Havaintoja parisuhteesta

Hän joka pysyy rinnalla

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Tänään ääneen pääsee jopa runollisen kauniin viestin lähettänyt nainen, joka haluaa antaa kiitoksen miehille, jotka pyyteettömästi antavat rakkaalleen luvan olla heikko.

”Haluaisin kertoa sinulle vahvoista ja herkistä miehistä.

Niistä, jotka ovat läsnä ja pysyvät, vaikka nainen ei ole. Niistä naisista, joiden itsetunto on poljettu multapenkkiin ja jätetty vaille kastelua jo varhain. Satunaisesti se sieltä pilkistelee versoillaan, kun joku keväinen kevyt sade kastelee tuntemattoman sanoilla:

Sulla on hyvä perse, milloin mennään?”

Mutta lakastuu ensimmäisen hallan saavuttua:

Vittu,läski huora!”

Sanat jotka tulevat vastaan, kun toivo on ehtinyt jo herätä.

Itsetunto on lytätty koulussa kiusaamalla, työpaikalla vähättelemällä, parisuhteessa mitätöimällä. Sitä koettaa puskea pinnalle keinolla millä hyvänsä. Tai sitten kasvattaa kuoren ja alkaa hylkiä ja varoa. Kunnes päättääkin uskaltaa ja antaa mahdollisuuden auringolle ja lämmölle, mutta pettyy kerta toisensa jälkeen.

Pian alkaa uskoa itsekin, että sitä on vain siemen, josta olisi voinut kasvaa jotain suurempaa. Kastelematta ja kasvamatta jäänyt siemen.

Silti se, joka on viereen valikoitunut, onkin yhtäkkiä siinä. Hän on valikoitunut viereen nähtyään sen kauniin ja rikkinäisen naisen, joka siellä kovan, puolustelevan ja kuoreen käpertyneen naisen sisällä on. Pysyy virheistä ja keskeneräisyydestä huolimatta. Antaa anteeksi ja ymmärtää, etteivät ne pahimmatkaan ylilyönnit ole anteeksiantamattomia.

Ei vaadi väkisin kasvamaan.

Koska hän osaa ja haluaa rakastaa minua, ei ihannekuvaa minusta.

Hän kestää kiukut ja kasvukivut. Ne kaikki lapselliset asiat, jotka jäivät käsittelemättä siinä myllerryksessä, kun piti kasvaa, mutta menikin multiin. Hän on vahvempi kuin tuivertava takatalven tuuli. Taipuu saatanasti, mutta on silti siellä, kun myrsky laantuu. Katsoo hiljaisena vierestä ja toivoo parasta; jospa se selviäisi sittenkin. Ymmärtää kaiken hiljaa ja niin ettei ärsytä. Kuuntelee helpotuksen itkun ja elvyttää vielä kerran eloon.

Elvyttää vielä kerran eloon näkemään kuinka kevät selättää pimeän pelon.

Miten heitä voisi kylliksi kiittää? Miehiä, jotka eivät kavahda heikkoutta. Kiittää siitä, että he eivät vaadi tulemaan ehjäksi, vaan heille riittää rikkinäinen.

Heille riittää rikkinäinen, koska he eivät itse rakanna minäkuvaansa lihaksilla, rahapussilla tai uholla, vaan rakkaudella.

Koska vaatimalla itsetunnon siemen ei lähde kasvamaan, vaan hyväksymisellä ja kosketuksella.

Sillä se on sitä vettä, joka alkaa lopulta itsestään kasvattamaan mullassa olevaa siementä, joka on aikaisemmin jäänyt kastelematta.

Rakkaus ja armo.”

X