitä. Meille parisuhde ei ole kokoaikainen tila, vaan enemmänkin jotain, mitä odottaa.

Tarkoitan tällä sitä, että silloin kun olemme toisillemme, niin olemme todellakin toisillemme. Ennen koronaa olimme molemmat työpaikoillamme. Saatoin jollakin viikolla jo tiistaina alkaa odottamaan tulevaa lapsetonta viikonloppua. Tunsin jopa ikävää, kun olimme pitkän aikaa ilman toisiamme. Tunsin kihelmöintiä siitä, että saisi olla muutaman päivän kaksin oman rakkaan kanssa.

Haluan sen tunteen takaisin. Haluan tuntea ikävää. Miten sitä tuntea, jos on toisen kanssa koko ajan yhdessä? Erityisiä hetkiä ei ole, on vain jokaisia hetkiä.

Onneksi voimme puhua tuntemuksista toisillenne. Olemme antaneet toisillenne aikaa mennä yksin minne tahansa. Emme loukkaannu tunteistamme, emmekä ota itseemme jos toisen naama alkaa niin sanotusti vituttaa. Ei se ole hänen vika, vaan se on tämän ajan vika.

Tämä saattaa kuulostaa oudolta heistä, joiden parisuhde perustuu arkeen ja turvaan. Meidän uusperheessä parisuhde perustuu hetkiin ja intohimoon ja jos hetki kestää vuoden kerrallaan, niin intohimo laantuu. Siksi, koska olemme ihmisiä, jotka hamuavat erillisyyttä. Ei kaikkea tarvitse jakaa, edes arkea.

Kuten sanoin, haluan, että tämä viimein loppuisi. Haluan tuntea ikävää puolisoani kohtaan. Haluan lähteä, jotta haluan sitten myöhemmin tulla takaisin.

Loppuisi jo tämä perkele.”

Lue myös

X