Havaintoja parisuhteesta

Hei me leivotaan!

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tehtiin korvapuusteja viikonloppuna. Kolmevuotias tyttäreni oli jauhovastaava. Oli muuten asunto valkoisen jauhon peitossa sen jäljiltä. Aivan kuin täällä olisi ollut Ruisrockin jatkot. Ihmettelen, että miten jauhoja löytyi jopa naulakossa olevan takin selkämyksestä.

Tein viimeksi korvapuusteja, kun toinen tyttäreni oli kolmevuotias. Toisin sanoen kymmenen vuotta sitten. Ajattelin ottaa perinteeksi, että nyt kun pienempi on kolme, niin taikinakulho esille. Perinne loppuu tähän. Ei tule tämän jälkeen lasta, ei pullaa. Niin kuin sananlasku sanoo.

Vaimoni tekee todella hyvää korvapuustia. Ei usein niitä leivo, mutta yhden kerran on tehnyt. Väestöliiton tutkimuksissa onkin todettu, että suomalaiset parit harrastavat leipomista vähemmän kuin koskaan ennen ja se on alkanut vaikuttamaan jo syntyvyyteenkin. Ei kun hetkinen. Nyt taisin sekoittaa tämän johonkin toiseen tutkimukseen. Tällä kertaa vaimoni oli aivan toisessa kaupungissa, joten minun piti saada taikina nousemaan omin avuin.

Eihän minulla ollut edes kaulinta, mutta erinomaisena korvikkeena toimi foliorullan sisällä oleva putki. Ei ole elämä yhdestä kaulimesta kiinni. Se on mielikuvituksen puutetta ja tekosyiden keksimistä, jos ei tee asioita jonkin pikkuseikan vuoksi.

Sanovat, että leipomus on onnistunut, jos ne ovat tasalaatuisia. No, kuten kuvasta näkyy, niin eivät ole. Mikä sääntö se sellainen on? Ei kai kaikkien tarvitse samalta näyttää. Ei minunkaan naapurissani asuva Pirkko ole yhtään minun näköiseni ja ihmisiä ollaan molemmat.

Täydellisyys on epävarmojen ja pelkäävien ihmisten harha.

Nimettiin vanhemman tyttäreni kanssa yksi korvapuusti yksisilmäiseksi avaruusolioksi. Toinen oli kuollut joutsen. Kolmas oli kengän alle jäänyt etana. Oli siinä muutama sellainenkin pulla, jota normaaliuteen vannovat ihmiset voisivat korvapuustiksi kutsua.

 

Olisin halunnut valita kuvaan tekemäni ihmishahmopullat, mutta toiselta tippui uunissa pää ja toiselta rinnat. Jäivät kuvaamatta. Se, miksi leivoin toiselle ihmispullalle rinnat, kertoo minusta enemmän kuin haluaisin edes tietää. Ehkä liika kotoilu alkaa näkyä tekemisissä jo viikon jälkeen. Toukokuun lopulla leipoisin ihmispullalle mitä todennäköisemmin kolme rintaa.

Herkullisia olivat ja ennen kaikkea, kuinka viehättävä tuoksu pullista lähtikään. Voisi jopa arvella, että tuoksu kantautui yli Uudenmaan rajalla olevan muurin. Ei hätää. Maaseutu se täällä vain tuoksuu. Kutsuisin maistamaan, mutta pullakahville tuleminen ei liene tarpeeksi hyvä syy ylittää maakuntarajaa.

Tämä kotona oleminen saa aikaan kummallisia kokeiluja. Kannustan ihmisiä kokeilemaan sisätiloissa asioita, mitä ennen ei ole uskaltanut tai vain viitsinyt kokeilla. Tuo mukavaa sisältöä päiviin, iltoihin ja jopa öihin, jos kokeilut ulottuvat parisuhdetoimintoihin asti. En minä tässä mitään ala ehdottelemaan.

Tällaisia aikoja varten ihmisillä on mielikuvitus.

Lue myös

X