Herätään yhdessä uuteen yhteiseen aamuun

Heräsin tänään valtavan isoon ajatukseen, että tässähän on koko elämä aikaa. Kokonainen elämä aikaa herätä aamuisin valtaviin ajatuksiin. Kävelin keittiöön ja sälekaihtimien välistä lokakuinen aamu herätteli maisemaa syksyn väreihin.

Olin ajatellut siivoavani, mutta tulin toisiin ajatuksiin ja ryhdyin elämään. Olihan tässä vielä koko elämä aikaa siivota. Laitoin pehmeät villasukkani jalkaan, Spotifysta musiikin soimaan ja keitin helvetin hyvät kahvit. Kahvi oli niin vahvaa, että ajatus aukesi täysin auki. Tuntui kuin aivot olisivat saaneet orgasmin ja lävistäneet koko olemukseni. Vääntelehdin ajatusorgasmin ja musiikin mukana ja mieleni saavutti pisteen, jossa mielen kuuluisi olla ihan jokainen aamu.

Ajattelin aamuja, joihin saisi vielä herätä. Kuinka paljon niitä onkaan. Ja kuinka paljon voi vielä tehdä. Ottaa vesivärit esiin ja väritellä väreillä, joilla ei ole vielä ennen väritellyt. Lukea kirjoja, joihin ei ole vielä ennen tutustunut. Monta aamua aikaa olla utelias maailmaa kohtaan ja mennä kohti jotain sellaista, jota kohti ei ole vielä koskaan mennyt.

Monta aamua lähteä viemään lapsi päiväkotiin ja halata häntä päiväkodin eteisessä. Monta iltapäivää hakea hänet samasta paikasta kotiin ja avata kädet syliin juoksevalle. Monta iltaa jäljellä, jolloin mennä lapsen kanssa kauppaan, ostaa jotain epäterveellistä ja syödä suoraan pakkauksesta heti kaupan pihassa. Monta iltaa mennä talvipimeään puistoon keinumaan ja katselemaan, kuinka tähdet tanssivat taivaalla keinun tahdissa. Monta iltaa jäljellä nähdä hänen nukahtavan valkoinen unipupu kainalossaan.

Koko elämä aikaa tehdä asioita. Herätä yhteen niistä aamuista ja alkaa kirjoittaa kirjaa. Ravistella itsestään rohkeana sanoja, jotka paperille tiputettuna saa milloin kyyneleen, milloin riemun muodon. Antaa vain mennä. Ihan suodattamatta. Olla ajattelematta mihin se johtaa.

Herätä aamuun ja olla vain rohkea. Mennä laitteeseen, johon ei ole aikaisemmin uskaltanut mennä. Soittaa soitinta, jota ei osaa soittaa. Herätä aamuun, jolloin huomaa lattialla pölypalloja, mutta pitää niitä vain auringonvalossa voimistelevina elohiukkasina.

Koko elämän aamut aikaa katsoa itseään peilistä ja huomata kuinka vastaan katsoo ihan riittävä puoliso, ihan riittävä isä, ihan riittävä työntekijä, ihan riittävä lapsi ja ihan riittävä ystävä. Katsoa itseään, hymyillä, iskeä silmää ja todeta, että siinäpä peilistä katsoo vallan mainio pakkaus.

Koko elämän joka ikinen aamu. Ja tänään, kun syksy hymyilee ikkunan takana hehkuvaa hymyään, haluan musituttaa teitä kaikkia, että te olette ihan mahdottoman riittäviä. Ja senkin vielä haluan sanoa, että miettikää, meillä on koko elämän aamut vielä jäljellä. Ja voi olla, että jonain aamuna teille tullaan ehdottamaan, että tehdään tänään jotain todella repäisevää ja hienoa

Se pitänee silti kaikkien muistaa, että elämän aamut eivät ole rajattomat. Ihan joka aamu ei kannata siirtää elämistä seuraavaan aamuun, vaikka jokainen herätty aamu onkin mahdollisuus tehdä tekemättä jääneitä asioita.

Sillä asialla ei kannata pientä mieltänsä rasittaa, että miettii aamujensa määrää. On niitä sitten muutama tai miljoonia, niin tärkeintä on muistaa elää juuri se yksi herätty aamu kerrallaan.

Nyt on alkanut uusi vuosikymmen. Seuraava uusi vuosikymmen alkaa vasta kymmenen vuoden kuluttua. Olemme silloin kaikki kymmenen vuotta vanhempia. Kymmenen uuden vuosikymmenen vuotta aikaa rakastaa toisiamme.

Mitäpä jos aloitettaisiin ihan heti?