Havaintoja parisuhteesta

Haluun olla sun hihnassa

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Olen viime aikoina miettinyt koiria. Koirien tapaa olla omistajiensa kanssa. Se, miksi olen miettinyt koiria, johtuu siitä, että monen tapa olla parisuhteessa muistuttaa koiran tapaa olla omistajansa kanssa. Joitakin parisuhteita värittää valta-asema. Sellaisessa parisuhteessa toinen vie ja toinen vikisee. Eivätkä tällaiset parit itsestään synny. Tietynlaiset ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan. Parisuhteeseen saattaa aluksi syntyäkin toimiva dynamiikka, kun molemmat liikkuvat omilla mukavuusalueillaan ja löytävät roolinsa, jossa on helppo ja luenteva olla.

Rakkaudestahan siinä ei ole kyse, vaan riippuvuudesta. Ei ole olemassa toista ilman toista. Siinä suhteen lyhytkestoisen alkukiiman jälkeen alkaa rooleihin asettautuminen. Toisesta tulee kouluttaja ja toisesta koulutettava ja molemmat ottavat roolinsa vastaan mukisematta. Koska harva haluaa ja uskaltaa rikkoa omia rajojaan ja tulla edes vierailemaan epämukavuusalueellaan, jossa kaikki oppiminen ja muutos tapahtuisi.

Mitä tekee suhteessa oleva ihmiskoira? Pitää lähtökohtaisesti omistajansa mielipiteitä, tapoja toimia ja arvoja parempina kuin omiaan. Ihmiskoira on parisuhteessa oppimassa, niin kuin hyvässä parisuhteessa pitääkin olla oppimassa siltä toiselta. Mutta kun se ei ole ollenkaan vastavuoroista. Ihmiskoira ei opeta omistajalleen yhtään mitään, eikä omistaja ole edes vastaanottavainen oppimaan. Hänellähän se parempi totuus elämästä on. Mitä hänen pitäisi koulutettavaltaan oppia?

Hiljalleen ihmiskoira alkaa sulautua maisemaan. Hän ei kyseenalaista sitä, että hänestä muovaillaan toiselle sopivaa. Iltaisin hän ei erotu sohvalla istuessaan sohvan sisustustyynyjen väreistä. Käskystä hän muuttaa pukeutumistyyliään, mielipiteitään ja tapaansa olla ihminen. Käskystä hän ryntää ovelle. Odottaa kiltisti, että hänen kaulalleen laitetaan panta, jotta hän saa valvotusti ja ohjatusti käydä pienellä kävelylenkillä. Oikein kun on kiltti ja tekee välillä kivoja temppuja, saa ylimääräisen makupalan. Ihmiskoira on aiemmin oppinut, että ainoa tapa saada huomiota ja rakkautta on jatkuva miellyttäminen.

Kuluu vuosia ja ihmiskoira menettää hiljalleen kaiken omanarvontunteensa ja itsekunnioituksensa. Eikä vain omaansa. Hänen kumppaninsa on lakannut myös arvostamasta. Salaa tuo kumppani toivoo, että hänelle pistettäisiin välillä vastaan. Ei tulisikaan käskystä, karkaisi saatana metsään tai edes pikkuisen näyttäisi hampaita. Kukaan ei lopulta arvosta ihmistä, jolla ei ole omaa tahtoa ja joka tottelee maailman jokaista käskyä.

Arvostuksen loppumisen jälkeen loppuu myös intohimo ja halu. Kukapa haluaisi panna omatahdotonta koulutetun koiran kaltaista ihmisreppanaa, joka käsi ojossa anelee huomiota itselleen. Ei kukaan, edes säälistä. Arvostuksen ja halun myötä seuraavaksi häviää rakkaus. Jäljelle jääkin enää pelkkä riippuvuus ja totuttu tapa olla yhdessä. Ei mitään muuta.

Haluttavampi on ihminen, joka uskaltaa olla tottelematta. Ihminen, jolla on oma tahto. Sitä paitsi, jokaisen koulutetun ihmiskoiran sisällä kytee kapina, joka saattaa purkautua hetkellä minä hyvänsä. Sitten sitä karataankin metsään tulematta koskaan takaisin. Se kun on parisuhteessakin mahdoton yhtälö, että kahdesta tulisi yksi. Mitä enemmän sille toiselle antaa tilaa olla oma itsensä, sitä lähemmäksi se toinen tulee, sitä kuumempaa on seksi ja sitä pidempi yhteinen tulevaisuus.

Toista ihmistä ei voi koskaan muuttaa, vaan ainoastaan itsensä. Vastuu on parisuhteessa aina kahdella. Jos on tunne, että toista pitää koko ajan kouluttaa ja muovailla, niin parempi vaihtoehto on vapauttaa hänet takaisin luontoon ja etsiä tilalle toinen, joka täyttää kriteerit. Toki usein on niin, että sellaista ei edes ole. Tai jos tuntuu siltä, että haluaakin olla muovailtavissa ja koulutettavissa, niin parisuhteen sijaan kannattaa valita pitkäkestoinen terapia.

Sen jälkeen kaikki onkin taas mahdollista. 

Lue myös

X