”Hävettää kun heittäydyin uhrin asemaan”

”Olen tuhonnut hyvän suhteeni. Tämä tapahtui jo vuosia sitten. Sen jälkeen en ole vielä uskaltanut kokeilla parisuhdetta, sillä pelkään liikaa itseäni ja sitä, että tukahdutan jälleen jonkun hengiltä.

Palataan ajassa taaksepäin. Ensimmäiseen suhteeseeni. Menin naimisiin nuorena jo 19 -vuotiaana. Minutkin oli aivopesty romanttisilla saduilla. Oli olemassa vain yksi oikea, tuo sadun prinssi, joka tekisi minusta onnellisen ja eläisimme onnellisina elämämme loppuun saakka. Sen pituinen se.

Olin naiivi ja tyhmä. Sen olisin vielä kestänyt, mutta en sitä, että pian minusta tuli oman elämäni uhri ja sillä statuksella tuhosin seuraavankin suhteeni.

Ensin syy sille, että tein itsesäni uhrin. Mieheni petti minua sen jälkeen, kun olimme olleet kolme vuotta yhdessä. Tein itsestäni sen jälkeen sekä pyhimyksen että uhrin. Haukuin mieheni jokaiselle joka kysyi syytämme eroon. Minä olin viaton uhri, jota piti sääliä kun taas mieheni narsistinen mulkku, jota piti heittää terävillä sanoilla. Minä olin syytön ja hän syyllinen.

Uhrin asemasta käsin aloitin myös seuraavan suhteen. Selitin vainoharhaista käytöstäni uudelle miehelleni sillä, että minua oli petetty. Puolustin sairasta mustasukkaisuutta sillä, että minulla on siihen perusteet.

Uusi mieheni ei saanut pitää edes Facebook kaverina naispuolisia ihmisiä. Kielsin ne häneltä, sillä minulla oli siihen oikeus, koska minua oli kohdeltu väärin. Minä olin uhri ja uhria ei saa syyllistää. Mieheni piti näyttää minulle puhelimensa joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Minä vaadin ja mieheni oli niin kiltti, että totteli. Käytin uhrin asemaani hyväkseni.

Myöhemmin mieheni ei enää totellut. Hän ei jaksanut suhdetta ja lähti. Jälleen minä sain tehtyä itsestäni uhrin. Mies lähti ilman mitään syytä. Jätti kuin nalli kalliolle. Minä olin syytön ja mies syyllinen.

Myöhemmin havahduin.

Vittu kun olisin aloittanut terapian aiemmin. Minulla olisi vielä suhde. Itse minä olen eroihini syyllinen. En itsekään olisi jaksanut itseäni. Ensimmäisessä liitossani olin ilkeä miehelleni. Ehkä jopa henkisesti väkivaltainen. Sietämätön nalkuttava nainen. Ei ihme että mies haki hyväksyntää muualta. Itsekin olisin niin hänen roolissaan tehnyt.

Toisessa liitossa olin ilkeyden lisäksi sairaalloisen mustasukkainen. Onneksi mies lähti. Voi kun olisi lähtenyt aiemmin.

En ollut kummassakaan suhteessa uhri. Miehet olivat enemmän. Silti minä sieltä uhrin asemasta käsin uhrin viittaa hulmautellen tein itsestäni uhrin, jonka avulla selittää oaskaa käyttäytymistä.

Kuulen paljon eronneilta, anteeksi vain, mutta naisilta pääsääntöisesti samaa käytöstä. Mies tuntuu olevan narsistinen mulkku ja nainen viaton uhri. Minä sanon teille neuvon, älkää viitsikö. Puheissanne paistaa läpi uhrin aseman korostaminen ja sillä ratsastaminen. Se ei vie teitä eteenpäin, vaan tulette jäämään yksin.

Uskaltakaa katsoa peiliin. Ihan vain itsenne vuoksi.

Itse en aio olla enää koskaan uhri.”