Havaintoja parisuhteesta

Huomaatko minua edes silloin kun olen kuollut

24.11.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Pieni uutinen sanomalehden laidalla, johon aiemminkin olen viitannut. Pariskunnasta, jonka miespuolinen henkilö oli ehtinyt istua olohuoneessa sijaitsevassa nojatuolissaan vuorokauden kuolleena ennen kuin hänen vaimonsa oli edes huomannut koko asiaa. Nainen oli myöhemmin sanonut, että ei hän osannut epäillä asiaa, koska miehensä käyttäytyminen ei kuolleena ollessaan eronnut siitä, mitä hän eläessäänkin aina teki eli istui olohuoneensa nojatuolissa.

Siihen päättyi sen parin tarina. Tarina, joka toistuu vähemmän tragikoomisena monella muullakin parisuhteessaan. Toisesta ihmisestä tulee hiljalleen näkymätön tai jos ei aivan näkymätön, niin ainakin kodin maisemaan kuuluva elementti, jonka olemassaolo huomataan parhaiten silloin, kun häntä ei enää ole. Nojatuoli onkin jonain päivänä ihmisestä tyhjä, mutta mikään muu ei tunnu muuttuneen.

Mehän emme tähän suostu. Toimimaan parisuhteissamme sisustuselementteinä tai henkilönä, joka asuu samassa osoitteessa kuin muukin perhe. Silläpä aloitan tällä tekstilläni parisuhdevallankumouksen, jonka tavoitteena on tehdä parisuhteesta niin merkittävä, että siinä on edes sellaisessa asemassa, että puoliso erottaa istuuko nojatuolissaan elävänä vai kuolleena.

Vallankumous alkaa heti, sillä sen tietää, miten siinä sitten käy, jos vallankumouksen siirtää huomiseen. Se jää tekemättä niin kuin kaikki muutkin huomiseen siirretyt suunnitelmat, sillä ihminen kuvittelee huomisia olevan niin paljon, että niitä olisi vara heittää menemään. Ei ole. Se hetki on yllättävänkin pian käsillä, jolloin nojatuolin syvyydestä kuuluu viimeinen korahdus. Pahimmillaan vielä niin, että kukaan ei sitä edes kuule, koska Emmerdalen äänet televisioista peittää korahduksen äänen allensa. Jää vallankumoukset sen jälkeen tekemättä.

Joten nyt tehdään niin, että laitetaan parisuhdehanskat saman tien heilumaan ja tehdään itsestämme näkyviä ja parisuhteistamme kuuluvia. Unohdetaan iänikuiset tekosyyt olla rakastamatta ja rakastetaan koko jäljellä oleva sunnuntai. Emme me ole parisuhteeseen rynnännet sen vuoksi, että me tässä nyt istutaan sohvan eripuolilla puhelimiemme ja kaukosäätimiemme kanssa ja emme puhu toisillemme kuin murahtelemalla tai kosketa kuin vahingossa toistemme ohi kulkiessamme.

Me olemme tässä parisuhteessa sen vuoksi, että tulisimme nähdyksi, kuulluksi, kosketetuksi ja rakastetuksi. Mitä järkeä parisuhteessa on olla, jos mikään juuri mainituista määreistä ei tule täyttyneeksi? Pelkän tavan vuoksiko? Siksikö, että lapset saavat ydinperhemallin? Siksikö, että on yhteinen velka pankkiin ja takapihalla kasvaa yhdessä istutettu omenapuu?

Totta kai kaikki edellä mainitut asiat ovat tärkeitä, joten miksi sitten suhtaudutte parisuhteeseenne välinpitämättömästi? Jos luulette, että se pysyy kasassa ihan itsestään, niin luulette väärin. Ero ei ole edes se pahin vaihtoehto, mitä välinpitämättömyys tuo tullessaan. Se on usein jopa siunaus, joka vapauttaa kaksi onnetonta parhaassa mahdollisessa tapauksessa neljän ihmisen uuteen onneen. Pahinta, mitä tuossa tilanteessa voi tapahtua, on olla eroamatta ja jäädä loppuelämän ajaksi vaille ihmisen perustarvetta tulla nähdyksi ja rakastetuksi.

Sillä elämänpolulla tosin voi päästä pieneksi uutiseksi sanomalehden laitaan ihmisestä, jonka ehtii olla nojatuolissaan vuorokauden kuolleena ennen kuin oma puoliso sitä edes huomaa.

Takaisin siihen uhoilemaani vallankumoukseen. Tehkää se siis heti tänään. Jos odotatte tässä ohjeita vallankumouksen tekemiseen, niin odotatte ihan turhaan. Teidän pitää tietää keinot aivan itse. Te olette joskus rakastuneet toisiinne. Kokeneet itsenne nähdyiksi, kuulluiksi, kosketetuiksi ja rakastetuiksi. Kyllähän te siis keinot tiedätte. Joten antakaa palaa. Ei vallankumous muuta tarvitse toteutuakseen.

Tai jos tuntuu siltä, että eipä kiinnostele, niin omapahan on valintanne.

Lue myös

Suosittelemme