Haluan olla välillä yksin

Mies kysyi naiselta toivetta naisen 30-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Nainen toivoi viikonloppua yksin kotona. Sanoi miehelle, että ostaisi lahjarahoilla itselleen kaksi yötä hotellissa. Tämä tapahtui joskus vuosia sitten. Silloinen työkaverini kertoi minulle syyksi toiveeseen sen, että hän haluaisi edes joskus olla yksin kotona, koska ei ole juurikaan saanut olla miehen ollessa siellä aina.

Mies oli suuttunut toiveesta. Kuten suuttui mies, jonka nainen kysyi mieheltään, että saako lähteä tyttöporukalla viikoksi aurinkoon lomalle. Kyse olisi ollut pitkäaikaisten lapsuudenystävien tapaamisesta ja matkasta. Miehelle olisi jäänyt viikoksi hoiviin heidän alakouluikäinen lapsensa. Mies kielsi naista lähtemästä vedoten siihen, että lapsi ei voi olla ilman äitiään niin pitkää aikaa. Myöhemmin vasta selvisi oikea syy, joka oli se, että mies mustasukkaisuuttaan pelkäsi, että nainen pettää häntä matkalla.

Tästä kaikesta tulemme kysymysten ja päätelmien äärelle. Kysymyksenä voisi esittää, että pitääkö ihmisen parisuhteessa jakaa aivan kaikki, myös aikansa? Pitääkö ihmisen kokea syyllisyyttä siitä, että haluaisi viettää illan, viikonlopun tai viikon ilman puolisoa? Onko parisuhteessa elävällä oikeus matkustaa ilman puolisoa? Tuleeko ihmisestä huono parisuhdeihminen silloin, kun hän esittää toiveita omasta ajasta?

Ehkä tähän voi olla monia vastauksia ja vastauksiin vaikuttaa jokaisen ihmisen oma kokemus ja tuntuma. Minulle tämä on helppo vastattava. Minulle edellä mainitut asiat ovat ilmoitusluontoisia. Olisi arvojeni vastaista olla sulkemassa rakkaani edestä maailman portteja ja sulkea hänet yhden parisuhteen kokoiseen tilaan loppu elämäksi. Sellainen parisuhde tukahduttaisi ja kokisi hiljalleen väistämättömän kuolemansa. Vaikka parisuhteessa on olemassa yhteinen pesä, niin sitä asustaa kaksi ihmistä, jolla on omat siivet lennellä halutessaan sinne, minne ikinä haluaakaan lentää.

Seuraavana tulemme kuuluisaan paitsi-osioon. Tunnelmaan, jossa toisen lentäminen tuntuu haukkaavan kohtuuttoman suuren palan yhteisestä olemisesta. Siinä tilanteessa on oikeus esittää vastalauseensa ja asettaa ihmisen eteen kysymys, joka kysyy häneltä, että mikä hänen elämässään on arvojärjestys? Haukkaako oma aika liian ison siivun pois yhteisestä ajasta? Siinä tilanteessa pitää käydä keskustelu ja tehdä valintoja.

Palatkaamme takaisin onnistuneen parisuhteen merkittävään seikkaan eli vapauteen viettää parisuhteessa aikaa myös ilman puolisoaan. Oikeuteen olla iltoja yksin kotona. Mahdollisuuteen viettää aikaa myös ystävien kanssa, jotka eivät ole yhteisiä. Ajatukseen, että parisuhteessa kaikkea ei tarvitse jakaa puolisonsa kanssa. En minä teistä tiedä, mutta siksi kirjoitankin henkilökohtaista blogia. Sen pohjalta voin sanoa, että mitä enemmän parisuhteessa antaa rakkaalleen vapautta, tilaa ja yksityisyyttä, niin sitä pitemmälle parisuhde kantaa.

En halua tietää rakastamastani ihmisestä kaikkea. Hänen ei tarvitse kertoa, mitä tyttöjen illoissa tapahtuu. Hän saa lähteä muiden kuin minun kanssani matkalle. En liiemmälti edes pidä matkustelusta. Mitä oikeuteen olla yksin kotona tulee, niin itse elän etäsuhteessa. Niitä ilman vaimoa olevia iltoja on kuukaudessa enemmän kuin yhteisiä iltoja vaimoni kanssa. Eikä meidän ole tarve kirjata toisillemme eropäiviemme jokaista askelta tai ajatusta. Enemmän voimme puhua rakkaudesta tai ikävästä.

Kun se ei merkitse pahaa, että haluaa olla toisinaan yksin. Se ei ole merkki rakkauden hiipumisesta. Se on merkki siitä, että parisuhteen muodostaa kaksi erillistä ihmistä, joilla on kaksi erillistä tarvetta. Toisen ihmisen pakottaminen itsensä seuraan silloin, kun toinen kaipaa yksinolemista, on ihmisen tukahduttamista. Pakko ei koskaan puhalla rakkaushiillosta kuumemmaksi, vaan se puhaltaa sen sammuksiin.

Kun sen jälkeen tuleekin se ilta, toinen ilta ja sadas ilta, jolloin saat rakastamasi ihmisen aivan lähellesi. Saat hänet paikkaan, jossa hän sinä iltana haluaa olla kaikkein eniten. Siinä parisuhteen syvin olemus näyttäytyy yhdessä kuvassa, pienessä tilassa. Sitä lähemmäksi hän tulee, mitä kauemmaksi hänet välillä päästät.

Me emme voi pakottaa, ainoastaan rakastaa.