Havaintoja parisuhteesta

Hassujen tavaroiden laatikko

17.11.2017 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Minulla on sängyssäni päiväpeitto. Se on tyttöystäväni hankkima lahja. Sanoin kyllä hänelle, että olen sellainen rajat, sänky ja aistit auki oleva tyyppi. En siis sanan varsinaisessa merkityksessä sänky auki oleva tyyppi. Kanssani sinne pääsee vain harvat ja valitut. Tarkoitan sitä, ettei sänkyä tarvitse millään lähteä peittelemään. Niin kuin ei muuttoliikettä rajoilla eikä aisteja torjunnalla. Ovet ja ikkunat auki maailmaan katsos.

Asun yksin ja sovitusti lasteni kanssa. Minulla ei siis ole ihmistä kotonani kertomassa tavaroilleni paikkaa eikä kertomassa sisutusideoita. Perkeleellistä tämä tällainen rajaton päätäntävalta. Joskus iltaisin istun kaukosäädin kädessä sohvalla, mutta en osaa toimia sen kanssa, koska vuosikausiin en ole ollut kotonani kaukosäädinvastaava.

Tyttöystäväni vierailee täällä toisinaan ja on onneksi pienen kädenjälkensä asuntooni jättänyt. Yksi on tuo päiväpeitto. Syy päiväpeiton käytölle on, että sänky ei täten paljasta vieraille mitä se pitää sisällään. Ei minun luonani juurikaan vieraita käy, mutta arvelen heidän muutaman tietävän, mitä sänky pitää sisällään. Tyynyn, lakanan ja peiton, jossa on päällä se saatanallinen pussilakana, jonka saaminen paikoilleen vie tunteja. Ei sängyssä salaisuuksia ole. 

Keittiössäni tyttöystäväni avusti hyllyjen ”järjestelyssä”. Olen siis tilanteessa, että asun yksin kotonani, mutta en siltikään tiedä missä säilytän astioitani. Jotenkin se lohduttaa minua. Olisi sietämätön ajatus, että pitäisi itse laittaa astiat haluamaansa järjestykseen. On paljon kotoisampaa etsiä astioita paikoista minne joku toinen on ne laittanut.

Minulla on keittiössäni myös yksi ehkä söpöin laatikko joka ihmisellä voi olla. Se on hassujen tavaroiden laatikko. Tyttöystäväni nimesi sellaisen laatikon, jonne hän laittoi kaikki keittiöni tavarat, joiden tarkoitusperää hän ei tiennyt. Sinne meni aika paljon kamaa, hassujen tavaroiden laatikkoon. Nämä ovat siis eri tavaroita, joita säilytän yöpöydän laatikossani. Sitä hän ei ole onneksi avannut. Asun yksin.

Kyllä minäkin hänen asuntoonsa olen kädenjälkiäni jättänyt. Tai oikeastaan kalsareita. Neljät olen näiden kuukausien aikana unohtanut, mutta yksiäkään en ole saanut takaisin. Yksissä oli reikä ja kolmet olivat niin rumat, että niistä tehtiin rättejä. Olivat kuulemma sellaisia seksintappajia, että sellaiset jalassa jos olisin ilmestynyt hänen eteensä kuukaudenkin tapaamattomuuden jälkeen, niin portti olisi pysynyt suljettuna. Kyllä ne on saatana nämä kilometrit kun seksin monena iltana tappaa eikä bokserit.

Jätän minä muutakin hänen luoksensa. Teen sen ehkä tiedostamatta. Yksi tavara kerrallaan hivutan itseäni hänen asuntoonsa. Huonosti se suunnitelma on toteutunut, sillä joka kerta hän palauttaa kaiken minulle. En tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Paitsi niitä unohtamiani boksereita ei palauteta, niistä hän tekee rättejä. Kaikki on niin kauan hyvin, kun minut otetaan vastaan hänen luokseen asioita unohtelemaan.

Sitäpaitsi, kyllä hän täällä asunnossani ajatuksena tälläkin hetkellä kanssani majailee. Pistän kohta tuon siirappia valuvan vaaleanpunaisen ajatuksen viestinä puhelimeen. Sen jälkeen otan hassujen tavaroiden laatikosta jonkun kivan välineen ja teen itselleni iltapalaa. Vetäisen päiväpeitteen pois sängyltäni.

Olemme jättäneet toisiimme jäljet.