Havaintoja parisuhteesta

Homosauna ja heterosauna

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Lauantai 8.11. 2014 kylpylä Eden Nokia. Lupasin viedä tyttäreni kylpylään. Hän otti kaverinsa mukaan. Menivät tyttöjen puolelle saunaan. Minä poikien puolelle. Valitsin kolmesta saunasta tuoksusauna-nimisen saunan. Istuin lauteille. Ei ketään muita. Istuin lauteille ja annoin aromaattisten tuoksujen leijailla sieraimiini.

Ajan päästä saunaan saapui kaksi miestä. He istuivat päättäväisesti lauteille, kunnes toinen sanoi: ”Eihän täällä ole edes kiuasta, mikä helvetin homojen sauna tämä on?” Sitten he lähtivät.

Jäin ihmetellen saunaan taas yksin. Ensimmäisenä mieleeni tuli, että taitavat miehet olla ensimmäistä kertaa kylpylässä. Toisena, että taitavat ylipäätään ensimmäistä kertaa olla kotipirttinsä ulkopuolella. Kolmantena, että toivottavasti heillä kummallakaan ei ole lapsia.

Tulin saunasta ja näin erehdyksissä homosaunaan tulleet miehet löylyttelevän kiukaallisen heterosaunan uumenissa. Näin oven raosta lauteille, jossa miehiä istui vieri vieressä, reidet vasten toisen miehen reisiä, heittelevän himon vallassa vettä kiukaalle, jonka tappavassa löylyssä he ähisivät kuin yrittäisivät tappaa itseään. Siellä istuivat heteromiehet heterosaunan kuumassa syleilyssä. Verrattuna tuoksusaunan tunnelmaan, oli kuin olisi katsonut huonosti tehtyä homopornoa.

En tiennyt, että homosaunan erottaa heterosaunasta kiuas. Nyt tiedän. Tuoksusaunan erottaa tavallisesta saunasta se, että tuoksusaunassa pitää odottaa kauemmin hien saapumista. Perkeleellistähän se on. Saunaan ei ole tultu nauttimaan. Heterosaunassa ei tarvitse odottaa ikuisuuksia, että hiki lähtee hiljalleen virtaamaan. Kolme riuskaa heittoa löylyvettä kiukaalle ja helvetillinen löyly päälle. Vähän niin kuin illalla ”emännän” kanssa. Kolme kunnon riuhtaisua ja kunnon ähinä päälle. Se on siinä. Eihän siihen sänkyyn nauttimaan ole menty.

Myöhemmin tulin taas saunaosastolle. Valitsin tällä kertaa trooppisen saunan. Huomasin heti, että siellä oli kiuas. Arvelin heterosaunaksi. Ihmettelin, että miksi tämäkin sauna on tyhjä. Istuin lauteille ja ymmärsin syyn. Saunassa oli kaiuttimet, joista tuli lintujen ääniä. Se on oleva syy karkottamaan saunasta tiukasti heteroudestaan kiinnipitävät miehet. Suljin silmäni ja annoin linnunlaulun virrata korvistani sisään. En heittänyt löylyä.

Saunalla tai ilman. Toivon, että saunaan tulleet miehet edustavat vähemmistöä. Että kukaan enää jaksaa luokitella. Käyttää energiaansa miettimällä mikä on homoa ja mikä heteroa tai kuka tykkää miehistä ja kuka naisista. Pääasia, että tykkää. Rakkaudestahan tässä on kyse. Siitä, että ihminen rakastaa toista ihmistä. Siinä ei sukupuolella pitäisi olla mitään merkitystä.

Rakkaudella on. Vain rakkaudella on merkitystä.

X