Havaintoja parisuhteesta

Havaintoja uimahallista: Suomen suurin pippeli

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kävin tyttäreni kanssa uimahallissa. Saunassa istui kanssani kolme hiljaista miestä. Yksi heistä istui löylynheittäjän paikalla. Ja niin kuin aina, niin hän oli paikallinen Sauna-Timo, jolle mikään löyly ei ole tarpeeksi. Hiljaisuuden rikkoikin vain yksi lause:

Onkohan kiuas rikki, vaikka kuinka paljon heittää löylyä, niin ei tunnu missään.

Onneksi tyttäreni käy jo itsenäisesti naisten puolella saunassa, koska arvelen, että siellä ei istu löylynheittäjän paikalla masokisteja. Minutkin voisi laskea naisten puolelle. Olenhan jo ylittänyt seksuaalisen turvaiän. Olen neljäkymmentä ja vaaraton monessa suhteessa.

Kyllä se löyly tuntui. Ehkä Sauna-Timon nahka on jo niin tunnoton, että siinä ei tunnu kuumuus, vaikka hän menisi kiukaan päälle makaamaan. Vähän kuin 16 vuotta putkeen juoneella Penalla. Muutama tuopillinen olutta vastaa kulauksellista vettä.  Siinä istuimme neljä alastonta miestä kuumassa huoneessa. Ainoa ääni oli tasaisen väliajoin kuuluva ähinä.  Tunnelma ja äänimaisema muistutti luovuttaneen parin intohimotonta seksisuoritusta. Pientä puhinaa paikoitellen ja lopputulemana vain ahdistava kuumuus ja jano.

Alkuvuodesta näin samaisen uimahallin suihkuhuoneessa isoimman pippelin ikinä. Haluan jakaa tämän muiston. En tiedä miksi.

Minä en varsinaisesti harrasta miesten pippelien bongausta, mutta tätä pippeliä ei voinut ohittaa, vaikka yritti. Mihin tahansa katseen käänsikin, niin pippeli oli vastassa.

Se nimittäin täytti olemassaolollaan koko suihkuhuoneen.

Se oli kuin huoneessa auki oleva televisio, että katse vain kääntyi sitä kohti. Ja sen katselemisesta tuli samanlainen vaikutus, kun katsoo kohti kirkasta valoa, niin silmät suljettuaan näkee lähestyvän ja suurenevan valopisteen. Pippeli näkyi, vaikka sulki silmänsä. Se näkyi vielä kotonakin, kun sulki silmänsä. Tuli lähemmäksi ja suureni.

Sinä iltana menin vasta myöhään nukkumaan.

Minä en osaa uida. Tai kyllä minä osaan, mutta yksi altaanmitta on ehdoton maksimi. Sitä paitsi uimiseni näyttää kammottavalta. Näytän pelästyneeltä kissalta, joka yrittää hädissään paeta vedestä pois. Onneksi tyttäreni on hyvä uimari, joten voin mennä hänen seurassaan turvallisesti aikuisten altaaseen.

Teemmekin uimahallissa paljon kaikkea muuta. Tänään olimme lötköpötköjoogaa. Uimahallissa lastensa kanssa käyvät varmasti tietää, että mikä on lötköpötkö. Tänään joogasimme niillä. Tyttäreni oli ohjaaja ja minä se kaveri, joka tulee joogatunnille. Pahalta sekin näytti, mutta huomattavasti paremmalta kuin että olisin uinut.

Uimahallin sähköisellä mainostaululla oli mainos. Tiistaisin äijien jumppa. Vaikka äijyys on parisuhteiden kautta kastroitu minusta ulos, niin mielenkiinnosta pitäisi mennä. Onkohan äijien jumppa sellainen, että lämmittelemättä nostetaan penkistä helvetillinen kilomäärä rautaa, jonka jälkeen ei todellakaan venytellä, vaan mennään saunaan heittämään kuusitoista ämpäriä vettä kiukaalle ja ähistään miehissä.

Ei saatana, en mene.

Olemme harrastaneet uimahallissa käyntiä tyttäreni kanssa koko hänen elämänsä ajan. Vaikka en osaa uida ja vaikka en niin uimahallista välitä, niin tyttäreni rakastaa sitä. Ja jos tyttäreni rakastaa, niin minäkin haluan oppia rakastamaan. Koska mikään ei ole mukavampaa kuin yhteinen puuhastelu. En ole kymmenessä vuodessa oppinut uimaan, mutta lötköpötköjoogassa alan olla jo kohtuullisen taitava. Se onkin tärkeämpi taito. Tyttärenikin mielestä.

Sitä paitsi uimahallissa oppii paljon ihmisistä. Ja näkee asioita, jotka muistaa loppuelämänsä.

Vaikka kaikkea ei aina edes haluaisi muistaa.

X