Havaintoja parisuhteesta

Hengitä vapaasti

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Uskalla olla oma itsesi.

Se oli mainosslogan Unkarin valtionoopperassa esitettäväksi aiotussa Billy Elliot- musikaalissa. Lause oli myös syy sille, että ooppera päätti perua musikaalin kaikki 15 esitystä vedoten homopropagandaan. Ehkä ooppera pelkäsi Unkarin äärioikeistolaisen hallituksen reaktiota, jos musikaalia olisi alettu näyttämään. Ihmisoikeuksia räikeästi rikkovassa valtiossa on vaikeaa uskaltaa olla oma itsensä.

Uskalla olla oma itsesi. Asia, jonka pitäisi olla itsestään selvää. Asia, joka ei sitä taida valitettavasti olla. Viedään slogan kahden ihmisen välisen rakkaussuhteen sisälle, jota parisuhteeksi kutsutaan. Otteet ovat parista saamastani viestistä.

Toisessa mies kirjoittaa, että ei enää uskalla ostaa kaupasta vaatteita itsenäisesti, koska pelkää vaimonsa reaktiota, jos ostaakin vaatteen, joka ei vaimoa miellytä. Sama mies kertoo ongelman näyttäytyvän myös ruokakaupassa käydessä. Ilman vaimonsa tarkasti kirjoittamaa kauppalappua mies kertoo olevansa hyllyjen välissä täysin hukassa, koska pelkää ostavansa vääriä tuotteita. Ratkaisuksi mies on lakannut käymästä yksin kaupoissa.

Toisessa viestissä nainen kirjoittaa ahdistavista viikonlopuista aviomiehensä seurassa. Mies on sanonut vaimolleen olevansa viikon työstressistä väsynyt ja kaipaa ympärilleen rauhaa ja hiljaisuutta. Nainen kirjoittaa, että saa lähes joka viikonloppuna miehen hermostumaan. Joskus mies hermostuu siitä, että nainen syö liian äänekkäästi aamupalaansa. Toisinaan mies hermostuu siitä, että nainen ylipäätään on samassa huoneessa.

Muutaman kerran hermostuminen on johtanut siihen, että mies on tönäissyt naisen pois tieltään. Toisin sanoen käynyt fyysisesti käsiksi. Arkisin on helpompaa, koska mies ei juurikaan ole kotona. Viikonloppuisin nainen yrittää tehdä itsestään mahdollisimman näkymättömän, välttääkseen hermostuttamasta miestä.

Voisi melkein sanoa, että huono parisuhde on kuin Unkarin hallitus. Ihmisen persoonallisuus tukahdutetaan voimalla ja vallankäytöllä. Mikä on yhteiskunta, jossa ihminen ei saa hengittää vapaasti ja olla tasa-arvoisessa asemassa kaikkein muiden kanssa? Mikä on parisuhde, jossa ihminen ei saa hengittää vapaasti ja olla tasa-arvoisessa asemassa puolisoonsa nähden? Mikä on ihminen, joka suostuu tähän kaikkeen?

Vastaan itse. Se on valtio, jollaista vastaan on sinnikkäästi taisteltava ja on löydyttävä se rohkea tai joukko rohkeita, jotka aloittavat taistelun. Onneksi maailmanhistoriaa katsomalla rohkeita joukostamme löytyy. Se on parisuhde, jossa kenenkään ei tarvitsisi olla. Kenenkään ei tarvitse piiloutua omaan kotiinsa peläten toisen ihmisen reaktiota tai pahimmassa tapauksessa väkivaltaa. Onneksi löytyy ihmisiä, jotka eivät sellaiseen ilmapiiriin jää, vaan uskaltavat olla rohkeita ja lähteä.

Harva meistä haluaa elää ilmapiirissä, jossa ei saa olla oma itsensä ja hengittää vapaasti.

Aitoja rakentamalla ei onnellisia yhteiskuntia ja parisuhteita rakenneta, vaan aitoja purkamalla.

X