Havaintoja parisuhteesta

Hei sinä sinkku, kuinka kehtaat harrastaa seksiä?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Suomen poliittiselle kartalle on tulossa uusi puolue. Seksuaalisten vähemmistöjen kieltämisen lisäksi puolueen ohjelmassa lukee muun muassa seuraavaa:

Liike suhtautuu liberaaliin irtosuhdekeskeiseen pariutumiskulttuuriin kriittisesti. Laajamittaisen keinotekoisen ehkäisyn käytöstä on seurannut lyhyellä aikavälillä yhteiskunnallisesti yleisen moraalin rappeutuminen ja syntyvyyden romahtaminen. Suhtaudumme kriittisesti hormonaaliseen ehkäisyyn, joka osaltaan tekee irtosuhteet helpoiksi. Puolueemme rajoittaisi hormonaalisen ehkäisyn saamista vain parisuhteessa eläville perusterveille naisille.”

Sinä sinkku, joka olet aikeissa harrastaa syntistä ja kansakunnan moraalia rappeuttavaa toimintaa, joka seksiksikin kutsutaan, niin pian tulee aika, kun sinulta otetaan oikeus hormonaaliseen ehkäisyyn kokonaan pois. Joukko uuden puolueen perustavia miehiä, jokunen nainen mukana kahvinkeittäjänä ja pyykinpesijänä, on vakavalla otteella puuttumassa tähän naisten harrastamaan irstauteen, sillä naisen paikka ei ole olla harrastamassa seksiä haluamansa ihmisen kanssa, vaan naisen paikka on olla avioliitossa, synnyttämässä lapsia ja sen jälkeen hoitamassa lapsia ja kotia.

Puolueen ohjemassa on myös seksilelujen kieltäminen, varsinkin naisilta, sillä myös itsensä kanssa seksuaalinen kanssakäyminen rappeuttaa moraalia, koska se aika on pois synnyttämiseltä ja pyykinpesemiseltä. Puolue aikookin ensitöikseen kieltää seksivälinemainonnan. Jos ajattelette, että tämä ei ole totta ja tässä vahvasti liioittelen, niin valitettavasti tämä on totta.

Puolue haluaa vanhat ajat takaisin ja kyseisiin arvoihin kuuluu se, että ydinperheen muodostavat mies ja nainen ja mahdollisimman monta lasta. Homous lakkaa olemasta tai ainakin se pakotetaan lakkaamaan olemasta. Mies hoitaa toimeentulon ja nainen kodin. Seksiä harrastetaan pääsoin vain lisääntymistarkoituksessa.

Ei saatana, en pysty jatkamaan tätä tekstiä.

Puuttumatta mihinkään muuhun, niin rakkausbloggarin ominaisuudessa sanottakoon, että olette sitten sinkkuja, parisuhteessa, monisuhteessa tai ihan missä tahansa, niin harrastakaa seksiä, ihan kenen kanssa haluatte, kunhan halu on molemminpuolista ja seksi vapaaehtoista. Käyttäkää välineitä, sormia, mielikuvitusta ja kaikkea, mitä ikinä haluatte käyttää ja mitä seksin tarkoitukseen tulee, niin vahva suositus seksin viihdekäytölle ja jos haluatte välttyä ei-toivotulta raskaudelta tai mahdolliselta sukupuolitaudilta, niin muistakaa ehkäisy.

Josta tulikin mieleen, että nuorille pitäisi ehkäisy olla ilmaista.

Uuden puolueen perustajille muistutettakoon, että juna rasistiseen ja sovinistiseen menneisyyteen lähtee laiturilta kaksi. Matka kestää kahdeksankymmentä vuotta. Konduktöörinä toimii Esa Pakarinen ja tarjoilukärrystä saatavilla pettuleipää. Lippu on vain menolippu.

Hyvää matkaa.

X