Havaintoja parisuhteesta

”Hei nyt tehdään sinulle Tinder -profiili!”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Hän päätti elää ilman parisuhdetta. Hän koki että ei tarvinnut sitä yhtään mihinkään. Hän sai ystävistään seuraa ja hänellä oli ihminen jonka kanssa toteuttaa seksuaaliset tarpeensa. Nekin hän toteutti pääsääntöisesti itsensä kanssa. Lapsi hänellä on vuoroviikoin aiemman kumppanin kanssa. Joka toinen viikko hän on lapselleen ja joka toinen viikko itselleen. Hän sanoo olevansa onnellisempi kuin koskaan.

Vaan se ei riitä muille ihmisille. Ensin hän jättäytyi pois vanhojen pariutuneiden ystäviensä illanistujaisista, koska joka ikinen kerta hän sai selittää vapaaehtoista parisuhteettomuuttaan. Koska eihän kukaan voi olla onnellinen ilman parisuhdetta. Sinkkuus on vain pakollinen välivaihde parisuhteiden välillä.

”Hei nyt tehdään sinulle Tinder -profiili!” Pariutuneet ystävät intoilivat. Aivan kuin hänen parisuhteettomuutensa olisi uhka heidän olemassaololleen. Varsinkin kun hän oli onnellinen ja kertoi ääneen että ei parisuhdetta tarvitse mihinkään. Puhumattakaan sukulaisista. Sukujuhlissa parisuhteettomuutta saa selittää yhtä paljon kuin sitä, että on päihteetön. Kun kyllähän kunnon ihmisen pitää puolipaskassa suhteessa olla ja paeta sitä laatikkoviinin ja ylensyönnin pariin.

Heille joille osalle parisuhde on itseisarvo.

Kyllähän sinulla nyt joku on oltava. Niin, on oltava joku. Olet muuten yhteiskunnallinen kummajainen. Tai jos sinulla onkin aikakausi, kun sinulla ei ole ketään, niin sinun pitää olla ahdistunut ja koko ajan vimmainen haku päällä. Onnellinen ja osaansa tyytyväinen sinkku. Kuin taivaalla vapaasti lentävä lintu, jonka Mikko Kärnä haluaa ampua alas.

Sitten hän jolle parisuhde on itseisarvo ottaa sen jonkun. Aloittaa parisuhteen sen jonkun kanssa ja kukaan ei kysele sukujuhlissa mitään. Sinusta on tullut osa hyväksyttyä massaa. Sinä et ole sivullinen vaan yhteisön täysvaltainen jäsen. Eikä sen parisuhteen tarvitse hyvä olla. Mieluummin paskassa suhteessa kuin ei suhteessa ollenkaan. Niinhän sitä muillakin on paskat suhteet. Oma paska tuntuu vähemmän paskalta kun tietää että ympärillä on muitakin paskoja suhteita. Ja jos joku sellaisesta kehtaa erota niin vähän pitää sivusta huudella, että kuinka kehtaat! Ei se ole ruoho vihreämpää aidan toisella puolella ja kylläpä ihmiset eroavat helpoista syistä.

Niitä kertomuksia minä viikoittain luen blogini viestilaatikosta. Itseisarvoisessa parisuhteissa elävien suhteista joissa seksiä ei ole ollut sitten viime vuosikymmenen ja kosketusta ja arvostusta tuskin milloinkaan. Viikonloppuisin avataan laatikkoviini ja nimimerkin takaa vittuillaan bloggareille ja arkisin puhistaan työkavereille kuinka kelvoton paska siellä kotona asuukaan minun kanssani. Illanistujaisissa ja sukujuhlissa voi sitten vähän moralisoivasti kysellä onnelliselta sinkulta että joko kohta alkaa olla uutta kiikarissa. Ehdottaa Tinderiä ja muita palvelimia jotta elämän synkkä välivaihe tulisi loppuunsa.

Älkääkä nyt suuttuko. Onnelliset parisuhteet ovat asia erikseen. Ihanaa lukea siitä, kun toisilleen sopivat ja toisiaan rakastavat ihmiset elävät kauniissa parisuhteessa. Sitä kaikkea muuta minä tässä kritisoin. Sitä parisuhteen yhteiskunnallista asemaa, jossa paskassa parisuhteessa eläminen on hyväksyttävämpää kuin olla onnellisesti ilman parisuhdetta. Jälkimmäinen pitää todistaa kanssaihmisille.

Eikä minua kiinnosta parisuhteenne onnellisuus. Jokainen saa elää paskassa suhteessaan niin pitkään kuin haluaa jos parisuhde edustaa itseisarvoa. Koska itseisarvoisesti parisuhteeseen suhtautuvat löytänevät mahdollisen eronkin jälkeen itsensä helpommin uudesta paskasta suhteesta kuin ihmiset joiden mielestä parisuhde on vain yksi vaihtoehtoinen tapa elää. Nimittäin onnellisesta sinkkuudesta harva vaihtaa paskaan itseisarvoiseen tapasuhteeseen vaan jos parisuhteen aloittaa niin sen aloittaa siksi, että oikeasti ja aidosti sitä haluaa.

Miettikää sitä, tai voitte olla miettimättäkin, sillä tiedän ihan jopa omasta kokemuksesta että itsetutkiskelu ja peiliin katsominen on toisinaan ahdistavaa hommaa. Silti kannustaisin miettimään ja sen jälkeen kysymään peilikuvalta kysymyksen:

Mitä minä elämältäni haluan?

Sen jälkeen vastata kysymykseen ja alkaa elää niin kuin haluaa ja sulkea korvansa siltä ulkopuolelta tulevalta mölinältä. Tyhjyyttään mölisevät.

Lue myös

X