Havaintoja kuntosalilta

Salin täyttää kilinän, ähinän ja puuskutusten äänet. Olen hieman peloissani. Olen paikassa, joka ei ole ollut elämässäni osa minua. Mielen valtaa sama tunne, kun olin elämäni ensimmäistä ja viimeistä kertaa Motonet -kaupassa. Mietin, että mitä helvettiä täällä teen.

Salissa ei ollut kuin muutama ihminen. Kaikki miehiä ja kenelläkään heistä ei ollut hiuksia, mutta vartaloa sitäkin enemmän. Ajattelin, että onkohan tänään kaljujen lihaksikkaiden miesten vuoro ja katsoin peilistä omaa päätäni ja ennen kaikkea lihaksiani ja arvelin, että kohta minut heitetään salista ulos. Paksuhiuksisten ja lihaksittomien vuoro on vasta myöhemmin.

Yksi heistä oli laitteessa, jossa jaloilla nostetaan painoja ylöspäin. Katsoin miehen reisiä ohikävellessäni ja ne voisivat toimia olohuoneen sohvan edessä pöytänä ja vaikka reiden päälle levittäisi sanomalehden auki, niin vielä riittäisi pinta-alaa kahvikupposelle.

Toinen mies oli selällään laitteessa, jossa nostetaan käsillä mahdollisimman iso painomäärä ylös. Miehet tunsivat toisensa, sillä he puhuttelivat tosiaan nimillä. Toinen miehistä totteli sanaa Lefa ja toinen Make. Heidän välissään salissa oli tila, johon itse kävelin.

Ajattelin aloittaa kahvakuulilla ja kilon painojen sijaan nappasin heti kahden kilon kuulat käsiini. Samalla kun aloin heijaamaan kahden kilon painoja ylös alas käsissäni, niin toisella puolellani oleva Lefa nosti jaloillaan sataa kiloa ylös ja toisella puolella oleva Make nosti samaa painomäärää käsillään. Minä siinä heidän keskellä olin kuin parkkipaikalla oleva mopoauto kahden katumaasturin välissä.

Laitoin kahvakuulat paikoilleni ja otin käteeni näkemäni hyppynarun. Hypättyäni muutaman kerran huomasin, että hyppynarulla hyppääminen yksin on tylsää puuhaa. Ajatuksissa harhailin vuosikymmeniä taaksepäin ala-asteen pihalle, jossa hyppynarua hypättiin sillä tavalla, että hyppynarun molemmissa päissä oli hyppynarun pyörittäjät ja yksi hyppäsi sitten keskellä. Hetken ajan pohdin, että kävisinkö kysymässä Lefaa ja Makea pyörittämään hyppynarua, mutta jotenkin en sitten tohtinut.

Lefan lähdettyä jalkalaitteesta minä menin laitteeseen makaamaan. Annoin Lefalta jääneet painot olla paikoilleen ja asetin jalkani painoja vasten ja aloin nostaa painoja ylös. Painot pysyivät täysin paikoillaan. Mielessä ajattelin, että Lefa on hajottanut laitteen ja se on nyt ihan jumissa. Mieleen tulivat ne kerrat parisuhteissa, kun en ole saanut säilykepurkkeja auki ja kiroilin mielessä, että miksi helvetissä ne pitää laittaa niin tiukalle, että pirukaan saa niitä auki. Kunnes puoliso tullut ja aukaissut ne.

Eivät purkit olisi auenneet ilman alustustani, koska löysytin niin sanotusti purkin kantta. Varmasti tälläkin kertaa kävi aivan sama ilmiö, kun Lefa palasi jalkalaitteen pariin ja vasemmalla jalalla nosti juuttuneet painot ylös.

Kuinka ollakaan suihkuun mennessäni Lefa seisoi suihkun alla. Ei vain yhden, vaan kahden suihkun alla. Sillä hänen lihaksensa eivät mahtuneet yhden suihkun alle. Minun mahtui ja avasin suihkun ja suihkusaippuan, joka tällä kertaa oli metsäkukkien tuoksuinen. Kunnes hiljaisuuden muuri ympäriltämme murtui. Lefa pyysi minulta pientä puristusta saippuaa. Hän oli unohtanut omansa. Annoin metsäkukkaisen suihkusaippuan Lefalle ja pelkäsin, että Lefa vittuilee tuoksusta.

Eihän Lefa niin tietenkään tehnyt. Siinä me, kaksi kuntosalilla ollutta miestä, pesimme kuntosalihikeämme pois metsäkukkaisella tuoksulla. Lefa sadan kilon jalkaprässin jälkeen ja minä kahden kilon kahvakuulan jälkeen. Pukuhuoneessa juttelimme siitä mitä miehet nyt kuntosalin pukuhuoneessa puhuvatkaan. Rakkaudesta nimittäin.

Lefa sanoi yllättävänsä tänään puolisonsa ja aikoo tehdä hänelle kolmen lajin illallisen, vaikka ei osaakaan kokata. Minä tuumasin, että en minäkään oikein osaa näitä kuntosalin painoja nostaa, mutta tulinpahan kuitenkin. Lefa vastasi, että jokaisella meillä on omat asiamme, jotka osaamme.

Tarina lähestyi kohti äärimmäisen kliseistä loppuaan ja saavuttikin sen lopulta. Ainoa asia, joka tarinassa jäi huomioimatta, oli että mihin helvettiin Make unohtui. Viimeinen havainto Makesta tässä tarinassa on kohdassa, jossa Make oli nostamassa sataa kiloa penkistä.

Kauniin lopun voisi pilata ainoastaan se, että Make odottaa apua rinnalle tippuneen painon alla. Toivotaan, että Makella on kaikki hyvin.