Haluan pitää sua tämän hetken sylissä

Kuuletko?

Hiljaisuus. Taivaan alla on kivi. Penkin yllä on purppura taivas. Jossain me olemme. Öinen maisema, äänellä ja kuvalla. Minä haluan pitää sinua tänään sylissä.

Sanovat että iho joka ei koe toisen ihon kosketusta koskaan lakkaa olemasta iho. Se on vain kuori joka piirtää ihmiselle ääriviivoja. Kosketuksesta vasta syntyy todeksi.

Sinun sormenpääsi minun hiuksilla. Minun sormenpääni sinun hiuksilla. Sinä vedät minua sinuun päin ja minä sinua itseeni päin. Suudelma on vain huulien asennon päässä ja suudelman loppu auringonnousussa. Päiväksi jää muisto tai kaipaus. Miksi sitä kukin haluaakaan kutsua.

Ihminen tuntuu lähellä hyvältä. Ihminen tuntuu. Elämä tuntuu. Kaikki jää hetkeksi paikoilleen. Tuuli tyyntyy. Joki lakkaa virtaamasta. Jokin lakkaa virtaamasta. Maisema jää paikoilleen. Kaikki on samaan aikaan totta ja ei totta. Todellisuutta ja unta.

Se on mielikuva tai muisto. Haave tai toteutunut tunne. Samalla samantekevää kumpi se on, mutta samalla myös ei ollenkaan samantekevää.

Se on tuolla jossain. Lähellä olevan järven poukamassa. Kaupungin päällä sijaitsevan penkin päällä istumassa. Vaatteet päällä tai vaatteitta. Jossain missä ihminen löytää hetkeksi rauhan. Siellä missä haavat eivät aukea taakaksi. Siellä missä hetki valuu suudelmana huulille kuin vesi.

Kuin syli.

Kuuletko?

Hiljaisuus. Taivas ei ole katto. Se on syli. Kuunnellaan hetki hiljaisuutta sylissä. Sylikkäin sylissä. Missä ikinä. Muistoissa, haaveissa tai hetkessä.

Vaikea siinä on mitään hävitä.