”Helpompaa koittaa hävittää tunteensa ja muuttua kiveksi, zombiksi joka vaan on, ei elä”

”Lähisuhdeväkivallasta pyysit kertomuksia.

Ensimmäinen kokemus aiheesta, ensimmäinen parisuhde, ujo nuori tyttö ja huomattavasti vanhempi mies. Henkinen yliote, kaikki järjestettiin ja hankittiin, miehen talo, miehen työt ja kaikki miehen puolelta, näillä hallittiin, kun itse ei voinut  taloudellisesti osallistua. Mies järjesti myös työt minulle. Henkinen yliote pikkuhiljaa, minun mielipiteiden ja näkemyksen mitätöinti ja suuttuminen jos uskalsin olla eri mieltä. Kunnes en enää uskaltanut. Kaikki tehtiin hänen mukaansa hänen aikataulullaan. Seksi oli vain häntä varten.

Tilanne kärjistyi lopulta fyysiseksi. Jonkun eriävän kommentin sanoin, enää en edes muista minkä. Lopputulos että minua kuristettiin kunnes olin menettämässä tajuntaani, tönäistiin ja iskin pääni kivilattiaan ja mies heitti koiran vesikiposta vedet naamalle, lie että virkoan. Tilanne loppui siihen. Muutama viikko myöhemmin minut tönäistiin lattialle ja sormeni nyrjähti. Soitin ystävälle ja kerroin. Hän haki minut seuraavan kerran kun mies oli harrastuksessaan. Pakattiin tavarani ja muutin salaa ystävän luo. En uskaltanut edes yksin tilanteesta lähteä enkä erosta miehelle puhua. Ilman ystävääni, en tiedä mihin asti tilanne olisi edennyt.

Tämän jälkeen on ollut useita parisuhteita, joissa henkistä väkivaltaa sekä yksi jossa seksuaalista väkivaltaa. Miten lie sitä aina ajautuu vääriin suhteisiin. Oman itsen arvostus lähtökohtaisesti huono ja kun alusta asti kerta toisensa jälkeen sattuu mies, joka on väkivaltainen, etenkin se henkinen puoli. Sillä lytätään niin, ettei sitä osaa muuta. Henkinen väkivalta on usein pahempaa, mustelmat häviää, henkiset jäljet ei niin helposti. Pitkään yksin ja päätin, että ei enää ikinä parisuhdetta. Keräsin itseluottamukseni, voin hyvin, olin aivan tyytyväinen elämään.

Sitten tapasin miehen ja kuvittelin että nyt kaikki toisin, nyt olen oppinut enkä anna enää kohdella itseäni huonosti. Toisin kävi. Vaikka rajoja asetin ja niistä raivokkaasti taistelin. Niitä ei kunnioitettu. Parisuhde oli tärkeä vain minulle, toiselle kaiken muun jälkeen ehkä joku pieni ajanripe jäi. Suutuspäissään niin pahoja sanoja ja loukkauksia, etten voi edes ääneen sanoa. Loukattiin, petettiin, valehdeltiin toistuvasti, välinpitämättömyys. Eikä hänen tarvitse minua tukea kun hänen tekonsa loukkasivat. ”hoida ite pääs, ei ole mun ongelma” eikä mikään ikinä muutu. Itse alan olla taas osaani alistunut. Elämä on paskaa, ollut tähänkin asti, yli nelikymppinen jo eikä yhtään hyvää parisuhdetta. Miksipä sellaista koskaan siis tulisikaan. Ei jaksa enää yrittää. Helpompaa koittaa hävittää tunteensa ja muuttua kiveksi, zombiksi joka vaan on, ei elä.”