Havaintoja parisuhteesta

”Haluan olla hyvä isä, niin hyvä kuin vain kykenen olemaan”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta
”Matkani isäksi on ollut monella tapaa kuoppainen tie. Sitä on kuitenkin ajanut eteenpäin halu olla isä lapselle, ja vielä sellainen jota oma isäni ei ollut. Oma isäni oli läheinen, mutta teki paljon töitä ja piti kuria. Tunteista ei puhuttu ja eniten sain kuulla puhetta kun joku olikin mennyt pieleen. Hän toimii niin kuin niin monet sodan jälkimainingeissa kasvaneet isät. Samaan aikaan hän kuitenkin jätti minun kasvatuksen äidin haltuun, joka näin jälkikäteen ajateltuna ei ollut mitenkään sovelias äidiksi. Hänen toimestaan sain kokea henkistä väkivaltaa, joka on selvinnyt minulle vasta nyt.
Oma minuuteni korjaus alkoi jo hieman ennen isäksi tulemista. Halusin isäksi, mutta pelkäsin sitä. Pelkäsin olevani huono isä, kopioivani omien vanhempien tapoja ja pelkäsin myös että en saa olla sellainen isä kuin haluan olla koska lapsen äiti haluaa kontrolloida asioita. No noista toteutui vain yksi. Olen pystynyt korjaamaan itseäni kun olen huomannut mitä kaikkea minussa on vialla. Tämä onnistui kuitenkin vasta sitten kun olin henkisesti täysin hajalla ja ero lapsen äidistä oli tapahtunut. Sen jälkeen vasta sain aloitettua kasvun kunnolliseksi isäksi. Kukaan ei tällöin kontrolloinut  ja vahtinut minua kun olin lapseni kanssa. Sain tehdä omat virheeni ja opetella ilman että kukaan kaivaa kuoppaa syvemmäksi.
Isäni oleminen on vaikeinta mitä olen tehnyt elämässäni. Isänä olet valitettavan yksin, jos omaa isää ei voi käyttää apuna. Omille tunteille tai ajatuksille ei saa mistään apua. Monet isät eivät puhu omista tunteistaan ja ajatuksista, tai jos puhuvat niin he toistavat vain sitä mitä omat puolisot ovat heille sanoneet. Olen hakenut apua myös perheneuvolasta. Isää ei siellä kuulla, vaan ajatukset sivuutetaan. Tuntuu että he eivät pysty asettumaan isän ajatusmaailmaan. Tämän takia toivonkin että tulevaisuudessa isät ottavat isompaa roolia lasten kasvatuksessa. Tällöin myös yhteiskunnan tukiverkot laajenevat koskemaan myös isiä. Nykyään ne eivät ainakaan omassa kotikaupungissa sinne asti ulotu.
Matkani isänä jatkuu. Surun, riittämättömyyden tuskan, pelon ja lapseni tekemisten ihmettelyn keskellä kasvan ja kehityn. Vaikka se ei kaikkien silmissä olekaan kelvollista niin jokaista hetkeäni lapseni kanssa vaalin, ja yritän elää kuin se olisi viimeinen. Elämästä kun ei koskaan tiedä. Kasvatan myös lastani ymmärtämään ja käsittelemään tunteita. Ihan vain että hänen ei tarvitsisi kompastua samoihin asioihin kun itse olen kompastunut. Tässä kaikessa majakkanani toimii se ajatus että Haluan olla hyvä isä. Niin hyvä kuin vain kykenen olemaan.”
X