He olisivat olleet toistensa syli

Olisi ollut ihan tavallinen loppuelokuinen kesäilta. Valon ja hämärän taitekohta aivan kesän ja syksyn rajalla, vain tuntien päässä syksystä.

Olisi rannalle levitetty viltti ja viltin päällä kaksi kosketuksenkaipuista, oman elämänsä koskemattomuudesta saapuneita. Olisi ollut ympärillä lainehtivan veden ääni rantakalliota vasten ja kynttilän valon sammuttava tuulenhumina. Valon puolella olisi ollut vielä lämmin kesäilta, mutta hämärän saavuttua viileä alkusyksyinen raikkaus.

Olisi ollut ajan kulun merkityksettömäksi synnyttänyt hetki. Olisi ollut hetkellinen tunne siitä kuin olisi kotona.

Olisi ollut syli kotina. He olisivat olleet toistensa syli.

Olisi ottanut repusta piknik-eväät. Ehkä kesän mustikkasadosta tehtyä mustikkapiirakkaa ja kylmää valkoviiniä. Olisi nojannut kaksi kosketuksenkaipuista toisiinsa. Sormenpäissä ja huulissa mustikkaa. Olisi ollut mustikkasuudelma ja sormenpäät jotka olisivat vaeltaneet hiusten, niskan ja kaulan kautta poskelle ottaakseen kiinni kasvoja pitkin vierineen kyyneleen.

Olisi ollut hetkeen sidottu rakkaus.

Tämä aika tässä ympärillämme. Liikaa uhkakuvia. Liikaa ahdistusta. Liikaa pelosta ja surusta vieriviä kyyneleitä. Silti kaiken sen keskellä, ytimessä, sykkivä hetkien kauneus. Kyyneleet jotka vierivät kauneudesta ja kaikesta siitä mistä toivo ja lohtu ovat tehty. Niihin hetkiin pitää pysäyttää aika ja ottaa yksi minuutti kerrallaan saatu ja annettu rakkaus vastaan, sillä jos kirjan luvussa on yksikin kaunis kohtaus niin se on kaunis luku.

Olisi ollut yksi kaunis ilta, joka olisi tehnyt koko viikosta kauniin.

Siinä he olisivat istuneet, kaksi oman elämänsä koskemattomuudesta saapuneita. Koskemassa toisiinsa jälkiä, jotka näkyisivät vain heille itselleen. Tekemässä merkityksellisestä vielä merkityksellisempää. Tekemässä toisistaan tämän hetken kokoista kotia. Kahden ihmisen muotoista syliä, jossa hiljalleen rakentaa hetkistä jotain vielä pysyvämpää.

Jos siinä hetkessä olisi laittanut silmänsä kiinni, niin olisi kuullut järvessä liikkuvien aaltojen törmäyksen rantakallioon ja haistanut kesätuulen heiluttamista hiuksista saapuneen hedelmän tuoksun ja maistanut mustikan maun suoraan ihmisen huulilta.

Siinä hetkessä heille olisi ollut ihan kaikki. He olisivat olleet siellä, jossa ihminen haluaa olla.

Toistensa sylissä.

(Teksti on saanut inspiraationsa tietämästäni rakkaustarinasta.)