Havaintoja parisuhteesta

”Hoidetaan nyt äkkiä alta tämäkin niin akka on muutaman päivän lähentelemättä”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olen ollut parisuhteessa miehen kanssa kohta 3 vuotta (emme asu yhdessä), aluksi kosketuksia, kauniita sanoja ja seksiä oli paljon, olin onnellinen.

Noin vuosi sitten mies sairastui masennukseen, mutta ei halunnut hoitaa sitä muutoin kuin alkoholilla, silloin läheisyys ja seksi loppui lähes olemattomiin, aloin itsekkin sairastua ja masentua, en ollut enään onnellinen, rakastan kuitenkin miestäni.

Kevät meni hänen ryypätessä, koko ajan pienessä tai vähän isommassa humalatilassa. Seksi oli loppunut kokonaan, ei kosketuksia, ei halauksia ei kauniita sanoja. Jos yritin ehdotella seksiä vastauksena oli vain että ”ei se toimi ruvetaan nukkumaan”, pussaus ja samantien kuorsaus täytti makkarin, jäin vaille kosketusta ja seksiä joita kumpaakin olisin halunnut, olin jo halunnut monta kuukautta, mutta hän ei halua.

Hän istuu aina omassa nojatuolissa katsomassa telkkaria, olen pyytänyt viereen, silloin hän tulee, mutta jos en erikseen pyydä tulemaan hän ei tule, olen väsynyt siihen että aina täytyy pyytää lähelle. Halaukset ei kestä kauaa, nopea rutistus ja olalle taputtelu ei täytä läheisyyden nälkää. Olen yrittänyt keskustella asiasta mutta hän ei halua kuunnella vaan pakenee keskustelua joko vaihtamalla puheenaihetta tai lähtemällä pois (baari on hyvä pakopaikka).

Nyt syksyllä masennuksen huippu on selätetty, nyt jos ehdotan seksiä, hän kyllä tyydyttä sormillaan minut mutta yhdyntää ei edelleeenkään ole. Tyydytyskin on niin mekaaninen sessio aivan kuin hän ajattelisi että ”hoidetaan nyt äkkiä alta tämäkin niin akka on muutaman päivän lähentelemättä” tyylisesti, ei intohimoa, ei muuta kosketusta, ei kauniita sanoja. ja kun maaliin on päästy samainen kuorsaus täyttää taas huoneen, taas jäin ilman kosketuksia ja kauniita sanoja, jonkinlaisen seksuaalisen tyydytyksen sain mutta ei se tunnu niin hyvälle ilman niitä kosketuksia ja intohimon tunnetta.

Ja nyt kaikki miettii mielessään miksi minä vielä tässä olen, miksi minä odotan sitä ihmeiden päivää kun kaikki olisi taas hyvin olisi kosketuksia olisi läheisyyttä olisi seksiä, niin miksi minä olen vielä tässä, koska edelleenkin rakastan miestäni ja todellakin odotan sitä päivää että kaikki olisi niinkuin ennen, en tiedä kuinka kauan jaksan odottaa mutta ainakin vielä vähän aikaa odotan.”

Lue myös

X